jump to navigation

Maailman paras musiikkivideo Saturday, April 29, 2006

Posted by Sami Oinonen in musiikki, überkuul.
trackback

meshuggah on tour.jpgTänä paperitähtien ja läpikaupallisen popmusiikin aikana on joskus välttämätöntä palata levyhyllynsä rakkaimpien aarteiden pariin. Tässä minulta niistä yksi. Ruotsalaisen raketti-insinöörimetallibändi Meshuggahin albumi Chaosphere. Vaikka kaikki mahdollinen onkin sanottu tästä merkkiteoksesta, en malta olla korostamatta yhtä ehkä turhan vähälle huomiolle jäänyttä seikkaa, nimittäin sitä, että albumi on ammattikielellä sanottuna aikas perkeleellisen siistiä mättöä.

Albumin tekee lähtemättömäksi tappavannakuttavantarkan musiikin lisäksi myös se että sen parhainta kappaletta New Millennium Cyanide Christ koristaa maailman paras musiikkivideo. Meshuggah on tällä ns. headbanging road movie-teoksellaan jättänyt polttomerkkinsä musiikkivideotaiteen kehitykseen ikiajoiksi. Keikkabussissa kuvattu video on ylistys kaikille lukemattomia tunteja peilin edessä harjoitelleille rocktähtien aluille, ilmakitaristeille, -rumpaleille ja punaiseen lyijykynään törkeän näköiset aurinkolasit päässään laulaville kuulapäille.

Hienoa että tämä klassikko löytyy nyt myös Google Videosta. Vappusimaa, raakoja munkkeja ja iltajumppaa kera läntisen naapurimme parhaimman pelimanniryhmän. Siitä eivät pidot parane.

[Google Video]

Comments»

1. Jusa - Sunday, April 30, 2006

Moro Sami! Ite en ole kyseistä videota nähnyt ja varasinkin kyseisen levyn maailman kovimmalta Napsterin ja muiden musiikkia vapaasti levittäneiden tahojen kilpailijalta ..Suomen kirjastolta!

Odotan innolla kommenttiasi Toolin 10 000 Days -albumista. Analysoin sen eilen nuotti nuotilta.

2. Sami Oinonen - Sunday, April 30, 2006

Niin tokihan minulla on Meshuggahin koko tuotanto vinyylinä, cd: nä ja myöskin vahasylintereinä + tabulatuurit. Siihen aikaan kun minä vielä Kallion kirjastossa kävin oli siellä ainoastaan Kirkan Rock'n'Roll -albumi. Sitä tuli sitten kuunneltua…paljon. Ja jäljet näkyvät vieläkin. Mutta paljon on näköjään parantunut valikoima.

Toolin 10 000 Days-albumi on meillä korkeammissa Mike Patton-piireissä dumattu jo hyvän aikaa sitten. Itse en ole koskaan vaivautunut ko. yhtyettä kuuntelemaan. Vain kerran viipyvän sekunnin kuulin ja päättelin nopeasti ettei ensemblen musiikki ollut elitistimielelleni sopivaa ajanvietettä. Mitä tuohon Tool-yhtyeen uusimpaan tulee, lainaan MP-kerhomme aussiskribentin Camin arviota. Ole hyvä Jusa:

Wow… What a boring, uninspired, dull, long winded, unexciting, piece of shit…Tool = Gay

3. jusa - Friday, February 29, 2008

http://www.myspace.com/meshuggah

Ei hullumpaa. Voisin jopa ostaa tuon uuden albumin.

4. Sami Oinonen - Friday, February 29, 2008

tosiaan, tuota on odotettu. Ruotsin paras vientituote.