Vesiputous takassa, tottakai! Friday, August 11, 2006
Posted by Sami Oinonen in bizarre.trackback
Minua on painostettu vuosikausia hankkimaan takka, mutta en ole saanut järkeiltyä itselleni yhtään syytä miksi se olisi kannattava hankinta. Talvisotapakkasten aiheuttamat totaaliset sähkökatkokset ovat erittäin epätodennäköisiä ja ei se takan terapeuttinen vaikutuskaan nyt niin hirveästi kiinnosta. Ja koska kesämökit ja sukulaisten talot ovat takkoja pullollaan, niin takka-addiktiota voi hyvin tyydyttää muutenkin.
Niin, ja vaikka se eksoottinen savunhaju joskus viehättääkin, uskon että vanha visukinttu, tuo viharakas itänaapurimme pitää sen annostelusta jatkossakin huolen, sillä eipä ole tarvinnut kahteen viikkoon raittiin ilman perään huudella.
Uskon, että takka olisi hieman kuin leipäkone – alkuinnostuksen jälkeen sen käyttöaste hiipuisi nollaan, kunnes vuosien jälkeen sen viemää tilaa alkaisi hahmottelemaan muille huonekaluille. Tähän samaan johtopäätökseen on varmasti päätynyt Heartfalls-yritys, joka on tuonut markkinoille kenen tahansa kartanon takkaan sopivan vesiputous-fasadin. Eli esimerkiksi kuvan jylhän marmorireunaisen kehikon kun tuuppaa takan eteen ja pistää vesijohdot kiinni, niin vesi liplattele runon lailla olkkarissa. Lopputulos on zenmäinen tulen ja veden liitto. Äänimaailma, joka saa mielen sees rankankin rupeaman jälkeen.
Mutta miksi tyytyä pelkkään vesiputoukseen? Miksei samalla häkkäisi vesiputouksen vaihtoehdoksi sumuverhoa, jolle sitten voisi projisoida kotiteatterista jonkun romanttisen leffan, jossa mielellään olisi pääosissa Nick Nolte ja Barbra Streisand ja taustalle vielä Rouva Klyyvarin platta Memories? Uskoisin, että tuollaisesta takasta voisin jopa innostuakin. Virittäytykäämme siis unelmatakkatunnelmiin Barbran vähintäänkin utuisen Memory-kappaleen sifonkisin siivin. Alla otteita sanoista. Laulakaamme falsetit kireinä:
Memory
All alone in the moonlight
I can smile happy your days ( I can dream of the old days)
Life was beautiful then
I remember the time I knew what happiness was
Let the memory live again
Every street lamp seems to beat
A fatalistic warning
Someone mutters and the street lamp gutters
And soon it will be morning
Sait virittäytymään täysillä takkatunnelmiin. Mutta tarkistapa laulunsanat uudestaan, tuo kappale kun on musikaalista “Cats” eikä Nick Nolten ja Barbra “The Nose” Streisandin leffasta “The Way We Were”… Myönnän välimerkkirakasteluni.
Saattaa olla Catsista joo. Äidilläni on Barbran levy Memories, jolla myös tuo biisi on. Aika monta kertaa olen kärsinyt tuota biisiä.
Ovatko Nolte ja Streisand tehneet toisenkin leffan yhdessä Vuorovetten Prinssin lisäksi? Voi hirvitys, eikö mikään enää ole pyhää?
Oi kyllä, näin on käynyt. “The Way We Were” on melko vanha leffa, “Vuorovetten Prinssi” tuli sitten myöhemmin tälläisenä kostoiskuna kaikille niille jotka luulivat ettei parivaljakosta tarvitsisi enää kuulla mitään. Vähän niinkuin kaikki nämä leffat joihin on isketty Julia Roberts ja Richard Gere ihan “Pretty Woman” -nostalgian vuoksi yhteen.
Kiitos vinkistä. Nyt tiedän minkä leffan äitylille ostaa joululahjaksi. Saiskohan sen saksaksi dubattuna? Toivottavasti.
No voi tillintallin. Pahoittelen, johdatin sua PAHASTI harhaan. Onnistuin linkittämään Nick Nolten ja Robert Redfordin päässäni yhdeksi ja samaksi ihmiseksi. Eli Nick ei ollutkaan tuossa leffassa jota mainostin. Niin sitä vaan onnistuu tekemään suuria erehdyksiä.
huh mikä helpotus, sanoisin tähän vielä kuten Tarzan kerran sanoi taisteltuaan kuristajaboan kanssa: “12 kylkiluuta on poikki, mutta jään henkiin”,