Sokerivuorelle tahdon mä!

Heittäydyin hurjaksi ja ostin puolitoista litraa Coca-Cola Zeroa. Olin kuullut tästä sokerittomasta äijäkolasta pelkkää hyvää ja ajattelin, että on pakko kokeilla ettei tarvitse sitten teoretisoida aiheesta.

Mutta juoma olikin sitten kaiken kaikkiaan masentava koettelemus. Ensinnäkin Zero-kolajuoman brändäys on mahdottoman tylsän näköinen, sehän näyttää aivan joltain intialaiselta kopiokolalta. Zero-nimikin on niin hillittömän urpo valinta, ettei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä, etteikö sitä heti voisi käyttää mainonnassaan kuten Pepsi Max on tehnyt…”from zero to max.”

Mutta se maku. On erittäin raivostuttavaa, että keksitään mukamas-kolajuoma joka maistuu lähes täysin samanlaiselta kuin aito sokerinen alkuperäinen, mutta ei aivan. Mutta ei AIVAN. Aarrgghh. Sehän on kuin kofeiiniton kahvi, tuo hyperaktiivisten terveystanttojen kosto ihmiskunnalle, tai kuin automaattivaihteisto, rasvaton maito, pilsneri, kasvispihvit, skootteri, rasvaton jogurtti, dressmann…niin lähellä, mutta kuitenkin niin raivostuttavan kaukana aidosta asiasta.

Kun Zeroa kaataa kurkustaan, kolajuomien kestoaines, pulunpaskastakin tuttu kirpsakka fosforihappo hyväilee makunystyröitä ja sitä kuvittelee hetken, että he-hei tässähän juodaan kunnon kokista. Mutta ei, ei, ei. Juuri kun aivoihin on singahtamassa viestiä kolajuoman taivaallisesta hyvänolon tunteesta, lähtee perään heti toinen viesti “jumanklavita jätkä, tää ei oo kolaa, vaan silkkoa sisältä, jotain kopiotilsettä, älä kittaa enää, jos sokerivuorelle tahdot sä!”

Ja antikliimaksien antikliimaksi on valmis. Zero on jopa huonompaa kuin Pepsi Max. No, se on toisaalta luonnollista, sillä jo nimen puolesta Max on se ultimaatti, jonka ohi ei pääse. Se on maksimi, oli maksimi sitten menevä mihin tahansa. Max seuraa, sillä se on sitä ja se. Eikä edes sen ali pääse, kuten Zero yrittää epätoivon vimmalla, sillä Zero on nyt vain täysi nollajuoma. Vielä härskimpi rimanalitus kuin isähahmonsa Coke Light, kaikkien itsensäkieltäjien limuvalinta.

Ja entäs se Zeron “Vedä mustaa pikeä naamaan ja skooraat kuumia tsiksejä kahmalokaupalla”-mainonta? Voihan vyötäröläski, mitä katteettomia lupauksia. Että minäkin kaataisin vaivattomasti naisia pelkästään kainaloani nostamalla tai jotain? No ei onnistunut. Tuli vain kylmää lahnaa ja avokämmentä.

Kyllähän sen kaikki tietävät, että jonkin verran mainonnalla luodaan mielikuvia, mutta näin räikeää epäsuhtaa totuuden ja tarun välillä en ole tavannut sitten sen jälkeen kun yläasteella Bruce Leen leffan vakuuttelemana uskottelin misuille ja itselleni, että olin todellakin inkarnoitunut Bruce Lee ja että se pulpetinkulma menisi säpäleiksi kevyellä ja näytösluonteisellä chokuzuki-lyönnillä. Ei mennyt, mutta käsi meni kyllä.

Toisaalta, ehkä noiden sokerittomien kolajuomien juominen on sittenkin kannatettavampaa kaikesta kärsimyksestä huolimatta. Healthbolt kuvailee hyvin osuvasti mitä iso lasillinen aitoa sokerista kola-asiaa saa aikaan kehossasi:

• 1o minuuttia juomisesta: 10 teelusikallista sokeria on tulvahtanut koneeseesi. Tämä on muuten 100% päivän sokeritarpeestasi. Et oksenna, koska tuo vanha tuttu, kirpeä fosforihappo, estää sinua huomaamasta litkun makeutta.
• 20 minuuttia. Verensokeri singahtaa pilviin, ja insuliinihormoniparka yrittää pitää sinut tolpillasi. Maksasi reagoi tähän oksentamalla kaiken sokerin rasvaksi.
  …
• > 60 minuuttia: Sokerihumalaa seuraa kunnon sokerikankkunen. Sinusta tulee veemäinen. Soitat äitillesi, kavereillesi ja pomollesi ja haukut heidät kaikki halkipoikkipinoon. Kiihdyksissäsi sinulta lirahtaa housuun, sillä munuaisesi ovat rykineet kokiksen veden ja se alkaa valua läpi reisillesi. Kiitos ja näkemiin.