ÜBERKUUL.

Joku ihana ihminen on digitoinut nipun popchansonihme Serge Gainsbourgin esiintymisiä mm. Jane Birkinin ja Brigitte Bardot’n kanssa ja ladannut ne Youtubeen. Voi kiitos, kiitos. Kappaleessa 69 Année Érotique herra luppasilmä esiintyy tyttöystävänsä Jane Birkinin kanssa vuonna 1969. Kökkö taltiointi, mutta Jane on varmaan tietämättään luonut tämän klipin myötä käsitteen “understated coolness”. Myös aikoinaan pannaan loppupuolen voihkimisesta joutunut Je t’aime moi non plus on tarjolla, tällä kertaa lemmenpari Gainsbourg&Birkinin Venetsia-kuvin ryyditettynä.

Kuvassa oleva jumalatar Brigitte Bardot loistaa puolestaan ajanoloon nähden erittäin kokeiluhenkisessä Comic Strip-videossa. Elämänsä ehtoopuolelta vuodelta 1984 on taasen taltioitu se nolo tv-keskustelu Whitney Houstonin kanssa jossa asiallisen tiukassa laitamyötäisessä oleva Serge korjaa itseään ja sanoo nuo jokaisen tv-esiintymisen pakolliset jäänmurtajat “…no no no, I said I want to fock herrrr” , ilmankos se Whitney on hieman ihmeissään. [Lähde: WFMU]

Löysin taannoin Sergen kuinkas muuten kuin Mike Pattonin kautta. Patton levytti vuonna 1997 John Zornin Great Jewish Music: Serge Gainsbourg- albumille herran Comic Stripin tavoin poppia lähestyvän Ford Mustang-biisin.

Ranskan Cannesissa järjestettävä musiikkialan sirkus, Midem, loppuu tänään. Midemissä pörrää jos jonkinlaista alan ammattilaista näyttäytymässä ja “verkostoitumassa”, siellä on vähän niinku pakko olla jos luulee olevansa jotain, vähän niin kuin Muotimessujen perjantaipäivänä, mutta hieman kansainvälisempi fiilis. Ja mikäs siellä on hengaillessa ja tutustuessa vaikkapa Korean ja Unkarin paviljonkeihin tai danssahdella marssiaskelin saksalaisen jaskan tahdissa.

Midemin avajaisiltaa isännöi viime sunnuntaina Suomi, hieno saavutus Musexilta ja varmasti erittäin kovan lobbauksen tulosta. Mutta kun huomasin ketä suomalaisia “kärkivientiartisteja” esiintyjälistalla keikkui, niin kiehahti. Darude, Apocalyptica, The 69 Eyes, Värttinä, Jori Hulkkonen, The Crash, Rinneradio…Midä viddua??? Siis tuntuu siltä että aina kun puhutaan musaviennistä, niin ne on nämä samat naamat esillä ja keikkumassa ties missä kokkareilla. Millä ihmeen kriteerillä ne oli sinne valittu. “Jatkuvuuden nimissä tuttua ja turvallista” – periaatteellako?

Olisko valinnat menneet jotenkin näin?:

“okei, noista kriteereistä…pitää näyttää että kyllä meillä on laaja skaala, että eri tyylien taitajia löytyy älykkäästä aivottomaan kohkaamiseen…että niinku suomi on uniikki ja erilainen, vähän niinku mystinen cross over-musiikkimaa pohjoisesta…vähän sitä samaa teemaa kun mitä MEK on käyttänyt”
“no mitäs meillä on?”
“darudeapokalyptikasikstinainaisvärttinäjorihulkkonenkräshrinneradio…”
“no niinpäs onkin!”

Ehkä ehkä. Tämän lisäksi messujen Suomen slogan “Come hear. Finland.” kuullostaa väljähtyneeltä yritysviestinnältä. Kuin kevyt kalmantuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä. “Siis voisitteks te tulla tänne meidän ständille kuuntelemaan vähän suomipoppia, pliis” Ei ei ei. Asennettahan tässä ollaan myymässä, ei mitään ruikutusvalitusta, eikä poroja eikä tuntureita. Nyt näyttää todella uhkaavasti siltä että esiintyjävalinnat, asenne ja markkinointi yhdessä halvaannuttavat HIMin, Nightwishin ja Rasmuksen aikaansaaman pienen värinän ja momentin. Juuri nyt kun pitäisi takoa perkeleellisellä raivolla suomirockia jokaisen levymogulin verkkokalvoille ja sisäkorvaan. Nyt Musex se kuudes vaihde kehiin! Tässä eväitä:

Miksei oteta riskiä ja markkinoida Suomea vaikka sloganilla “Finnish rock kicks ass, Perkele!” Se viestisi kunnon tappajameininkiä. Sen takana on helppo seisoa rinta rottingilla. Eikä herranjumala enää koskaan sinne ständille mitään lutuista Artek-designia, mitä tekemistä sillä on kapinan kanssa, ei niin kerrassaan mitään. Artekit hanuriin ja tilalle Pekka Haavikon kalevalaista muotokieltä ja maisemaa – lehmänkalloja, ihraa ja perkeleesti likaisia bändäreitä kiemurtelemaan verisissä hirventaljoissa johonkin ilmestyskirjamaiseen teollisuushalliin.

Ja missä on Jouko Turkka? Tuntuu siltä, että vain yksin hän pystyy kohta enää pelastamaan meidät tästä jakovainhymyjen ja kiiltokuvabändien teennäisestä ja tekokepeästä juoksuhiekasta. Ja auttaa löytämään se todellinen suomalainen rock-kurko meistä kaikista. Olen varma että Jouko Turkka pystyisi luomaan Suomen messujengiin ja esiintyjiin eeppisen mietaamaisen hurmoksen…ja saamaan heidät mustikkakeitto rinnuksilla ja räkä poskella, silmät leiskuen mylvimään

“..tu tuut nyt kuunteleen tänne tätä meidän levyä ja tekee diilin tai mää nöyyryytän ja pamautan ..tu mun skeballa ohtaan”.

Kunnon Kullervo-meininkiä, aitoa, alkuvoimaista ja eläimellistä. Ei mitään hissuttelua, vaan briljanttia horkkaista hurmosta. Juuri sitä mitä rock parhaimmillaan on.

Olen myös sitä mieltä että vain ja ainoastaan Jouko Turkka saisi valita bändit seuraaviin valtion virallisiin rocknäytöksiin. Olisi vapauttavaa nähdä Sielun Veljet jälleen niin monen vuoden jälkeen. Siinä saisi maailma tuta Suomi-pojan raivon.