Suomen sienimonopolilla pyyhkii hyvin Thursday, August 31, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.2 comments
Metsä- ja maatalouskonevalmistaja John Deeren asiakaslehden (nimeltään “Vako”) kanssa kovasti Suomen huumoripitoisen maatalouslehden tittelistä kilpaileva Helsingin Sanomat revitteli jälleen eilen uutisoidessaan, että:
“Kirkkonummelta löytyi muutamia kantarelleja – koiranulkoiluttaja teki maanantaina Nuuksion alueella Kirkkonummella innostavan löydön: metsässä pilkotti mättäällinen kantarelleja…
Tämä jos mikä, saa meidät kirkkonummelaiset hymyilemään, sillä näyttää siltä että kuntamme Porkkalanniemen salainen sienitaivas on laajentunut näin kunnan eteläpuoliskolta sen pohjoiskolkkiin.
Mielestäni Kirkkonummen kunnan tulisi nyt erittäin ripeästi pystyttää rajoillensa tietullit ja kodinturvajoukkojen ja poliisipartioiden ratsata kaikki ne kunnan alueelle pyrkivät ajoneuvot, joista löytyy sankoja, kumisaappaita, huivipäisiä naisia ja muita ryöstösienestelyyn viittavia apuvälineitä, ja joiden omistajilla ei löydy lompakostaan “Kirkkonummi-Kyrkslätt gå gå!”-kuntalaispassia. Kuntalaisilta erittäin epätodennäköisesti ylijäävät kantarellit voisi sitten myydä Helsingin Kauppatorilla syssymällä kiskurihintaan.
Eikä meidän kirkkonummelaisten kannata monopolimme tilasta huolestua, vaikka jutussa mainittu Uudenmaan Marttojen sieniasiantuntija arvioi, että Keravalta voi löytää joitakin kantarelleja. Ne Teollisuus-Suomen nokisessa ahjossa kehittyneet rääpäleet eivät kuitenkaan ole yhtä maukkaita kuin Kirkkonummen mereisen leudon maaseutuilmaston hyväilemät kullankeltaiset vahverot. Näyttäisi tulevan hieno sienipastasyksy. Nam!
Tie, totuus ja vakio Wednesday, August 30, 2006
Posted by Sami Oinonen in musiikki, status quo.6 comments
Voisikin ehkä miettiä, pitääkö sitä hiphopia tunkea ihan joka paikkaan. Nykyäänhän se valtaa alaa melkein kaikilla mantereillakin.
Taantumuksen airut, luotisuora ja aarnipora, Helsingin Sanomat, pohtii näin musiikkikriitikkonsa Harri Römpötin suulla (ma 28.8) lauantaisen Huvila-teltan annin suurempaa musiikkikulttuurista merkitystä.
Huvila-teltassahan esiintyi nykyklezmerin valovoimaisin tähti David Krakauer Klezmer Madness-bändinsä ja DJ Socalledin kera. Siis kansanmusiikkia sähkösoittimin ja vielä hiphop-biittien kera? Miten tämä voi olla mahdollista? Kuinka joku uskaltaa?
Römpötti nostaa esiin todella tärkeän asian. Musiikki, kuten oikeastaan kaikki muutkin asiat, ovat pyhiä vakioita, joihin ei sovi kerettiläisten puuttua. Kun joskus joku tyylisuunta tai ajatus on neitseellisesti siinnyt kuin tyhjästä, ei sitä pidä sorkkia, vaan sitä pitää kultivoida nimenomaan toistamalla sitä tästä päivästä ikuisuuteen aina samanlaisena.
Näin kaikki tietävät miten mikin oli, on ja tulee olemaan. Näin poistuu epävarmuus, luomisen tuska ja ehkä kaipuu johonkin uuteenkin. Samoin, tämän römpöttiläisen ajattelutavan mukaan innovoinnin älylliset uhraukset voi suunnata sitten korkeampaan tarkoitukseen, kuten esimerkiksi kulttuurin monoliittisen ytimen suojelemiseen.
Onneksi Römpötin lauantai-ilta Huvilassa ei mennyt kuitenkaan ihan penkin alle, sillä antikristus DJ Socalled “oli usein lepovuorossa muutenkin”, ja “miellyttävintä Socalledissa oli, ettei hän turvautunut pelkästään koneisiin. Hän räppäsi yiddishiksi ja soitti efektien ohella haitaria.”
Nyt vallan hävettää kun minulla ja niin monella muulla oli todella miellyttävä musiikki-ilta. Miten minä olinkin niin tietämätön.
Uusi vuosi, vanhat mallit Tuesday, August 29, 2006
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.5 comments
Siis ei voi olla! Tämän vuoden ruohonleikkureita myydään nyt ulosheittohinnoin. Kiire, kiire, kiire. Rintirinti rautakauppaan. Nyt kannattaa olla nopsana, että saa vielä nurtsin jyrsittyä tuliterällä menopelillä. Tai toisaalta, nuohan mallit ovat jo ensi vuonna auttamattoman vanhoja.
Mitä naapuritkin sanovat, jos minulla on ensi vuoden nurmikoilla viime vuoden malli. Ehkä odotan ensi vuoteen. Mutta sitä en kyllä ymmärrä milloin ruohonleikkureista on tullut yhden kauden tuotteita. Millähän tavoin tämän ja ensi vuoden mallit tulevat poikkeamaan toisistaan? Jännää.
Kohti Euroviisuja – kansalainen S hämmentyy Monday, August 28, 2006
Posted by Sami Oinonen in musiikki, überkuul.5 comments
Kun muuan Lordi voitti Euroviisut kirposin välittömästi voitonhuumassa mansionini alakertaan flyygelin ääreen, katsoin tovin laineiden liplatusta ja annoin inspiraation tulla. Huumasta värisevät käteni loihtivat koskettimilla sulosävelmän, jolla olenkin sitten piinannut kotoväkeä siitä lähtien.
Koska olen sitä mieltä että Euroviisuihin osallistuminen on nyt jokaisen suomalaisen tehtävä, ajattelin minäkin siis laittaa valloittavan pianoschlagerini eteenpäin. No, aikani YLE:n webbisaitilla pörrättyäni minulle valkeni, että ensi vuoden kilpailukappaleiden viimeinen jättöpäivä on 1.12. 2006.
Jokaisesta kilpailukappaleesta tulee lähettää YLE Viihteeseen perjantaihin 1.12.2006 mennessä laulettu demo
Näin siellä viisujen säännöissä siis seisoi. Ei siis mitään huolta, ajattelin, aikaahan olisi vaikka kuinka paljon demon tekemiseen. Mutta kun tavasin sääntöjä tarkemmin huomasin niissä lievää epäloogisuutta:
Syksyn 2006 aikana YLE valitsee yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa kutsuartistit ja kilpailusävelmät alkukarsintoihin
Olin hämmentynyt, dedis biiseille on joulukuussa, siis talvella, mutta jotenkin mystisesti biisit valitaan jo ennen sitä. En voinut käsittää. Siispä kontaktoin YLEä tiedustellen sääntöjen karkeaa epäloogisuutta. Sieltä vastattiinkin siten kevyen viikon vitkastelun jälkeen että:
Kutsuartistit ja heidän levy-yhtiönsä ja muuta taustavoimat etsivät varsinaiset kappaleet kilpailuun, joten kannattaa lähettää demoja levy-yhtiöihin
No kylläpäs on monimutkaista. Salaliittoteoreettikona minulle juttu alkoi haiskahtamaan pahasti siltä, että monikansalliset levy-yhtiöt ehdottavat omia artistejaan ja omia säveltäjiään totuttuun sulle-mulle-tapaansa. Ilmankos se SonyBMG:n Valtanen oli niin helvetin hyvää kaveria Lordin kanssa Euroviisujen finaaleissa.
Olin musertunut. En voinut uskoa, että YLE oli ulkoistanut kansalaisten Euroviisuihin osallistumismahdollisuuden ylikansallisille verenimijälaitoksille. Just joo. Mitenkäs sitä koskaan kansan rivijäsen pääsee näyttämään osaamistaan, kun portinvartijana ovat kasvottomat hittitehdaskorporaatiot. Kiitos YLE, kiitos.
En kuitenkaan lannistunut, vaan kontaktoin viikko siten neljää suurinta eli Warneria, Universalia, SonyBMG:tä ja EMI:ä ja tiedustelin miten prosessi etenee ja millä aikataululla he päätöksiä tekevät. Jätin Spinefarmin listaltani, sillä siellä varmasti hukutaan eteläpohjanmaalaisten demohevibändien euroviisubiiseihin. Samoin jätin listaltani pois kaikki muut levymerkit, joista minulla ei nyt muutenkaan mitään käsitystä ole. Kuvasin norsunluutorneille kappalettani seuraavasti:
Biisini on herkästä pianoballadista dramaattiseksi pauhuksi kehittyvä tunteellinen voimaschlager. Artistiksi olen ajatellut sellaista miestä, jolta taittuu niin lähes mattisalmismainen basso, tomimetsäketomainen kujeilu, kuin myös justinhawkinsmainen falsetti. Taustabändiksi olen ajatellut Alamaailman Vasaroita + pianistia jolla sateenkaarenvärinen (koska biisissä tämä on metafora) flyygeli.
Olin lähes varma, että tuskin vaivautuvat edes vastaamaan, mutta yllätyksekseni kaikki paitsi EMI vastasivat suht’ ripeästikin vielä mihin demo kannattaa lähettää. Tosin SonyBMG:llä sisäinen koordinaatio pyki sen verran, että ensin minua kehotettiin lähettämään demo postitse, ja hetikohta sen jälkeen ihan oikea tuotantopäällikkö, joku Halmkrona nimeltään, kehotti minua seuraavasti:
Lähetä mp3-tiedosto osoitteeseen perkkaa@gmail.com. Päätöksen artististamme teemmen syksyn aikana.
Siis, jos sähköpostiosoite on “perkkaa”, jolla viitataan johonkin espoolaiseen nomanslandiin, niin eihän sitä kukaan voi ottaa vakavasti. Ja vielä gmail. tsot tsot. Kaikkihan sen tietävät, että gmailia käytetään yritysten asiakaspalautelaatikkona, sillä yhden gmail-laatikon limiitti on jo lähempänä kolmea gigaa. Eli kyllä tuohon roskalaatikkoon muutaman sadan mattimeikäläisen demot mahtuvat oikein kivasti. Eli siis juuri ne biisit, joita ei koskaan tulla kuuntelemaankaan.
Päätin uhmata kuitenkin kohtaloa ja rykäisin biisin ns. nauhalle. Koekuuntelutin sen eilen kaverillani, joka on sattumoisin muusikkomies. Hän antoi asiantuntijan elkein kommenttinsa napakasti:
Uskomatonta… menin sanattomaksi. Vaikka kyseessä on ensijulkaisu, niin kuulostaa siltä, etä tulkinta on erittäin kypsä. Elämänmakuinen. C-osa on huikea, eeppinen. Euroviisukamaa…Rummut on ohjelmoitu tylsästi.
Hänen kommenteistaan rohkaistuneena tuuppasin kilpailukappaleeni nyt viikon kauniiksi aluksi Sonylle, Warnerille ja Universalille. EMI:ä en nyt viitsi kiusata kun eivät vastanneet alkuperäiseen viestiini mitenkään. Tai jos vastasivat, meni se automatico gmailini spam-kansioon. Sinänsä harmi, sillä olen aina digannut yhtiön logosta.
Nyt sitten odottelen sitä vääjäämätöntä “Kiitos ja näkemiin” – viestiä. Mutta jos noin ihmeellisesti sitten käykin, niin julkaisen biisistä vaikkapa tässä blogissa Country Shuffle Dubthrub Trip Hop Renegade Shake Your Booty & Sweat with me -remixin. Takaan, että sillä lähtee arkiaamut trallatellen käyntiin.
Jälkeen ja ennen Sunday, August 27, 2006
Posted by Sami Oinonen in taide.add a comment
Vasemmalla esimerkki valokuvasta, josta on pyyhkitty natsismin merkit. Oikealla alkuperäinen. Enpä tiedä kumpi on pahempi – aavemaisen tyhjä mersu vai alkuperäinen kera Hitlerin? Valokuvia on teknisesti varsin helppoa manipuloida ja historiaa vääristellä, mutta faktoja ja muistoja ei voi pyyhkiä. Se on “Revisionist Photos”-saitin viesti.
Valikoivasta kuulosta ja muistista Saturday, August 26, 2006
Posted by Sami Oinonen in bizarre, taide.1 comment so far
Näppärää. Tällainen kaiutinriikinkukko olisi yliveto varsinkin tilanteissa, joissa keskustelukumppani ei kuule aina sitä kaikkea tärkeää mitä hänelle yritän viestittää. Kääntäisin vain mikrofonin päälle ja pamauttaisin kajareistani viestini vastaanottajalle selkokielisesti artikuloiden, tosin ryyditettynä sellaisella suunnatulla äänenpaineella, joka putsaisi hänen poskiontelonsakin tehokkaasti.
Tämän luomuksen takana on berliiniläisen taiteilijan, Benoît Maubreyn, Die Audio Gruppe. Ryhmä, joka on vuodesta 1982 rakentanut liikkuvia ääni-installaatiota kuten Audio Ballerinas. Audio Geishas, Audio Steel Workers…
Tällainen härveli, vaikkakin hieman kömpelö esimerkiksi julkisessa liikenteessä, on omiaan toimimaan eräänlaisena näpäytysinstrumenttina niille, joilla on ns. valikoiva kuulo. Useinhan väitetään, että miehillä on valikoivan muistin lisäksi valikoiva kuulo, mitä ainakin tulee vaimon ja etenkin anopin lähettämiin signaaleihin. Valikoiva kuulon ja muistin yhteisvaikutusta kutsutaan usein myös pyhäksi yksinkertaisuudeksi, ja syndroomaa kantavaa miestä naispopulaation toimesta saamattomaksi naisvihaaja-vetelykseksi.
Mutta onko miesten valikoiva kuulo tai valikoiva muisti sittenkin pelkkä myytti? Onko kaikessa loppujen lopuksi kysymys vain asioiden priorisoinnista ja miesten omahyväisyydestä? Esimerkiksi yllämainitun naispopulaation edustajien sanomiset priorisoidaan miesten toimesta yleensä alimpaan luokkaan.
Itse käytän tehtävien priorisoinnissa enemmän tai vähemmän tehokkaasti yksinkertaista tekstipohjaista tiedostoa, joka pitää majaansa Googlen hoteissa ja sitä sitten siirtelen webin ja kännykän välillä. Olen luonut yksinkertaisen ykkösestä kolmoseen menevän tehtävien priorisointiasteikon, jossa:
1 = Tämä sinun olisi pitänyt tehdä jo viime vuonna
2 = Tämä sinun olisi pitänyt tehdä eilen
3 = Tee tämä, kun kaikki 1+2 on saatu loppuun
Ei liene vaikea arvata, mihin vaimon ja anopin sanomiset yleensä miehillä napsahtavat. Tietysti kolmoskategoriaan. Mutta tähän ei tietenkään ole syynä se, etteikö heidän sanomiset olisi tärkeitä. Päinvastoin, mutta normaali omahyväinen mies ei voi myöntää, että joku tärkeä asia sikiää muulta kuin häneltä itseltään.
Näin tyypillinen mies siis omii myös lähinaistensa ajatukset omikseen, muokkaa ne ymmärtämäänsä muotoon ja laittaa ne top of the tops-priorisoinilla hetimiten suoritettavaksi. Esimerkiksi, kun vaimo sanoo, että
Olis muuten kiva, jos mulle hankittais sellanen ihan pikkunen auto, jolla pääsisin sinne sun tänne kun on tuota menoa ja muuta ja (päläpäläpälä)…
niin mies ottaa kyllä ajatuksesta kiinni, mutta muokkaa sen mielessään omakseen ja omia tavoitteitaan palvelevaksi. Näin:
Sellainen pikkuauto olisi kyllä näppärä, tai voisihan se olla vaikka isompi, ja siihen peräkoukku ja kuomullinen peräkärry, niin kulkisi sutjakkaasti moottorikelkat, enduropyörät ja muut paikasta toiseen…toisaalta aika iso sen auton pitäisi olla, että olis raskaalla kuormalla vääntöä…kesämökilläkin on iso mäki että ei millään vinkuvalla japsiritsalla menis kyllä..niin ja koska Jörgenillä on se Porschen Cayenne, niin vähintään sellainen sitten, mutta jotain ekstraa siihen, että näyttää tiukemmalta…jos vaikka ihan sysimustan, tummenetut lasit ja kaikkea. Vau, kylläpäs tämä onkin jännää, ryhdynkin heti kartoittamaan automarkkinoita. Tämä on selkeästi ykkösprioriteetin juttu. Selvä pyy. Ja vaimo voi sitten ajaa tuolla vanhalla keinuvalla muovilaatikolla. Loppuupahan se ainainen rutina siitä omasta autosta. Ja jos nykykosla ei kelpaa, niin tuubääd. On se kumma kun mikään ei kelpaa. Siis, kaikkensa sitä yrittää, mutta mikään ei riitä.
Ja jos mies joskus muistaa, hän laittaa ne alkuperäiset anopinsukulaisilta läpsähtäneet nakit sitten alimpaan pit of the pits-kategoriaan, joka (kuten kaikki miehet tietävät) on yhtä pitkä kuin pisin “long tail”.
Vilkkusilmäinen rukoilija Friday, August 25, 2006
Posted by Sami Oinonen in taide, tee-se-itse, überkuul.add a comment
Valkosipulinpuristimia, antenneja, vilkkuja ja jarruvaloja. Näistä on Edouard Martinetin rukoilijasirkka tehty. Hän haalii kaatopaikalta romumetalia ja työstää niistä hyönteisiä, lintuja ja sammakoita. Tyyliä.
[Edouard Martinet via Make]
Muuta kierrätystaidetta:
Mike Fordin retroinstrumentit
Alyce Santoron kasettinauhakankaat
Huonekaluja kierrätyspuusta
Valaisimia pölyimureista
Heather Janschin ajopuuhepat
Äänihuulten ja lihan värinää Thursday, August 24, 2006
Posted by Sami Oinonen in musiikki.add a comment
Alice Löf on seurapiirien juhlittu, traaginen leski, jonka mies katosi maapallon toiselle puolen. Häntä rakastaa myös paroni von Schiele – ja kuinka moni muu? Mutta tälle traagiselle kaunottarelle ei kaikkien jakamaton ihailu riitä – ja sitten on käärmeen aika iskeä…
Uuh. En malta odottaa. Oheinen pätkä ei ole syksyn uusimman Hertta-sarjan kirjasen esittelytekstistä, eikä tv:n saippuaoopperan juonenpätkää, vaan Kansallisoopperan syksyn tiukimman uutuuden, Käärmeen Hetken, tiiseri.
Käärmeen hetki ei ole pelkästään “intohimoinen trilleri”, se on myöskin “hurja draama naisen sielusta”, lisäksi se on “romanttinen kertomus kiihkosta ja kuolemasta”. Onneksi ei sentään “klinghoffermaista poliittista oopperaa”.
Oopperan säveltäneen Mikko Heiniön musiikki on “mehevän rikasta ja kaunista”. Hyvä, sillä muuten jäisi menemättä.
Ooppera-aiheinen postaus on tänään Taiteiden Yönä hyvinkin ajankohtainen, sillä perinteisesti sitä tulee Töölönlahdella seilailtua, koska siellä on vähän kaikkea. Myös oopperaa. Paras ja samalla yllättävin Taiteiden Yö-muistoni on muutaman vuoden takaa kun oopperatähtemme revittelivät schlagereita Töölönlahdella.
Ja oliko se nyt Rami Sirkiä vai kuka, joka herkesi vallan pianon säestyksellä vetämään jonkin ikivihreän rokkibiisin, olisi hyvin voinut olla vaikka Jailhouse Rock. Hänen tulkintansa oli lähes yhtä kammottavaa panssarivaunun nykivää ja väkinäistä rytkettä kuin saksalaisten big band-orkesterien versiot mistä tahansa. Hehän saavat kuulostamaan vaikka schönbergimäiset atoonaliset purskeet tai romanttiset schlagerit saksalaiselta marssilta.
**
Minä en vihaa oopperaa-sarjassa aiemmin:
Mitä tehdä Oopperalle?
Ostaisitko näiltä miehiltä käytetyn auton
Elektro-luksusta Wednesday, August 23, 2006
Posted by Sami Oinonen in brändit, design, innovaatiot.6 comments
Electrolux on kodinkoneyritys, jolla tuntuu olevan design hallussa. Se on luonut todella tykkejä jääkappikonsepteja, jotka ovat osa yrityksen WoW (War on White)-kamppista. On hyvä , että kammottavan kliinisille jääkaapeille tarjotaan vaihtoehtoja, joissa kaappi on myös sisustuselementti. Tosin varmasti erittäin hintava sellainen.
Vaikka ylläolevat mallit ovat mielestäni upeita, olen itse tosin haaveillut jääkaapista, jonka ovi näyttäisi ajan runtelemalta ja rammsteininruosteiselta sukellusveneen ovelta ja jossa olisi tylsän kahvan sijaan sellainen leffoista tuttu ympyränmuotoinen ovensuljin, rattiko se on vai mikä. Ja sitten kun oven avaisi, sisältä kuuluisi mahdoton ilmanpaineen (mukamas)tasautumisesta johtuva pihinä ja sisältä purkautuisi jäätävää vesihöyryä. Nämä efektit pitäisi varmasti koneellisesti tuottaa, sillä en nyt aivan -100 asteista mölöä haluaisi taltalla kahvikupposeen puristaa. Kaiken kruunaisi vielä ovea auki pyörittäessä keittiön ambient-kaiuttimista kantautuva aito Das Boot-ääniraita ….”Raus, raus, schnell, schnell, tiefer, tiefer!!!”.
Pienempänä haaveilin myös suuresta Mustanaamion pääkalloluolan muotoisesta kylmähuoneesta, jonne mentäisiin sisään suuaukosta tietty ja sisällä olisi kuulunut kuin aaveen suusta Mustiksesta tuttuja viidakon sanontoja kuten “Herätä pimeässä ja nähdä Mustanaamio – mikä kaamea kohtalo konnille” ja “Kun Mustanaamio kysyy, silloin vastataan”.
Noiden konseptien lisäksi Electrolux Design Labilla on parhaillaan käynnissä nuorille suunnittelijoille tähdätty kilpailu, jossa voi visioida tulevaisuuden kodinkoneita. Aikaisempien vuosien kilpailutyöt ovat vähintäänkin mielenkiintoisia.
New Helsinki Tuesday, August 22, 2006
Posted by Sami Oinonen in status quo.1 comment so far
- Suomi voisi vain tarjota vähäistä apua.
Pääministeri Matti Vanhanen
- Venäläiset eivät koe avuntarvetta useista tarjouksista huolimatta.
Sisäministeri Kari Rajamäki
- Jatkamme yhteydenottoja Venäjän ympäristönhallintoon.
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
Kiitos Suomen hallitus. Mieleni on huojentunut, sillä tiedän että tarmokkaiden toimenpiteidenne ansiosta Venäjän hallinto ymmärtää heidän metsäpaloistaan johtuvan arkisen ahdinkomme. Diplomaattisen taitavat kannanottonne nähdään varmasti myös positiivisessa valossa itärajan takana. Mitäs siitä suomettumisesta nyt sanottiinkaan?
Suomettumiseen liittyy läheisesti myös termi itsesensuuri. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan suomalaisten itse suorittamaa julkisen keskustelun valvontaa, jossa kaikki hiukankin Neuvostoliittoa kohtaan negatiiviseksi arvioitu aineisto joutui voimakkaan paheksunnan kohteeksi ja “Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita” vahingoittavan materiaalin julkaisemisesta pyrittiin pidättäytymään.
Mikähän maakaasu- tai sellutehdaskauppa on nyt kiikarissa, kun vallanpitäjämme ovat hampaattomia nössyköitä. Niin, ja jos presidentti Halonen todella olisi Putinin “kaveri”, kuten presidentinvaaleissa meille annettiin ymmärtää, niin emme olisi idänsavuja koskaan nähneetkään.
Ainoa positiivinen asia itsepintaisesta savusta on se, että saamme pienen käsityksen siitä millaista on elää suurkaupungissa jossa savusumu (tosin eri koostumuksella) on arkipäivää. Ei käy kuvan newdelhiläisiä kateeksi ei.
Prinsessalle parhainta Tuesday, August 22, 2006
Posted by Sami Oinonen in design, mopot.2 comments
Jos luulit, kuten minä, että Nopsa Prinsessa on pikkutyttöjen pyörien ässä, olit kanssani väärässä. Tämä kaunis vaaleanpunainen kolmipyörä on se, jollaisen minäkin haluaisin. Itselleni. Vaikka pyörä perustuukin komekymmentäluvulta peräisin olevaan design-ideaan, lainaa se myös 50-luvun kategorisesti kauniiden amerikanrautojen muotokielestä.
Parhainta pyörässä eivät suinkaan ole kahvojen päissä olevat nauhat, vaan se, että keskikatteen suojiin saa piilotettua pienen polttomoottorin, vaikkapa papan vanhasta Husqvarna-moottorisahasta. Näin ei prinsessan itse tarvitse hikeentyä menopelissään, vaan pienellä virittämisellä tästä pinkistä ihmeestä saa leikkikenttien virtaviivaisen ja nopean katseidenvangitsijan.
“Iik, pois alta Emilia ja Sofia, täältä tulee Juggernaut-Jasmin!”
Teiden Ritari antaa opetuksen Monday, August 21, 2006
Posted by Sami Oinonen in mopot.6 comments
Länsiväylä, torstai 17.8., klo 09:10.
Molemmat kaistat täynnä, Otsolahden siltatyö ruuhkauttaa. Ajan hummerillani matelevassa jonossa vasemmalla kaistalla kohti Helsinkiä. Huomaan oikeasta sivupeilistä, että kaistanvälissä ajaa verkkaista tahtia motoristi (tsot tsot!). Hänet huomaa myös takanani ajava VW Polon kuski. No mitä Polo-mies tekee?
Hän tekee sen mitä jokainen itseään elämää suuremmaksi liikenteenopastajaksi luuleva tekisi, hän nimittäin alkaa hivuttautumaan kohti keskiviivaa ja oikeaa kaistaa. Hän tarkkailee innostuneena taustapeilistä, miten motoristi reagoi. Hän kiilaa autonsa aivan oikealla kaistalla ajavan auton viereen ja pakottaa motoristin tekemään uskomattoman hasardiliikkeen. Motoristi, välttääkseen törmäyksen kiertää oikealla kaistalla ajavien autojen välistä ja oikean pientareen kautta takaisin ajoradalle.
Ja mitä tekee takanani ajava VW Poloinen? Hän nauraa autossaan räkäisesti hullunkiilto silmissään. “Päivän hyvä työ tuli tehtyä, annoinpas mopomiehelle opetuksen.” Näin hän varmasti ajatteli hykerrellessään autossaan.
Otan rekkarin ylös, soitan numerotiedustelun kautta autonomistajalle, joka ei tällä kertaa itse ollut ratissa. Kerron tapahtuneen. Hän on äimänä. Seuraavaksi soitin poliisille.
Motoristille käy aina enemmän tai vähemmän huonosti autojen kanssa tapahtuvissa kolareissa, olipa vauhti miten hiljainen tahansa. Niin, ja poliisi on se, joka valvoo liikennettä. Ei siihen näitä arjen sankareita tarvita.
**
Liikenneidiotismia-sarjassa aiemmin:
[Lain yläpuolella], [BMW - I am the law], [Kolme kättä ja auto]
“Kuinka monta poroa sinulla olikaan, Sami?” Sunday, August 20, 2006
Posted by Sami Oinonen in bizarre.4 comments
“Sami on suomalaisen miehen etunimi. Samin nimipäivä on 20. elokuuta, jolloin on myös Samun, Samuelin ja Samulin nimipäivä.
Väestörekisterikeskuksen mukaan vuoden 1900 jälkeen Sameja on Suomessa ollut 28 460 (17.7.2006), joista naisia on ollut kolme (syntyneet vuosina 1977, 1998 ja 2002).
Eniten Sameja on syntynyt vuonna 1975 (1739).”
Näin toteaa Wikipedia.
Mutta sitä suomenkielinen wikiensyklopedia ei kerro, että “Sami people” ei suinkaan ole kaikkien Samien yhteenliittymä, vaan että se tietenkin viittaa saamelaisiin. Wikipedia ei kerro myöskään sitä, että ulkomailla vieraillessaan Sami-nimiset henkilöt jotutuvat aika ajoin hämmentävien kysymysten ja kummastelujen kohteeksi tämän yhtäläisyyden vuoksi.
Nähkääs, valveutuneimmat Suomea tuntevat ulkomaanasukit, eli siis he, jotka tietävät Suomen Uralin itäpuolisen sijainnin lisäksi jotain Joulupukista ja hänen Korvatunturin tonttuorjatyöleiristään, ovat ainakin kohdallani ihmetelleet miksen minä spontaanisti ala puhumaan porotalouden tilasta tai herkeä illallisilla joikaamaan jotain shamaanista kirousvärssyä heidän ylleen. Hui.
Vaikka kovin Valkoinen Peura-fani olenkin, olen malttanut sekä loitsut että paljastamasta kuinka monta poroa omistan tai mitä mieltä olen bensanhinnan kehityksen vaikutuksesta moottorikelkka-armeijalleni. Sen sijaan, olen esittänyt retorisia kysymyksiä kuten “Niin, eihän se että sinun nimesi on Dick tarkoita, että sinä olet täysi…, vai tarkoittaako? Fiksuimmat ovat tajunneet yskän, toiset ovat vielä inttäneet jotain jääkarhuista, valaanrasvan terapeuttisesta vaikutuksesta ja napakoista lapikkaistani.
Kassalla on sinulle asiaa Saturday, August 19, 2006
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.add a comment
Joka ainoa kerta mietin ruokakaupan kassalla, sen lisäksi että mistä se kassan hihna tulee ja minne se menee, sitä, miksi se hihna on musta. Miksei vaikka sininen tai läpinäkyvä? No, samaa on varmasti miettinyt Adver-Beltin pellepelottomat, sillä he ovat innovoineet kuinka käyttää sitä mainostilana. He vakuuttelevat:
INCREASE YOUR POINT-OF-SALE PROFITS FOR YOUR OWN PRODUCT
This new world of point-of-sale advertising for checkout counter tops is the primary non-utilized rentable space in the supermarket that can generate unparalleled profit opportunities. These covers can be instantly removed and reapplied for different advertising campaigns.
Olisi varmaan järkevämpää houkutella mainoksin ennen ostoksia eikä maksettaessa. Toisaalta, onhan tuossa jotain hyvääkin. Ehkei ole kaukana se hetki, jolloin kassalla ollessani minulle tarjoillaan henkilökohtaisia mainoksia, johon yhdistetään kaupan kanta-asiakaskorttini asiakashistoria. Kuten:
“Sami, muistathan ostaa ensi kerralla taas sen kahvipaketin sillä viime viikolla ostamasi paketti alkaa olemaan varmasti jo finito + älä unohda niitä feivrittikeksejäsi myöskään, ne ovat muuten ensi viikolla tarjouksessa. Ja muista, että tuoreen parsan lyhyt mutta sitäkin maukkaampi kausi lähestyy, tsekkaappas saitiltamme parsahyveen resepti extraordinaire.”
Ja samat sävelet ostokuitin toiselle puolelle. Tuollaisesta voisin vaikka innostua.
Ai, näytetäänks me hoopoilta? Saturday, August 19, 2006
Posted by Sami Oinonen in brändit, mopot.add a comment
Hunterin kunniaksi…mutta, kaikkea sitä pitää päälleen pistää kälyisen leffan promoamisen vuoksi. Ducatin World Superbike-kuskit Lanzi ja Bayliss edustavina.
Totta! #5 Friday, August 18, 2006
Posted by Sami Oinonen in bizarre, mopot.2 comments
Some people will tell you that slow is good – and it may be, on some days – but I am here to tell you that fast is better. I’ve always believed this, in spite of the trouble it’s caused me. Being shot out of a cannon will always be better than being squeezed out of a tube. That is why God made fast motorcycles
No shit, I’ll be damned. En tiennytkään, että jo edesmennyt huru-ukko Hunter S. Thompson oli tuon lausahduksen takana. Kaikkea sitä webistä löytää, kun moposaitteja selailee. Hunter oli ilmeisen valistunut yksilö. Taidanpa lukea häneltä jotain…
…tai hetkinen, ehkä en sitten kuitenkaan, olihan se Terry Gilliamin leffaversio Fear and Loathing in Las Vegasista niin huuruinen, että enhän minä sitä edes loppuun asti jaksanut katsoa. Mutta mopoista vanha happopää kyllä ymmärsi jotain. Siitä pisteet.
Janet ja me Thursday, August 17, 2006
Posted by Sami Oinonen in brändit, musiikki, trendit.add a comment
Ihanaa. Radikaalinuoruuteni salattu silmäterä, Janet Jackson, on näin vanhemmiten tullut liki fanejaan. Hän nimittäin kutsui heidät mukaan seuraavan albuminsa kansitaiteen ideointiin Design Me-kilpailun kautta.
Voittajat julistettaneen suht’ pian, sillä kohdealbumi “20 Years Old” julkaistaan syyskuun 26. päivä. Toivottavasti “tuhansista lähetetyistä kansista” todelliset fanit ovat lähettäneet valtaosan, eivätkä ne ilkeämieliset Super Bowlin lapsusta muistelevat selkäänpuukottajat.
Janetin esimerkki sysää varmasti muitakin niminaisia ja -miehiä ottamaan faneja enemmän mukaan luovaan prosessiinsa. Toisaalta, joku laiska bändihän voisi keplotella itselleen levyn antamalla fanien säveltää suurimman osan materiaalista. No, ehkä noin pitkälle ei mennä, mutta olisihan se hienoa jos valveutuneimmat harrastajamiksaajat ja kotisäveltäjät saisivat äänensä kuuluviin jollain tavalla idoliensa levyillä ja näin tulla osaksi heidän tarinaansa. Hyvässä tai pahassa.
Isi, onhan meidän auto isompi kuin naapureilla? Thursday, August 17, 2006
Posted by Sami Oinonen in brändit, kuluttaminen.add a comment
Kaveri kävi lomalla Floridassa. Sanoi, että siellä oli paljon Hummereita, todella paljon. Ei niitä arskanisoja, vaan pienempiä versioita. Niitä liikkuu kosolti varmasti myös tulevaisuudessakin jos se on McDonald’sin lastenvalistusopeista kiinni, sillä näin Yhdysvalloissa:
This month McDonald’s is giving away toy Hummers — 42 million of them, in eight models and colors — with every Happy Meal or Mighty Kids Meal.
Aarrggh.
Tanssin ja suurien tunteiden taikaa Wednesday, August 16, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.add a comment
Eilen YLE Teema teki jälleen kulttuuriteon. Illalla tuli ei enempää eikä vähempää kuin kolme ja puolituntinen Bollywood-filkka Kabhi Khushi Kabhie Gham (Sometimes Happiness, Sometimes Sadness, Intia, 2001).
YLEn esittelytekstin mukaan se oli:
Värikylläinen, tunteita ja musiikkia vyöryttävä Bollywood-spektaakkeli isästä, pojista ja perheestä
Siis Bollywoodin perusromeojajulia-konseptilla suuria tunteita, kastien välisiä juopia, näyttäviä joukkokohtauksia, verhoiltua erotiikkaa. Uuh…
KKKG on Bollywoodin menestynein elokuva ulkomailla. Mm. briteissä se kipusi 3. katsotuksi leffaksi heti ilmestyttyään. Onpa se dubattu jopa saksaksi (kauhistus!). Ei ihme, sillä leffahan oli varsin moderni. Se tapahtui osin Lontoossa, jossa leffan päähenkilöitä opiskeli ja tanssikohtauksissa vilisi länsimaisia tanssijoita. No, eihän leffa sokerisuudessaan poikkea millään tapaa meille tutummista saippuaoopperoista. Nimikkobiisin esitti ei vähempää kuin sisarensa Asha Boshlen ohella tunnetuin intialainen laulajatar, Lata Mangeshkar, nainen, jonka ääni soi vieläkin yhtä heleänä kuin joskus vuosikymmeniä sitten.
Elämäni parhain (ja yllättävin) elokuvateatterikokemus oli nimenomaan Bollywood-leffan parissa. Ensimmäistä kertaa Intiassa lomaillessani otimme yhdeksi teemaksi käydä katsomassa jokaisessa uudessa kaupungissa bollywoodia. Udaipurissa menimme ensimmäistä kertaa paikallisen elokuvateatterin (joka oli noin 10 kertaa suurempi kuin suurin Tennispalatsin sali) iltapäivänäytökseen. Leffa oli Naache Nagin Gali Gali, teatteri oli täynnä ja enimmäkseen miehistä koostunut yleisö seurasi hievahtamatta draaman kulkua. Puolentoista tunnin jälkeen leffa tuntui loppuneen ja väki alkoi virrata ulos, siispä lähdimme riksalla kaupungille. Hieman ihmetytti leffan outo loppu ja vasta seuraavana päivänä leffan soundtrackia riksassaan huudattavalta riksakuskilta ymmärsimme, että olimme lähteneet väliajalla pois. Tajusimme, ettei se ole leffa eikä mikään jos alle kolmen tunnin jää.
Bollywood-leffat ovat vuosien varrella imeneet paljon länsimaisia vaikutteita, niin hyvässä kuin pahassa. Typerryttävät räiskintäleffat eivät putoa meikäläiselle, romantiikkaa sen olla pitää. Sinänsä leffoja on mukava seurata, sillä siitä ymmärtää välittömästi, mitkä teemat ja trendit ovat Intiassa tapetilla.
Mutta niinkuin Hollywood jäi Bollywoodille määrän suhteen, niin Bollywood häviää Nollywoodille, Nigerian voodoo-henkiselle elokuvateollisuudelle, josta on vuosikymmenessä kehittynyt yli 2000 elokuvan vuosituotannolla maan toiseksi suurin toimiala maatalouden jälkeen.
Yhtä kokemusta rikkaampana puhtoiseen aamuun Tuesday, August 15, 2006
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.8 comments
Mies kävelee pitkin suuren leppävaaralaisen jousisoittimesta nimensä ammentaneen kauppakeskuksen avaria käytäviä. Hän on itseensä tyytyväinen, sillä hän on vasta toista kertaa luovimassa tämän nimenomaisen kiirastulen läpi, mutta on jo ehtinyt ostamaan listansa kaikki kymmenen tavaraa. Eikä aikaa ole kulunut kuin 22 minuuttia.
Ennätys. Että minä olen hyvä. Taidanpa palkita itseni soittamalla Wolfmotheria kotimatkalla aivan erityisen lujaa, mies ajattelee ilmeisen tyytyväisenä itseensä, mikä ei suinkaan ole harvinaista.
Ja tottahan uusi helvetin läpijuoksuennätys on syntynyt, sillä 22 minuuttia peittoaa jopa miehen edellisen ennätyksen, vuoden 2003 jouluostokset. Siinähän häneltä tuhertui kymmenessä tavarassa 27 minuuttia. Tosin tuolloin osasyynä hitauteen, kuten aina jouluostoksilla, on erään Helsingin keskustan perinteikkään tavaratalon absurdin kryptinen rakenne ja vaikka mies kuinka valentinkonosmaisesti kaartelisi kerroksesta toiseen, ei se auta. 27 minuuttia on siellä minimi.
Mutta hei, on siellä listalla vielä jotain, jotain mikä on listalla ollut jo vuosia, mutta jonka hän on aina priorisoinut aina johonkin kaukaiseen tulevaisuuteen. Mutta nyt olisi aikaa… ja kuinka ollakaan mies lipuu kuin sattumalta ohi näyteikkunan, jonka sisällä avautuu hohtava kauneuden keidas. Mies huomaa syrjäsilmällä tiskin takana kahden erittäin kauniin ja ilmeisen hyvinhoidetun naisen nostavan symmetrisesti katsettaan.
Goddam, goddam, jäin kiinni. He näkivät minut, mies hätääntyy.
Minulla ei ole vaihtoehtoja. Kävelen takaisin muina miehinä, aivan kuin olisin unohtanut jotain ja astun sisään liikkeeseen. Ehkä tällä kertaa minä teen sen, ehkä tällä kertaa otan homman haltuun ja uskallan, hän ajattelee kuumeisesti entry strategiaansa.
Mies sujahtaa liikkeeseen incognito-lookissaan, haravoi salamannopeasti katseellaan mistä löytyy miesten tuotteet ja sukeltaa hyllyjen väliin suojaan noiden kimmerialaisten amatsonien polttavilta katseilta.
Kjäh kjäh, ja nyt sitten vain jotain hiivatun deodaranttia, ja ei sittenkään mitään muuta, joku toinen kerta sitten…on se hyvä että näissä beauty shopeissa miesten kamat on aina oven vieressä, mistähän se johtuu…oliskohan valtaosa miehistä samanlaisia kuin minä, äkkiä sisään, ulos ja pakoon….wotevöö nyt on kiire, mies hykertelee edelleen ilmeisen tyytyväisenä omaan näppäryyteensä.
“Kuinka voin auttaa”, kuuluu aivan selän takaa. Aivan selän takaa.
Miten fanissa se ehti jo tuohon, onko se joku vampyyri, joka leijuu äänettömästi viattomien tykö, onko? Mies kääntää päätään ja huomaa, että ne molemmat vogueläpyskän sivujen välistä materialisoituneet sulottaret ovat hänen selkänsä takana. Ja totta, he ovat kumpikin vielä erittäin hyvinhoidettuja. He ovat virheettömiä kauneuden apostoleita. Skin care maximus.
Vai että kaksin kappalein, juu juu, mies tulee kauneuskauppaan, ja autetaan sitten ihan rautalangasta nelinkäsin. No, leikitään sitten tyhmää…minähän en sitten tiedä mitään mistään orvaskettä syvemmästä, hän tuumii ja nauraa naamansa takana partaansa.
“No kun…öö…tuota…niin että sitä minä…”
Miehen valtaa armoton tangentti-ilmiö. Ja lyylit tapittavat herkeämättä ja analysoivat miehen ihoa hiljaa mielissään.
“No kun, olen tässä huomannut, että minulla on noita mustapäitä tuossa nenän päässä, ollut jo vähän pitemmän aikaa itse asiassa.”
Nyt mies on aivan varma, aivan varma, että kuulee identtisen voguekaksikon ajatukset, nehän keskustelevat keskenään telepatian avulla:
- No voi voi voi voiiiiiii…
- Että taas tällanen ressukka tupsahti meille, missäs se mamma on kun ihan yksin uskalsi tänne
- Ne on kyllä kaikki aina samanlaisia, ensin kävellään vahingossa liikkeen ohi, ja sitten singahdetaan hyllyjen väliin piiloon,
- Että ne on vallan nössyköit …
- Joo-o…
- Kyllä kauneudenhoito on miestenkin oma juttu
- Telmii öbautit
- Ja kato tonkin lärviä, sillä on ollut mustiksia jo vuositolkulla…
- Ainakin viis
- Kymmenen
- Enemmän
“Niin, että mitä sitä pitäisi tehdä, että saisi ne niinku…pois tai jotain?”
“No, mitä sinä olet tehnyt tähän asti ihosi hyväksi?”
Mies kertoo erittäin nolona, miten hän ilmeisesti runtelee kasvojaan tunnista, päivästä ja vuodesta toiseen. Fembotit kohottelevat kulmiaan ja nyökyttelevät toisilleen merkitsevästi. He lukevat miestä kuin avointa kirjaa.
“Olet varmaankin käyttänyt ihan peruskosteusvoiteita…kuule ei niitä… ja eikös olekin niin, että ihosi tuppaa vähän kiiltelemään…ja eikös…”
Mies haluaa poistua liikkeestä ja heti, hän joutuu valkoisen kauhun tilaan. Olenko tuhonnut kasvoni? Mikä niissä on vikana? Olen merkitty mies. Olen pohjasakkaa. Tältäkö tuntuu ripittäytyminen? Eikö tämä piina lopu koskaan?
No ei varmasti lopu, sillä he pääsevät vasta vauhtiin. Seuraa erittäin tarkka salamaluento mustapäiden synnystä, noususta ja tuhosta, ja siitä miten juuri hedän esittelemänsä _siis aivan julmetun kalliit_ kolme tuotetta tietyssä järjestyksessä nautittuna muuttavat, vaikka se todella haasteellista onkin, miehen kraaterit kuulaaseen persikkaihotaivaaseen.
Mies pyytää heitä kertaamaan ainakin kaksi kertaa, mitä missäkin tuubissa on, ja missä järjestyksessä niitä pitää läpsytellä. Naiset toistavat kärsivällisesti kaiken. Jopa tuotteiden hinnat, sillä mies ei yksinkertaisesti voi käsittää ja senpä takia ei myöskään kuulla oikein niitä. Hän ajattelee lyhyesti, että pitäisiköhän ryhtyä kehittelemään kauneudenhoitotuotteita, sillä katteet tuntuvat olevan suuremmat ja riskit pienemmät kuin kolumbialaisessa vientikaupassa.
Malli A jatkaa luentoaan, ja Malli B pakkaa kauniiseen paperipussukkaan, jossa on kiva logo, tuotteet hellävaroen yksi toisensa jälkeen.
Vau, miten siisti kassi, mies fiilistelee itsekseen. Pakkaava brigitte huikkaa vielä laittavansa mukaan jonkin siis aivan helvetin kovan brändin näytekappaleen. Mies on aivan täpinöissään, sillä se puteli oli pikkusormen kokoinen ja se oli vielä suihkepullo – Miten voi olla? Tienestireissu, tienestireissu.
Brigitte näpyttelee kassakonetta täydellisillä sormillaan ja hymyilee täydellisellä hammasrivistöllään miehelle summan jolla mies olisi ostanut porakaivoja Kongoon ainakin kolmeenkymmeneen kylään. Ei haittaa, tämä on nähtävä pienenä, mutta sitäkin merkittävämpänä uhrauksena henkilökohtaisen hyvinvoinnnin puolesta, satsauksena tulevaisuuteen. Sillä kauneudenhoito on jokaisen nykyaikaisen miehen oikeus ja velvollisuus.
Mies ottaa kassin lamaantuneen haltioituneena käteensä ja fembotit hymyilevät hyvästiksi jakoavaimina.
Autossa ei soi Wolfmother. Mies ajattelee että ihmelitkujen on parempi tuottaa tuloksia ja aikas helvetin pian, ja että niiden on kyllä kestettävä seuraavat kymmenen vuotta.
