Onko ratamoottoripyöräily urheilua? Tuesday, March 28, 2006
Posted by Sami Oinonen in mopot.trackback
No ei, jos kysytään Hesarilta. Suorastaan pöyristyneenä tavasin maanantain hesarin urheilusivuja sunnuntaisen kauden ensimmäisen MotoGP:n jälkeen. Ja kokonaista 1/8-sivua oli pyhitetty kisan raportoinnille, ja siitäkin kaikki piikkiluokalle. Eikä sanaakaan kaksipuolikkaista tai kuninkuusluokasta, ei edes rivien välissä. Miten voi olla mahdollista? Jos minulta kysytään MotoGP:lle olisi pitänyt pyhittää vähintään yksi sivu, mielellään kaksi – toiselle Mika Kalliota ja toiselle oheinen kuva motogp-luokan voittajataistelusta puolen sivun kokoisena, ja sitten iso juttu kuvan punaisesta italialaisesta moottoripyörämerkistä, joka on nyt muuten sunnuntain voiton ansiosta ensimmäistä kertaa historiansa aikana johdossa MotoGP-sarjan kuninkuusluokassa (World Superbiken puolella tämähän on arkipäivää).
Moottoripyöriä myydään vuosi vuodelta enemmän, luulisi ratamoottoripyöräilyn suuremmalle uutisoinnille löytyvän täten aivan luontevaa kysyntää. World Superbike-sarjasta löytyy Hesarissa korkeintaan kerran vuodessa joku rivin maininta, vaikka sielläkin ajaa suomalaisia. Helsingin Sanomat – motoristin luottopäivälehti, just joo. Kannattaisi ottaa mallia espanjalaisista ja italialaisista päivälehdistä joissa hehkutetaan sivukaupalla lajista vaikkei mitään mullistavaa olisikaan tapahtunut. Miten niitä uusia mikakallioita saadaan maailmankartalle jos valtakunnan valtalehti ei kannusta nuoria ja heidän vanhempiaan tämän ylevän lajin pariin ja pois viulunvinguttamisesta, baletista, jalkapallosta ja partiosta ja muusta turhasta. Kokeeko hesari että sillä ei ole vastuuta nuorisostamme?
(Kuvassa italialainen Loris Capirossi niittaa sladissa vähintään kahtasataa matkalla kohti historiallista motogp-skaban voittoa. "Loris rode like a lion, he gave us an amazing race", totesi Federico Minoli, tämän upean italialaismerkin pääjohtaja. Legendaarista.)

(Jos pitää moottoriurheilua urheiluna ja urheilua jotenkin oleellisena asiana,) olen hyvinkin samaa mieltä, että kyllä ratamoottoripyöräily on sentään kertaluokkaa formuloita mielekkäämpää. Ja uskoakseni myös fyysisyydeltään eri luokkaa.
no ainakin mopojen seuraaminen tv:stä on raskasta, minulle tulee aina hiki motogp:tä seuratessa, formuloista harvemmin. itse radalla pörrätessä hyvästä kunnosta ei ole ainakaan haittaa,
Aamulehdessä tai Keskisuomalaisessa (en muista kummassa) oli ainakin yhden sivun kokoinen kuva Kalliosta ja muutenkin MotoGP & alemmista luokista asiaa varsin kiitettävästi. Olivat jopa haastatelleet edellisen kisan MotoGP voittajaa. Haastattelua lukiessa oli pakko todeta, että kyllä kyseessä on mitä suurimmassa määrin oikeaa urheilua. Kuinka moni tulee ajatelleeksi sitä tosiseikkaa, että formulakuskitkin taitavat viettää aikaa enemmän kuntoillessa kuin kuskina? Ja varsinkaan noita pyöriä ei kukaan sunnuntaikuntoilija jaksa ajaa.
Taisi olla myös uusimmassa tai toseksi uusimmassa Suomen Kuvalehdessä, siis _Suomen Kuvalehdessä_ jossa on Mika Kallio kannessa+monen sivun juttu hänen kauteen valmistautumisesta. Jopa FST:llä oli henkilökuva Kalliosta. Mutta Hesari? Ei niin mitään.
Laitoin tietenkin palautteen sinnekin. Eipä ole muuten hesarin urheilutoimituksesta kuulunut mitään, ei edes automaattista “kiitos palautteestasi, se on meille hyvin tärkeää kehittäessämme lehden sisältöä…”
[...] MM-futis lähestyy vääjäämättä. Kisat ovat pelastaneet monet jussit, kun ei ole tarvinnut lähteä lavatansseihin rimpuilemaan tai hyttysten syötäväksi jotain säälittävää kokkoa tihrustamaan. Parhaimmat juhannusmuistoni, tai niin ainakin muistelen, ovat futiksen ympärillä sillä se on kaikessa staattisuudessaankin parhainta tv-urheilua, lähes yhtä jännittävää ja vangitsevaa kuin ratamoottoripyöräily. Ja se lajiin liittyvä tunteenpalo ja fanitus on jotain uskomatonta. [...]
Itse radalla nyt muutaman kerran pyörähtäneenä tiedän kuinka rankkaa ajaminen on, jo hitaammillakin vauhdeilla. 20 minuutin ajon jälkeen hiki virtaa solkenaan, jalat tärisee ja tuntuu ettei yhtään pidempään olisi pystynyt keskittymään..
Entäs kun mennään äärirajoilla koko ajan, koko kisan? Tuppi nurin, takarengas hienoisessa sladissa, polvi hankaa maata ja takana tuleva hengittää niskaan…
Lisää mainosta lajille, takuulla mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin formulat!
JT: samaa mieltä, kyllä se meikäläiselle kuntourheilua on myös