Euroviisuvoittajan haastattelu Sunday, December 31, 2006
Posted by Sami Oinonen in musiikki.5 comments
Ote Euroviisuvoittaja Richard-Teijo Korpikadon radiohaastattelusta elokuulta 2007.
—
Juontaja: Tänään Miten Minusta Tuli Ken – sarjassamme viiltäviä henkilökuvia aikamme neroista, on vuorossa kaikkien rakastama ja tuntema Richard-Teijo Korpikato, tunnelmallinen pianofalsettischlagertähtemme Orivedeltä. Euroviisuvoittaja vuosimallia 2007. Richard on tullut tutuksi lukuisten herkkien ja atmosfääristen pianohittiensä tunteellisena tulkkina. Richardilla on täysin omaa luokkaansa oleva androgyynimäinen ääni – paikoin vahva ja tumma ja paikoin hauraana vibraattona värisevä.
Tämä ei kuitenkaan tee Richard-Teijosta mielenkiintoista. Vaan se, että hän on yksinkertaisesti loistava säveltäjä ja sielukas tulkitsija. Hänen uusin albuminsa “Touch Me at the end of the rainbow” on erittäin vahva kokonaisuus herkkiä, rehellisiä ja paikoin tuskaisia otoksia identiteetin ristiretkistä ja menetyksistä. Richardin dramaattinen ääni, maalaileva piano ja pelkistetyt kamaripop-orkestraatiot luovat edeltäjäänsä “Fondle me, du Motorzoom, Ja?” intiimimmän äänimaiseman.
Levyllä vierailevat Godenauer Stompklaven ja Man Hesekiel Multiplikatorin lisäksi Antony Evinrude ja Tephanius Williams, jonka sielukas duetto “You Are My Sister, I am Your Haubentaucher” nousee pakahduttavan nimibiisin ohella levyn herkimmiksi kannanotoiksi.
Toimittajamme Roy-Peter Linko vieraili taiteilijan kotona Pahakalajärvellä.
Toimittaja:
Olemme tänään täällä Richardin oriveteläisen manssionin työhuoneessa, josta avautuu upea näkymä suoraan Pahakalajärvelle, aurinko liplattelee kesäillan tyvenessä, kerrassaan upea hetki, upeassa seurassa ja uskonpa upean henkilökuvan kera. Tervetuloa Richard-Teijo Korpikato.
Richard:
Kiitos, otan todella nöyränä vastaan tämän odottamattoman ilon että olette päättäneet minun vaatimattomasta habituksesta veistää kuvaa, kiitos tästä…
Toimittaja:
Niin. Sinullahan menee nyt todella hyvin Euroviisuvoiton ja levysi “Touch me at the end of the rainbow”n valtaisan menestyksen ansiosta. Mutta aina ei ole ollut niin…
Richard:
Ei, ei, ei , ei ole ollut ei …
Toimittaja:
Ensilevysi “Fondle me, du Motorzoom, Ja?” sai erittäin ristiriitaisen vastaanoton, kriitikot eivät ymmärtäneet herkkyyttäsi, aistillisuuttasi ja vibraattosi herkkää värinää …
Richard:
Niin, se oli minulle koettelemusten aikaa, totisesti …
Toimittaja:
Muun muassa Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus otti sinut maalitaulukseen ja käytännössä ristiinnaulitsi sinut arviollaan, jossa he kutsuivat muun muassa albumiasi termein “Kammottavinta pateettista paskaa mitä olen koskaan kuullut” ja “Antakaa minulle pesäpallomaila, niin käyn hakkaamassa tämän homopellen kädet ja pianon palasiksi” …
Richard:
No minähän en koskaan lue kritiikkiä, kriitikot eivät ymmärrä sitä prosessia ja sitä tahtoa jonka luova prosessi vaatii taiteilijalta. Sinä, artisti istut tässä valkoisen flyygelin takana, yksin, alastomana, katsot laineita ja annat inspiraation tulla kuin mesi täyttäen sinut voimalla joka välittyy käsiesi kautta nuottiviivastolle merkistöiksi ja ajatuksiksi minusta, sinusta ja…meistä kaikista.
Mutta kun kuulin siitä myrkyllisestä panettelusta ihmisiltä jotka välittivät minusta …masennnuin, luulin etten pääse siitä yli, minä jouduin valkoisen kauhun tilaan, värisin ja oksentelin, en pystynyt syömään, laihduin olemattomiin, turvauduin huumeisiin, irtoseksiin, haukuin äitiäni puhelimessa, lähetin keikkapaikoille paskapaketteja, minusta tuli hylkiö…
Kunnes sitten seuraavana iltapäivänä tajusin että hei, minä olen suurempi kuin mikään kritiikki, minä kestän, minä nousen, minä tulen takaisin, ja sitten se tuli kuin salama, “Touch me at the end of the rainbow”n teema alkoi soimaan päässäni, ryntäsin flyygelini ääreen ja annoin tuskan tulla….
Toimittaja:
“Touch me at the end of the rainbow” nosti sinut tuhkasta kuin Phoenix-linnun, ja kappaleella saavuttamasi Euroviisuvoitto teki sinusta koko kansan “Riken”. Kuten mm. Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus arviossaan ja jutuissaan ylisti “Herkintä pianoballadia sitten Richard Claydermanin “Romance in Bavaria” ja “Antakaa minulle laakeriseppele, niin käyn seppelöimässä Teijomme sillä hän on totisesti kansakuntamme syvien tuntojen herkin tulkki” …
Richard:
Kyllä, kyllä..koen olevani vasta raapaissut luovuuteni rajoja, olen kuin tutkinut vasta pohjoisnavan, ja seuraavaksi aion tutkia etelänavan!
Toimittaja:
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraava häivähdys taivaasta, jos näin voi sanoa, pitää tuleman.
…
—
[Richard-Teijo Korpikato: Touch Me at The End of The Rainbow]
Tanssi minulle kaunokainen Sunday, December 31, 2006
Posted by Sami Oinonen in bizarre.3 comments
Voi ei. Onko siitä jo yli puoli vuotta kun olen viimeksi tarkastellut turhien USB-laitteiden markkinatilannetta? No, tämähän on sinänsä ymmärrettävää, sillä ne hirvitykset joita listailin, olivat kukin niin kammottavia, että pelkkä ajatuskin niiden suuntaan saa orvasketeni kihelmöimään appelsiininkuorena.
Mutta ei. Ei auta. Olen vihdoinkin saanut irti itsestäni vierailla niissä pirullisissa blogeissa, jotka leipätyökseen listailevat USB-vermeitä ikäänkuin niissä olisi jotain mystistä hohtoa.
Sarjani kauniiksi lopuksi tahdon ehdottaa kaikille nörteille hyödyllistä arkihetkien piristäjää. Paalutanssijatar, joka hinkkaa itseään kromipaalua vasten jopa sinun läppärisi mp3-musan tahtiin. Ajattele: Hän, sinä ja Whitney Houstonin “I Will Always Love You”. Onko elämässä mitään parempaa? Ei ole.
Tämä kiva ja välttämätön laite soveltuu toki myös yrityslahjaksi. Ajattelepa millaisen vaikutuksen tekisit firman toimitusjohtana, kun tällainen värkki hyrisisi pöydänkulmallasi. Siinä pyörisi mieskollegoilla sukat jaloissa.
Ihanaa. Ei enää koskaan yhden ainotta USB-laitetta. Olen vapaa.
–
Top 10 USB-kauhugalleria: Tanssi minulle kaunokainen, tanssi, Läppäri-imuri, Tietokone söi nallen, Kupposen lämmitin, Ladylook-kaulakoru, Taikahiiri, Pumpattava USBara, Vaivaiskoivutikku, Kalvosinnapit + hevimiehen nahkaranneke
Ihme: jäätä! Saturday, December 30, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.5 comments
No vihdoin pääsin luistelemaan. Pielinen on jäässä! Juhlaa!
Ja kaikille kesämökkiläisille tiedoksi:
Pohjois-Karjalan ympäristökeskus kehottaa kesämökkiläisiä kiinnittämään huomiota veneiden talvehtimiseen…Veneenomistajia muistutetaan siitä, että jos venettä aikoo irrottaa jäästä, se on tehtävä erittäin varovasti, ettei vene säry.
Näin muistuttaa tämänpäiväinen Karjalainen. Kiitos vinkistä. Ajattelin juuri lähteä lekalla venettä, potkukelkkaa, pulkkaa, ahjoa ja suksia jäistä irrottamaan.
Yksi tukkituoli, kiitos! Saturday, December 30, 2006
Posted by Sami Oinonen in design.6 comments
Maineikas hollantilainen desingkollektiivi Droog on niin maineikas, että he voivat tehdä mitä vain ja designmaailma komppaa aaltoina. He voivat aivan kevyesti veloittaa esim. kevyet viisi tuhatta euroa kuvan tukkituolista. Droog on jopa niin maineikas, että he voivat pyytää sinua itseäsi toimittamaan tuoliin tarvittavan tukin.
Eli sinä maksat viisi tuhatta euroa pelkistä päheän näköisistä pronssisista tuolin selkänojista. Kuulostaa asialliselta, sillä onhan kokonaisuus sentään sitten Droogin suunnittelema. Designbrändin, joka nostaa tuolisi jälleenmyyntiarvoa, jos nyt joskus haluaisit tukistasi luopua.
Tuolin toimitusaika on 8-10 viikkoa. Tähän ei tietenkään lasketa sitä aikaa, mikä sinulla kuluu oikean tukin valintaan suomalaisesta metsästäsi ja sen kuljettamiseen Hollantiin työstettäväksi. Sillä onko Hollannissa edes jylhiä tukkeja? Se kyllä selittäisi Droogin alkuperäisen idean. Eräänlaista kaipuuta suurten tukkimetsien huminaan.
Aika arkinen kapistushan tuo loppujen lopuksi täällä vihreän kullan maassa olisi. Ehkä olisi parempi vain kasvattaa itse omat tuolinsa.
Sinun blogisi, tiivistettynä Friday, December 29, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.3 comments
Vuosi loppuu, on siis aika joko kylmänviileästi deletoida To Do-listaa tyhjäksi, mikä sinänsä on vapauttava kokemus, tai vastavirtaan soutaen suorittaa velvoitteitaan. Aiemmin tänä vuonna, kun vielä koin olevani ainakin henkisesti blogineitsyt, niin muuan blogitaivaan majakka, eräs Janne nimeltään, haastoi minut kehittämään “jumalaisen meemin“. En ole tätä suoranaista taisteluhanskan irvokasta läpsäisyä persikkaposkeltani unohtanut en. Tässä se tulee: Vuoden 2006 Paras Meemi kategoriassa Jumalaiset Meemit. Ha!
Täydellinen blogikirjoitus
Luo täydellinen, yhden virkkeen mittainen blogikirjoitus kolmesta suomalaisesta blogista. Ensimmäisen blogin täytyy olla omasi, toinen sinulle uusi blogi, jonka olet löytänyt viimeisen kuukauden sisällä ja kolmas se blogi, jota haluaisit kirjoittaa, jos sitä ei olisi jo olemassa.
Tässä minun blogit:
ITSEANALYYSI:
Modernin miehen tuho on vahvasti liioiteltu härskiä jeesustelua, sillä me suunsa hohtimiksi nikkaroineet tee-se-itse-miehet, jotka innovoimme funktionaalisten design-kodinkoneidemme ja kromattujen mekaanisten pyhättöjemme labyrinteissä, voimme uppoutua eklektisen musiikkimakumme pauloihin tai henkilökohtaisen brändimme arvonnousun vaalimiseen milloin haluamme.
UUSI LÖYTÖ: Esinetarinoita
Yhytin tänään kodintavaraliikkeestä mielenkiintoisen vasenkätisille suunnatun teesihvilän ja jäin pohtimaan voisiko se kenties sellaisenaan toimia myös markkinoilla ja kulttuureissa, joilla vasenta kättä on totuttu perinteisesti käyttämään lähinnä saniteettitiloissa wc-paperin orgaanisena korvikkeena.
IHANNEBLOGI: Luksus*
Brasilialainen tekstiilitaiteilija-kiropraktikko Jorge Morel del Munoz yhdistää bysanttilaisiin kaftoihinsa niin pampojen ajattomuutta kuin myös häivähdyksen Sao Paolon slummien vihmaisesta eloonjäämistaistelusta luoden kontrastin, joilla tämän symbolisen ja todentuntuisesti raskaan vaatteen kantaja viestii ympäristölleen niin tuskasta kuin myös kehoa lämmittävästä toivosta.
–
Osallistukoon ken tahtoo, sillä eihän meemi olisi modernin ajan suusta-suuhun perimää jos sitä pakottamalla tuputtaisi. Minulla proosamoottori karkasi hivenen käsistä, mutta ei siitä virkkeestä tarvitse välttämättä kilometrin mittaista tehdä, vaikken nyt kenenkään luovuutta halua turhaan kahlita. Suoraan sanottuna en tiedä, onko tätä meemiä aiemmin tehty. Ja olen niin laiska, etten viitsi meemilingoista tätä tarkastaa. Mutta oli niin tai näin, niin minä olen sitten tämän perusidean varastanut vähintään Wiredin taannoisesta hauskasta artikkelista.
Mutta miksi tämä on Vuoden 2006 Paras Meemi kategoriassa Jumalaiset Meemit? Tähän on neljä syytä.
- Tulet huomaamaan, että oma käsityksesi blogistasi poikeaa suuresti siitä, mitä muut siitä ajattelevat. Tämä on, ja tulet sen viimeistään kiikkustuolissa oivaltamaan, erittäin vapauttava löydös.
- Tähän meemiin osallistumalla paljastat, oletko itse asiassa lukenut yhtään suomalaista blogia säännöllisesti omasi lisäksi vai oletko tehnyt kuten minä eli vain merkannut rss-lukijastasi kaikki tilaamasi aika ajoin luetuksi. Lukeminen on niin last season, tilaaminen on kuuminta shittiä. Vai onko sittenkään? Ehkä nyt viimeistään on aika lukea jotain.
- Riippumatta siitä oletko lukenut vai et, niin kolme täydellistä blogientryäsi paljastavat heti, osaatko tiivistää lukemastasi olennaisen vai pystytkö vain suoltamaan äärimmäisen syvämietteiseltä näyttävää tekstiä kilometritolkulla ilman mitään sen suurempaa synteesiä, oivallusta tai mitään sellaista, joka voisi ketään nopeaälyistä oman elämänsä jaritervoa kiinnostaa edes sen vertaa, että sitä sarkasmin keinoin kommentoisi tai olisi kommentoimatta, sillä onhan sekin tässä verkottuneessa maailmassa jo kannanotto sinänsä.
- Blogientryjesin kohteet (pl. itsesi) ja heidän kommenttinsa aikaansaannoksistasi paljastavat, onko blogimaailmassa tilaa huumorille, vai onko se vain kylmä, kolkko datamatriisi, kyberavaruuden musta portti jonnekin, missä edes blogien tilastoja vertailemalla ei saa viiden sekunnin keskustelua aikaiseksi.
Tämä on ehdottomasti viimeinen meemi missä aion olla osallisena enää koskaan…tämän vuoden puolella. Tämän vuoden meemisaldoni lienee siinä kymmenen kieppeillä. Se on täydet “kymmenen kieppeillä” enemmän kuin mihin ajattelin osallistuvani vuoden alussa. Tämä on toisaalta ymmärettävää, sillä vuosi sitten en tiennyt mitä meemi tarkoittaa. Mutta ehkä ensi vuonna uudet kujeet. Ei näitä aina jaa-aa-aksa.
Hitti vuonna 2007 tai 2008 tai… Thursday, December 28, 2006
Posted by Sami Oinonen in innovaatiot.20 comments
Ken Parker ja miehuus Wednesday, December 27, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.add a comment
Ken Parker, Karjaa pohjoiseen (3/1982)
Miksi naiset häpeävät naismaista musiikkia? Wednesday, December 27, 2006
Posted by Sami Oinonen in musiikki.29 comments
No jopas jopas. Meinasi vallan unohtua etten ollut virallisesti sulkenut pientä musavisaani naisartisteja koskien. Siitä pahoittelut. Sellaista se lomailu on, ettei edes omaa blogiansa ehdi seuraamaan. No, tilannehan jäi kutkuttavaan cliffhangeriin tuossa reilu viikko sitten kun 11 naista viidestätoista oli onnistuneesti tunnistettu. Kiitos Timon, Lurkerin, Ollin, Annin, mikkohein, ja Jounin. Musiikkitietäjiä kaikki.
Mutta hetkinen. Luetaanpa tämä oikein vastanneiden lista vielä kerran läpi tasa-arvokatseella: Mies, mies, mies, nainen, mies, mies. Siis viisi miestä ja yksi nainen. Mitä tästä voidaan päätellä? Tarvitaanko naisten tunnistamiseksi aina miehiä tuossa suhteessa? Miksi naiset eivät tunnistaneet kaltaisiaan? Onko nainen kenties naiselle susi? Tai miksi juuri miehet näyttäisivät kuuntelevan naisartisteja? Onko tämä kenties kaipuuta äidin huomaan? Kuuntelemaan äitylin tuutulauluja ja painamaan pää hänen hellälle rinnalleen? Vai eivätkö naiset vain kuuntele naisartisteja? Vai eivätkö he vain myönnä kuuntelevansa?
Mielenkiintoinen arvoitus. Tämä täytyy selvittää. Jos olisin perinteinen markkinointimies, niin pistäisin pystyyn globaalin käyttäjätutkimuksen, otokseksi vähintään 100 000, jalkauttaisin henkilökohtaisten haastattelijoiden armeijan selvittämään noin 2000 kysymystä sisältävällä uuvuttavalla lomakkeella ehkä jo miljoonaan kertaan ruodittua peruskysymystä: Mitä ihmiset kuuntelevat ja miksi? Vastaukseksi saisin varmasti kaiken muun paitsi vastauksen kysymykseeni. Mutta mistäs minä sen tietäisin, sillä minähän olisin se perinteinen markkinointimies, pihalla kuin lumiukko. Jos olisi lunta, tai vaikkei olisikaan.
Mutta koska kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Steve Jobsin Kirkkoon, niin minä rohkenen luottaa itseeni ja vain itseeni, koska “musta niinku vaan tuntuu siltä, että tää on oikein ja vaikkei aivan oliskaan niin se riittää mulle ohjenuoraksi ja vakuudeksi.” Kutsuttakoon tätä ajattelutapaa vaikka merenä sisälläni vellovaksi “naisenvaistoksi”, intuitioksi, kokemukseksi, näppituntumaksi…Ja päinvastoin kuin perinteiset markkinatutkimukset, metodini ei ole silkaa tuuria, sillä kaikkihan tietävät että stevejobsismin perusperiaatteisiin kuuluu erittäin järkevä oletus siitä, että yhden ihmisen (joka usein on henkilö itse) ymmärtäminen riittää vallan mainiosti jonkun johtopäätöksen tekemisen tueksi. Kaikki muu on hätävarjelun liioittelua.
Eli soveltaen stevejobsismin perusperiaatetta “Ymmärrä itseäsi, ymmärät maailmaa ympärilläsi” ja pakottaen sen muotoon “Ymmärtääksesi naisia, kuvittele olevasi nainen” voimme helposti vastata peruskysymykseen “Miksi naiset eivät tunnista naisartisteja?”. Vastaus on seuraava:
- Naiset tekevät ja esittävät hyvää musiikkia siinä missä miehetkin. Tässä suhteessa ei ole havaittavissa mitään suurta sukupuolten välistä kuilua. Eli, musiikin tarjonta ei diskriminoi naisartisteja. (“Hyvä musiikki” määritellään viikottain Billboard Top 100-listan toimesta.)
- Naiset kuuntelevat tasapuolisesti sekä mies- että naisartisteja. Aivan samoin kuin miehetkin kuuntelevat soljuvasti Matti Salmista aamuin ja Karita Mattilaa illoin. Eli, musiikin kysyntä ei diskriminoi naisartisteja naisten toimestakaan.
- Mutta, ja tässä tulee se suuri löydös: Naiset häpeävät julkisesti tunnustaa kuuntelevansa leimallisesti naismaista musiikkia. Niin minäkin tekisin jos olisin nainen.
Sillä katsokaas, tuo viidentoista naisartistin listani on täydellinen otos naisia, jotka ovat leimallisesti herkkien, naiseutta ja naisen asemaa korostavien tulkintojen tulkkeja. Naiset eivät tunnusta kuuntelevansa naismaista musiikkia, sillä he eivät halua antaa itsestään kuvaa herkkinä kapistuksina, olentointa joilla on tunteet, mieli ja eetos. Aivan samoin kuin eivät miehetkään voi tunnustaa julkisesti kuuntelevansa Leonard Cohenia, Kari Tapiota tai Robbie Williamsia, noita säälittävän tunteellisia “girliemen”-miehiä. Sillä maailma on kova.
Ja kaikella kunnioituksella, muuten niin vuolaat naiskommentoijat jämähtävät suolapatsaiksi naismusavisan edessä. Tämä on ymmärrettävää, sillä näin minäkin tekisin, jos olisin nainen. On luonnollista, kun naisilta kysytään julkisesti mielimusiikista, niin vastaukseksi tarjotaan aina niitä samoja vanhoja: “Siis, Metallican Ride The Lightning kolahti niinku kybällä, sairaan rouheeta mättöä…selkä ei oo vieläkään kuosissa teinivuosien moshauksen jäljiltä…kele, yks stobe vielä”, tai “Siis Tori Amos? Kuka se on? En ole kuullut, soittiko se kenties urkuja Deep Purplessa, tai hetkinen… sehän on Nightwishin uusi laulajatar!”
Mutta sitten tyttöporukoissa analysoidaan aivan hyshys Tori Amosin kryptisten sanoitusten syvämerkityksiä illasta toiseen tai opetellaan kynttilänvalossa ja mirhamin tuiskeessa Joni Mitchellin Blue-levyn kitaratabulatuureja hennot sormet vesikelloille. Aivan samoin kuin miehet kertaavat keskenään liikuttuneena sitä missä olivat kun ensimmäisen kerran kuulivat Yön Joutsenlaulun herkän huilusoolon.
MOT. Viisi miestä ja yksi nainen. Ja rohkenen väittää, että tuokin nainen on vain tilastoharha, erittäin poikkeuksellinen yksilö, joka osoitti suurta siviilirohkeutta vastaamalla kisaan samalla kyseenalaistaen oman minuutensa. Siitä hänelle bravoot.
–
Ai niin, ja sitten ne neljä mystistä naista, joiden identiteettiä ei kukaan mieskään selvittänyt:
Numero 8: Jamie Sieber, sellisti, joka lienee piskuisen internet-levy-yhtiö Magnatunen menestyneimpiä artisteja. (Lue: myynyt 2000 albumia Magnatunen kautta).
Numero 11: Grey DeLisle, monille tietokonepeleille kauniin puheäänensä lainannut kantrinainen
Numero 12: Asha Bhosle, bollywood-leffojen soundtrack-kuningatar. Hänen siskonsa on Lata Mangeshkar, vähintäänkin yhtä tunnettu ja palvottu tähti.
Numero 13: Emily Joyce, sandiegolainen rumpali, joka vaikuttaa duossa nimeltä Bunky. Heidän debyyttialbuminsa “Born to Be A Motorcycle” on erittäin valloittavaa sleaterkinneymäistä räminärokkia.
Ja koko lista:
1.Carola
2.Andrea Zollo, Leona Marrs/Pretty Girls Make Graves
3.Martha Wainwright
4.Yuki Chikudate/Asobi Seksu
5.Madonna
6.Sleater-Kinney
7.Beth Gibbons/Portishead
8.Jami Sieber
9.Tori Amos
10.Shannon Wright
11.Grey DeLisle
12.Asha Bhosle
13.Emily Joyce/Bunky
14.Joni Mitchell
15.Cat Power
–
Ensi viikolla sarjamme “Minä olen sosiaaliturvatunnuksen loppuosan mukaan mies, mutta oletkos sinä Anneli?” pohdimme vastausta kysymykseen “Miksi miehet haluavat itsepintaisesti kalastella herkkien älykkönaisten suosiota väittämällä kuuntelevansa dramaattisia naisartisteja ja/tai olevansa kiinnostuneita lasikatoista muunakin kuin pelkkänä kattoratkaisuna.”
Lennä valon puhtoisin siivin Tuesday, December 26, 2006
Posted by Sami Oinonen in design, tee-se-itse.5 comments
Tsirp tsirp flip flap. Legendaarisen valaisinsuunnittelija Ingo Maurerin Birdie’s Nest-kattovalaisin on herttaisen näköinen ja tähän hetkeen juuri sopiva “Lennä enkelten siivin sinä syntinen vainen”-tyyppinen valontuoja pimeyteen.
Ingo on valmistanut samasta teemasta myös yksinkertaisen Lucellino-pöytävalaisimen, joka laitetaan päälle ja pois puristamalla (toivon mukaan) suhteellisen viileäpintaista lamppua.
Meikäläisen varasto on ainakin niin täynnä roinaa, että tuollaisen kattovalaisimen tai pöytävalaisimen voisi tehdä kierrätysosista vaikka itse. Siipiä ei nyt tähän hätään ole missään, mutta jos vaikka naapurin Kjell lahjoittaisi täyttämiensä kakadujen siipiä hyvään tarkoitukseen. Ingon lampuissa siivet on tehty täydellisen enkeliefektin aikaansaamiseksi hanhien sulista.
–
Aiemmin sarjassamme “Tyylivalaisin se lämmön tuo”:
Tuoli, Imuri, Ase, Kukka, Laiva
Paras joululahjani Monday, December 25, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.6 comments
Näin vanhemmiten sitä ei enää jaksa innostua joululahjoistakaan. Saaminen ei ole enää niin olennaista.
On tärkeämpää, että itse saa antaa ja jakaa iloa. On tärkeämpää, että voi vain nauttia Joulun rauhasta ehkäpä seuranaan lasillinen ikenet napakoiksi vetävää pähkinäistä kinkkuviiniä Meursault-Perrieresiä, tai viettää hetki hiirenkorville luetun Paul Austerin The Book of Illusionsin kera, tai vain käydä älyllistä debattia globalisaatiodiskurssin huomisesta.
Mutta yksi joululahja oli ylitse muiden, yksi joka tarjoaa onnen hetkiä vielä pitkälle ensi viikon puolelle. Se ei ollut radio-ohjattava Formula 1-auto, josta jo onnistuin hajottamaan päreiksi oikean etupyörän ilmanohjaimen, eikä Meccano-rakennussarjakaan, josta saa taiottua kokonaista 11 erilaista miehen ja koneen liittoa ylistävää kapinetta helikopterista vinssiin! (Niin ja jos oikein tarkkoja ollaan niin eiväthän nuo minun lahjojani virallisesti olleet, mutta minulle suoduin oikeuksin päätin kuitenkin perehtyä niiden toimintaan perinpohjin, ettei jälkikasvulle tulisi sitten mitään ongelmia.)
No mutta, paras joululahjani oli The Best of Smack The Pony, 80 minuuttinen dvd tämän hulvattoman brittikomediasarjan parhaimmista paloista. Doon Mackichanin, Fiona Allenin ja Sally Phillipsin tähdittämä ja kirjoittama sarja on parasta brittikomiikkaa, joka sinänsä on universumin parasta, sitten Monty Pythonin. Sarjan parhaimmasta päästä olivat mm. deittivideosketsit (katso), kuten kuvan “Come Aboard The Love Train”-Leslie (37v.) tai Merin (27v.), jolle on kirjoitettu yksi brittikomedian suurista helmistä. Hän toteaa:
You know, when you are at the beach and you pick up a shell you can hear the sea. Well, if you pick up your shoe, do you think you can hear your footsteps?
Ja kiitos Internetin, Google Video ja Youtube tarjoavat rakeisia maistiaisia meille kaikille.
–
Ja mitä tulee viime vuoden parhaimpaan joululahjaani, niin se voiveitsi on näin vuoden kestävyystestin jälkeen osoittautunut mahtavaksi voitelijaksi. En ole koskaan pitänyt kädessäni tuotetta, joka sopisi käteeni niin hyvin, kuin kaulittu piparkakkutaikina. Tuorein Muoto-lehti on oikeassa. Se on tulevaisuuden klassikko.
Piparkakkutalo, muumit ja kärsimätön mies Sunday, December 24, 2006
Posted by Sami Oinonen in brändit, tee-se-itse.10 comments
Piparkakkutalon rakentaminen ei ole hauskaa puuhaa. Minulla on siitä karvaita kokemuksia. Vaikka olenkin enemmän prosessimiehiä, eli minua kiinnostaa enemmän matka kuin päämäärä, niin piparkakkutalon suhteen haluan ehkä tulevaisuudessa enää vain nauttia lopputuloksesta.
No, kotiteollisuusmies kun olen, olin päättänyt rakentaa täksi jouluksi kauniin piparkakkumansionin, sellaisen päheän kolmikerroksisen syvän etelän vanhan kunnon plantaasihuvilan korskeine pylväineen kaikkineen ja pihapiiriin paljon puuvilla- ja maissipeltoa ja orjaimistoa symboloimaan sekä järjen voittoa ajasta että toimimaan nöyränä kunnianosoituksena ruumiillisen työn merkityksestä mm. Suomenkin viime vuosisadan talouskehitykselle.
Tein erittäin paljon taustatyötä ja kiitos Internetin vaihdoin alkuperäisen suunnitelmani vähintään kymmenen kertaa: Star Wars-hävittäjä sykähdytti, lutuinen punainen tupa ja perunamaa myös, keskiaikainen linna olisi sopinut sunnuntaiaamujen ritarileikkeihin jne.
Ja aina kun olin mielestäni löytänyt hyvän mallin ja aloittamassa kipsimuottien tekemistä, niin eikös niistä pirullisista tee-se-itse-miehen onneloista, MAKE-lehden blogista tai Googlen 3D Warehousesta putkahtanut joku vielä upeampi kolmiulotteinen polygonit poikittain oleva futuristinen kyhäelmä.
Aargghh. Päätöksiä, päätöksiä, hoin itselleni ja refressasin webbiselaintani uudelleen ja uudelleen. Noin viikon saamattoman soutamishuopaamisen jälkeen, ja aivan sattumalta, tajusin mitä minun oli tehtävä. Olin nimittäin miespuolisen kaverini kanssa Stokkan keittiötavaraosastolla katsastelemassa valurautapaistinpannuja (niin, sitä kaksi miestä tekevät yhdessä shoppaillessaan) ja katseeni yhytti Muumitalon piparkakkutalopaketin: tee-se-itse ohjeet ja muotit ja se näytti vielä niin ihanalta. Kuin se alkuperäinen.
Ja voihan Muumimamman hillokellari. Siinä se oli. Muumitalon tahdoin tehdä mä. Salamana kaivoin taskusta kamerakännyni ja napsin pakkauksen takana olleiden muottien pienoiskuvista kuvan naps! ja myhäilin hiljaa itsekseni. Varmistin vielä nopealla vasen-oikea-päänliikkeellä shazam! ettei vain minua kohti ole juoksemassa Stokkan pahamaineinen securityjuntta nappikuulokkeineen kuin hidastetussa elokuvassa kuunaan. “Brändirikos havaittu keittiöosastolla, asiakas kuvasi Muumi-pakettia. Koodi punainen. Korkea alertti. Turvataso Maksimus.”
Mutta ei, keittiöosasto oli kuin ennen, naisia hypistelemässä sirottimia, naisia hypistelemässä vatkaimia. Ja minä, onnellinen Muumitalon kaavojen omistaja. Mies, joka juuri säästi 10, 95€. Kyllä nyt on Joulupukkikin minuun tyytyväinen, myhäilin partaani.
Minun oli erittäin helppo olla itseeni tyytyväinen ja rationalisoida kyseenalaista tekoani. Ajattelin, että on suorastaan kunnia-asia plagioida Muumitalo ja näin olla luovuttamatta penninujeloa Oy Moomin Characters Ltd:lle, sillä tämä brändipoliisien valioluokkaan kuuluva Muumien tekijänoikeuksien valvoja on mielestäini härkisti lisensoinut ja trivialisoinut rakkaat päärynähahmomme pölykapseleista verkonmerkkeihin.
On siis jokaisen Muumeja rakastavan suomalaisen velvollisuus olla ostamatta sitä kaikkea ala-arvoista Muumi-krääsää, jotta tämä irvokas rahasampo joutuisi miettimään liiketoimintansa ydinkysymyksiä. Onko heillä varaa menettää uskollisia Muumi-fanejaan ja etenkään miehiä kuten minä? Faneja, jotka ovat täydellisen brändiuskollisuuden kristalloitumia, sillä he tekevät fanittamisen äärimmäisen teon, he rakentavat Muumitalo-piparkakkutalon. Tällaista hoopoa rakastaisi mikä tahansa brändi. Kaukana vaeltavat ne Nike-fanaatikot, jotka tatuoivat Niken swooshia käsivarsiinsa, tai myyvät anoppinsa parista uusia Nike-tossuja.
Palasin voittajana kotiin, printtasin valokuvan muoteista, tein pahvista vastaavat, viipaloin piparkakkutaikinan ja paistoin talon rakenteen hujauksessa. Kaupasta vielä sokerikuorrutusta näppärissä tuubeissä, marmeladeja, ranskanpastilleja ja tomusokeria. Olin valmis, enää vain pystyttäminen oli edessä.
Mutta mikä Pyrrhoksen voitto tämä “tee-se-itse-piparkakku aasta ööhön”-idea olikaan. Olisikohan pitänyt luottaa niihin virallisiin muotteihin? Nimittäin talon pystyttäminen oli sellaista sotimista, että oksat pois. Kuusi seinää, kaksi kättä, kuuma sokeriliemiliima ja kärsimättömän miehen luonne. Project Mayhem. Hankkeeni oli hyvää vauhtia menossa murusiksi.
Noin tunnin kamppailun, kahden teelusikan ja yhden veitsen tuhoamisen ja lukemattomien kuuman sokerin aiheuttamien palovammojen jälkeen, sain hökötyksen kuta kuinkin pystyyn. Tilkitsin “duumitaloni” vielä niin monella kilolla koristeita ja sokerikuorrutusta, ettei se hajoaisi edes Taikurin tikusta. No, onneksi sentään poltin sormeni sokerissa niin monta kertaa, että loppupeleissä mikään ei enää tuntunut miltään. Syvimmän epätoivon hetkellä ajattelin jopa koko revohkan räjäyttämistä kiinanpommeilla, samalla tavalla jolla vapautin pikkupoikana hyvin palvelleet pienoismallilentokoneet palveluksestani.
Onneksi maltoin mieleni. Duumitaloni seisoo nyt jylhänä, valmiina Joulun viettoon. Ja taktisesti kypsästä kuvakulmasta se jopa näyttää etäisesti alkuperäisen kopiolta. Ensi vuonna teen vain poroja.
Kaikesta huolimatta, rauhallista Joulua siis.
Elä sie minnuu vikittele, elä… Saturday, December 23, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.add a comment
“Koskaan ei voi tietää mihin päätyy kun lähtee tanhuamaan.”
Näin totesi vallaton tohtori Clayton Forrester mielitietylleen, kuvankauniille Sylvia van Burenille eilisiltaisessa TV2:n klassikko-scifipätkässä The War of the Worlds (Maailmojen Sota). Suomentajalla oli taas ollut hauskaa.
Tätä vuodelta 1953 peräisin olevaa H.G. Wellsin kirjan filmatisointia pidetään aikakautensa yhtenä parhaimmista kommunismilla pelottelu..krhm… siis maapallon ulkopuolista elämää syvääluotaavista taideteoksista. Maailmojen Sota voittikin aikoinaan scifi-leffoille tyypillisen erikoistehoste-Oscarin.
Ja kyllähän näinä retroilun aikoina tuo leffa osui ja upposi. Hienot värit, julmat marsilaiset kuumasäteineen ja suojakenttineen ja sekaan ympätyt toisen maailmansodan aidot pätkät puhuttelivat ainakin allekirjoittanutta.
Ehkä olisi jälleen aika kaivaa se Wellsin kirja hyllystä ja lukea parhaat palat pyhien ratoksi.
“Those who have never seen a living Martian can scarcely imagine the strange horror of their appearance. The peculiar V-shaped mouth with its pointed upper lip…above all, the extraordinary intensity of the immense eyes.”
Hui. Ei kuulosta ihan joulupukilta ei.
Tosikurkot vissaa seisaaltaan…jaloilleen Friday, December 22, 2006
Posted by Sami Oinonen in brändit.4 comments
Kiitos ATK, kiitos Internet, kiitos World Wide Web, te mahtavat korkeaoktaaniset ilmiöt olette juurtuneet arkipäiväämme lähtemättömästi. Vuosien varrella on ollut ilo seurata sitä, miten olette tuoneet kielenkäyttöömme uusia termejä ja näin rikastuttaneet muuten murteiden, slangin ja populaarikulttuurin vihmomaa puhekieltämme tavalla, josta jopa muuan herra Nietzsche olisi ylpeä. Rentoutukaamme hetkeksi hänen lausahduksensa äärellä:
The significance of language for the evolution of culture lies in this, that mankind set up in language a separate world beside the other world, a place it took to be so firmly set that, standing upon it, it could lift the rest of the world off its hinges and make itself master of it.
No niin. Aika vähän tuosta ymmärsin. Ja olipas huonoa englantia. Mutta olen kyllä samaa mieltä Friedrichin kanssa siitä, että se joka bamlaa tykimmin rulettaa kuusinolla. Eli jos haluaa olla voittajarotua, kannattaa omaksua, imeä ja soveltaa kaikki korkeateknologian kieleemme tuomat termit mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Minäkin siis surffaan, googlaan, mesetän, irkkaan, bloggaan, häkkään…
Ja koska Nintendo Wii-pelikonsoli on tuleva mullistamaan käsityksemme pelaamisesta, niin kohta voin minäkin sanoa riemumurinnoin , että “Hei, lähdetäänks vissaan* …
Nykysuomen sanakirja 2025
vissata (v): Pelata (tietokoneavusteista) peliä niin, että pelaajan torso on vertikaaliasennossa, molempien alaraajojen (ks. jalat) ollessa suorina ja jalkapohjien koskettaessa maata (ks. seisominen). Sana juurtui puhekieleen kuin takiainen tuossa 2010-luvun taitteessa. Suosioon vaikutti erityisesti Nintendo Wii-pelikonsoli ja sen liikkeentunnistava peliohjain ja kaikki sen mukanaan tuomat lieveilmöt. Sanan alkuperä on englanninkielinen lausahdus “Real men wii standing up”, humoristinen sutkautus, jossa yhdisteltiin näppärästi Wii-sanaa ja englanninkielistä puhekielen ilmaisua “wee” l. pissiä. wee => wii + pissiä/pissata => vissiä/vissata.
Taivutus ja käyttö arjen tilanteissa: Minä vissaan, sinä vissaat, vissaaminen; vissaaja; lähdetäänks vissaamaan, vitsi kun vissittää, vissi housuus lahna; mä en vissaa sun kaa pissadissaaja
Asiakastyytyväisyys ja sen parantaminen Thursday, December 21, 2006
Posted by Sami Oinonen in web.17 comments
Piipahdin tänään jouluostoksista selvinneiden tai niihin vasta valmistautuvien ihmisten terapiaistunnossa. Siellä sain osakseni mielestäni täysin aiheetonta kritiikkiä. Minulle valitettiin päin näköä siitä, että tämä pieni kaistaleeni kyberavaruudessa, todiste olemmassaolostani jälkipolville kuulemma on enemmän tai vähemmän itseohjautuvaa lajia. Blogini näet “haamupäivittyy” tämän tästä.
Näin aiheutan tietämättäni blogini päivittymistä Blogilistan kautta seuraaville turhaa levottomuutta, aknea ja yleistä mielipihaa. “Höh, ei se sun blogis oo kuitenkaan päivittyny oikeesti”, “Mua korpee Oinonen, miks sä oot niin veltto käsi ettet osaa ees blogias säätää oikein”, “…ja ei ne sun jutut muutenkaan oo mitään kummosia, jotain designkuppeja, -lamppuja ja muita valopäitä…” ja “sullon on muuten jumit pokat.” Tällainen lukijapalaute ei mieltä ylennä ei.
No voi hyvä tavaton, ajattelin. Mitä oli päässyt tapahtumaan? Kohta minua varmaan heivattaisiin kölin ali. Pyysin pöydässä nöyrimmästi anteeksi lukijoiltani ja teen sen tässä myös nyt. Olen ryhtynyt myös tämän mystisen haamupäivittymisen terminoimiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin. Aina niin säkenöivän ja freesin Niken suosiollisella avustuksella päädyimme siihen lopputulokseen, että blogilistallani blogini väittää päivittyvänsä tämän tästä sen vuoksi, että tyhmä kun olen, en ole määritellyt blogilistan botille oikein mitä seurata blogistani. Olin määritellyt blogini etusivun (niin väärin!), mutta…
Minulla on paha tapa bookmarkata paljon artikkeleita ja olen vielä uunouksissani laittanut bookmarkit blogini navigaatioon tuonne kauas alas oikealle. Jos joku vaikka tykkäis, ajattelin. Ja luulin, ettei blogilistan nuuskijat niitä huomaisi kun ne ovat noooooin alhaalla, mutta olin näemmä väärässä. Koska blogilista seuraa etusivuani, niin jokainen kirjanmerkin lisäys muuttaa etusivua ja näin johtaa “haamupäivitykseen”. Tämä on siis teoria, ja toivottavasti myös totuus.
No Niken vinkistä olen nyt määritellyt, että blogilista seuraa saittini juttujen rss-feediä (en edes ymmärtänyt mitä juuri kirjoitin). Siis todellista päivittymistä. Luulisi asioiden oikenevan. Jos ei, olen ns. hukassa. Mutta se ei olisi uutta. Anteeksi vielä kerran, älkää te hyljätkö tätä blogia, pliis.
Pöytävalaisin toivoa täynnä Thursday, December 21, 2006
Posted by Sami Oinonen in design.5 comments
Uuteen nousuun. Vielä on toivoa. Titanic, Viable London
Ken Parker ja isälliset neuvot Wednesday, December 20, 2006
Posted by Sami Oinonen in überkuul.7 comments
Ken Parker, Pat O’Shanen tarina (6/1981)
Kahvia, huumeita ja kaljaa Wednesday, December 20, 2006
Posted by Sami Oinonen in brändit, trendit.11 comments
Armoitettu ajattelija Nicholas Carr on tehnyt yllättävän havainnon. Suosittuja hakukoneita käyttävät täysin erilaiset ihmiset! Alla olevat top 10-listaukset ovat korutonta kertomaa.
| Yahoo! | AOL | |
| 1. Bebo 2. Myspace 3. World Cup 4. Metacafe 5. Radioblog 6. Wikipedia 7. Video 8. Rebelde 9. Mininova 10. Wiki |
1. Britney Spears 2. WWE 3. Shakira 4. Jessica Simpson 5. Paris Hilton 6. American Idol 7. Beyonce Knowles 8. Chris Brown 9. Pamela Anderson 10. Lindsay Lohan |
1. Weather 2. Dictionary 3. Dogs 4. American Idol 5. Maps 6. Cars 7. Games 8. Tattoo 9. Horoscopes 10. Lyrics |
Taulukkoa lukemalla on siis päivänselvää, että Googlea käyttävät eniten propellipäät, Yahoota kiimakollit ja AOL:ia vanhat äijät. (Dweebs, horndogs and geezers). Tulokset ovat toki hieman jenkkipainotteisia, mutta suuntaa antavia ja olisi mielenkiintoista tietää miten pätevät sellaisilla markkinoilla, joilla löytyy noista hakukoneista lokaalit versiot tai samankaltaisia lokaaleja hakukoneita.
Joitain kummallisuuksia noissa listauksissa tosin on. Esim. propellipäiden tv-ohjelmistoon tuskin kuuluu meksikolainen saippusarja (Rebelde). Toisaalta, olen erittäin ylpeä siitä, että eurooppalainen jalkapallo, työ älypelien äpärälapsi, on geekmiesten faviksia ja sijalla 3. Testosteronivauhtipyörien top 10-lista näyttää juuri sellaiselta kuin sen pitääkin. Ainoa miespuolinen särö on räppäri, näemmä, Chris Brown. En edes lähde arvailemaan mistä tuo entry johtuu. Gubbekategorian ainoa outo ilmestys on mielestäni “Maps”. Mitä ihmettä niillä kartoilla tekee, jos päivät menee sohvanpohjalla?
Veikkaan, että Carrin paljastus saa mainostajat kaikkoamaan Googlen hoteista Yahoon ja AOL:n syliin, sillä aika hankala sitä mihinkään “wikipedia”-haun kylkeen mitään mainoksia on läiskäistä. Mutta kuumat misut ja kaarat myyvät aina.
Carr huomauttaa vielä toisen lähteen kautta, että pari vuotta sitten Googlen suosituimmat olivat samankaltaisia kuin mitä Yahoolla tänä päivänä. Kuulostaa järkevältä. Hurjista pojista kasvaa arvostettuja yhteiskunnan jäseniä.
Toisaalta, kuinkahan monta vuotta kestää siihen, kunnes Googlen lista näyttää siltä mitä AOL on tänään? Googlen himokäyttäjänä tuo trendi ei näytä hyvältä.
Joulusiivous ja miehet – osa #9234645 Tuesday, December 19, 2006
Posted by Sami Oinonen in design.2 comments
Voi Electolux miten teillä leikkaakaan. Ei liene epäilystä kumpaa sukupuolta näin keskimäärin kuvan jalkasieni-imurit viehättäisivät enemmän. Ymmärrän toki, että siisteys on puoli ruokaa, tai puoliksi tehty, vai miten sitä nyt sanotaan… Joka tapauksessa, ei se siisteys vaan se ikävystyttävä prosessi siihen pääsemiseksi, siivoaminen, on hyvin masentavan alakuloista puuhaa.
Mutta Electrolux tekee näillä “häivähdys seiskytlukua”-tossuttimilla siivoamisesta joka miehen ykkösharrastuksen. Nämä vain jalkaan ja flipeti-flop – villahevot tarttuvat kenkiin. Toivoa sopii, että Electrolux päättää aloittaa näiden protojen valmistuksen. Se olisi suuri palvelus ihmiskunnalle ja etenkin kaikille siivoamiseen tuskastuneille oman elämänsä johnmcenroeille.
Samalla ihmisvoimateemallahan voisi toki kehitellä myös putkilomaisen kokovartalomallin. Eikun lattialle pitkälleen ja pyörimään. Kämppä joulukuntoon! Perheelle kiva uusi liikunnallinen harrastus.
Ja noihin tossuihin pitäisi saada vielä rivi ledivaloja kärkiin, niin voisi yöt läpeensä siivoilla. Ja tietenkin kotibileissä voisi kaikilla vierailla olla tuollaiset jalassa, sujuisi roskaaminen ja siivoaminen samaan syssyyn ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Vierailla olisi ainakin yksi jutun aihe ja isännillä kämppä reaaliajassa siivoutuva.
Minä, lyyrikko Monday, December 18, 2006
Posted by Sami Oinonen in bizarre.19 comments
Voi ei. Karkasikohan mopo nyt käsistä? Toivottavasti.
En voinut enää vastustaa kiusausta. Olen aina halunnut kirjoittaa runon suomen kauniilla kielellä. Nyt olen sen tehnyt. Ja mikä onkaan hienompaa kuin aloittaa lyyrikon ura kirjoittamalla erittäin huono runo. Oikein luvan kanssa, sillä Runotorstaissa pyydetään nimenomaan huonoa runoa.
Tämän jälkeen voin kevyesti sanoa “niin, olen minäkin runoja julkaissut.” Moni ei ole, vaikka pitäisi, sillä runous on tiukin kerronnan muoto. Paras ja palkitsevin.
Olkaa siis hyvät. Alla runo “Uusi Alku”, joka on naispuolisen alter egoni, ruotsinpyhtääläisen Eeva-Kukka Roosamaria Vilkkunan omaelämänkerrallisesta runoteoksesta “Betonimyllyllyssä lilluu laasti ja muuta paskaa.”
Tai oikeastaan, mielestäni tuo runo on hyvä huono runo, voisi olla tosin parempi huono olemalla hivenen huonompi, mutta näin alkuverryttelynä menköön. Tästä voi vain parantaa. Siis huonontaa. Kai.
Katsoin häneen,
tilalla oli tyhjyys,
kylmyys, kalma, kulo
missä oli se kuuma palo,
joka oli meidän.
Olin hajalla,
pirstaloitunut
vaahdoksi tuskan laineilla.
Olin vaahtopää.
Heikkenin.
Missä olit sinä
aaltoni?
Aloin liueta,
haukoin henkeä.
Öljyyn tahriutunut
merikarppi
groo-o-o-o
Sitten tulit sinä,
aurinko, sees
Astuit elämääni
jykevin jaloin.
Kuinka kauan
olitkaan poissa?
Missä sinä olit ollut?
Nuolit öljyn sulistani
Huuhdoit minut rantaasi
Sinä yksin teit sen
tämän kaiken
onnen, ilon
sinä minun
minä sinun
me kaksi
sinä minua
minä sinua.
Mereni.
Huuhdo
minut.
Minä
sinun
sinä
nyt
aa.
a
,
.
