Miksi naiset häpeävät naismaista musiikkia? Wednesday, December 27, 2006
Posted by Sami Oinonen in musiikki.trackback
No jopas jopas. Meinasi vallan unohtua etten ollut virallisesti sulkenut pientä musavisaani naisartisteja koskien. Siitä pahoittelut. Sellaista se lomailu on, ettei edes omaa blogiansa ehdi seuraamaan. No, tilannehan jäi kutkuttavaan cliffhangeriin tuossa reilu viikko sitten kun 11 naista viidestätoista oli onnistuneesti tunnistettu. Kiitos Timon, Lurkerin, Ollin, Annin, mikkohein, ja Jounin. Musiikkitietäjiä kaikki.
Mutta hetkinen. Luetaanpa tämä oikein vastanneiden lista vielä kerran läpi tasa-arvokatseella: Mies, mies, mies, nainen, mies, mies. Siis viisi miestä ja yksi nainen. Mitä tästä voidaan päätellä? Tarvitaanko naisten tunnistamiseksi aina miehiä tuossa suhteessa? Miksi naiset eivät tunnistaneet kaltaisiaan? Onko nainen kenties naiselle susi? Tai miksi juuri miehet näyttäisivät kuuntelevan naisartisteja? Onko tämä kenties kaipuuta äidin huomaan? Kuuntelemaan äitylin tuutulauluja ja painamaan pää hänen hellälle rinnalleen? Vai eivätkö naiset vain kuuntele naisartisteja? Vai eivätkö he vain myönnä kuuntelevansa?
Mielenkiintoinen arvoitus. Tämä täytyy selvittää. Jos olisin perinteinen markkinointimies, niin pistäisin pystyyn globaalin käyttäjätutkimuksen, otokseksi vähintään 100 000, jalkauttaisin henkilökohtaisten haastattelijoiden armeijan selvittämään noin 2000 kysymystä sisältävällä uuvuttavalla lomakkeella ehkä jo miljoonaan kertaan ruodittua peruskysymystä: Mitä ihmiset kuuntelevat ja miksi? Vastaukseksi saisin varmasti kaiken muun paitsi vastauksen kysymykseeni. Mutta mistäs minä sen tietäisin, sillä minähän olisin se perinteinen markkinointimies, pihalla kuin lumiukko. Jos olisi lunta, tai vaikkei olisikaan.
Mutta koska kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Steve Jobsin Kirkkoon, niin minä rohkenen luottaa itseeni ja vain itseeni, koska “musta niinku vaan tuntuu siltä, että tää on oikein ja vaikkei aivan oliskaan niin se riittää mulle ohjenuoraksi ja vakuudeksi.” Kutsuttakoon tätä ajattelutapaa vaikka merenä sisälläni vellovaksi “naisenvaistoksi”, intuitioksi, kokemukseksi, näppituntumaksi…Ja päinvastoin kuin perinteiset markkinatutkimukset, metodini ei ole silkaa tuuria, sillä kaikkihan tietävät että stevejobsismin perusperiaatteisiin kuuluu erittäin järkevä oletus siitä, että yhden ihmisen (joka usein on henkilö itse) ymmärtäminen riittää vallan mainiosti jonkun johtopäätöksen tekemisen tueksi. Kaikki muu on hätävarjelun liioittelua.
Eli soveltaen stevejobsismin perusperiaatetta “Ymmärrä itseäsi, ymmärät maailmaa ympärilläsi” ja pakottaen sen muotoon “Ymmärtääksesi naisia, kuvittele olevasi nainen” voimme helposti vastata peruskysymykseen “Miksi naiset eivät tunnista naisartisteja?”. Vastaus on seuraava:
- Naiset tekevät ja esittävät hyvää musiikkia siinä missä miehetkin. Tässä suhteessa ei ole havaittavissa mitään suurta sukupuolten välistä kuilua. Eli, musiikin tarjonta ei diskriminoi naisartisteja. (“Hyvä musiikki” määritellään viikottain Billboard Top 100-listan toimesta.)
- Naiset kuuntelevat tasapuolisesti sekä mies- että naisartisteja. Aivan samoin kuin miehetkin kuuntelevat soljuvasti Matti Salmista aamuin ja Karita Mattilaa illoin. Eli, musiikin kysyntä ei diskriminoi naisartisteja naisten toimestakaan.
- Mutta, ja tässä tulee se suuri löydös: Naiset häpeävät julkisesti tunnustaa kuuntelevansa leimallisesti naismaista musiikkia. Niin minäkin tekisin jos olisin nainen.
Sillä katsokaas, tuo viidentoista naisartistin listani on täydellinen otos naisia, jotka ovat leimallisesti herkkien, naiseutta ja naisen asemaa korostavien tulkintojen tulkkeja. Naiset eivät tunnusta kuuntelevansa naismaista musiikkia, sillä he eivät halua antaa itsestään kuvaa herkkinä kapistuksina, olentointa joilla on tunteet, mieli ja eetos. Aivan samoin kuin eivät miehetkään voi tunnustaa julkisesti kuuntelevansa Leonard Cohenia, Kari Tapiota tai Robbie Williamsia, noita säälittävän tunteellisia “girliemen”-miehiä. Sillä maailma on kova.
Ja kaikella kunnioituksella, muuten niin vuolaat naiskommentoijat jämähtävät suolapatsaiksi naismusavisan edessä. Tämä on ymmärrettävää, sillä näin minäkin tekisin, jos olisin nainen. On luonnollista, kun naisilta kysytään julkisesti mielimusiikista, niin vastaukseksi tarjotaan aina niitä samoja vanhoja: “Siis, Metallican Ride The Lightning kolahti niinku kybällä, sairaan rouheeta mättöä…selkä ei oo vieläkään kuosissa teinivuosien moshauksen jäljiltä…kele, yks stobe vielä”, tai “Siis Tori Amos? Kuka se on? En ole kuullut, soittiko se kenties urkuja Deep Purplessa, tai hetkinen… sehän on Nightwishin uusi laulajatar!”
Mutta sitten tyttöporukoissa analysoidaan aivan hyshys Tori Amosin kryptisten sanoitusten syvämerkityksiä illasta toiseen tai opetellaan kynttilänvalossa ja mirhamin tuiskeessa Joni Mitchellin Blue-levyn kitaratabulatuureja hennot sormet vesikelloille. Aivan samoin kuin miehet kertaavat keskenään liikuttuneena sitä missä olivat kun ensimmäisen kerran kuulivat Yön Joutsenlaulun herkän huilusoolon.
MOT. Viisi miestä ja yksi nainen. Ja rohkenen väittää, että tuokin nainen on vain tilastoharha, erittäin poikkeuksellinen yksilö, joka osoitti suurta siviilirohkeutta vastaamalla kisaan samalla kyseenalaistaen oman minuutensa. Siitä hänelle bravoot.
–
Ai niin, ja sitten ne neljä mystistä naista, joiden identiteettiä ei kukaan mieskään selvittänyt:
Numero 8: Jamie Sieber, sellisti, joka lienee piskuisen internet-levy-yhtiö Magnatunen menestyneimpiä artisteja. (Lue: myynyt 2000 albumia Magnatunen kautta).
Numero 11: Grey DeLisle, monille tietokonepeleille kauniin puheäänensä lainannut kantrinainen
Numero 12: Asha Bhosle, bollywood-leffojen soundtrack-kuningatar. Hänen siskonsa on Lata Mangeshkar, vähintäänkin yhtä tunnettu ja palvottu tähti.
Numero 13: Emily Joyce, sandiegolainen rumpali, joka vaikuttaa duossa nimeltä Bunky. Heidän debyyttialbuminsa “Born to Be A Motorcycle” on erittäin valloittavaa sleaterkinneymäistä räminärokkia.
Ja koko lista:
1.Carola
2.Andrea Zollo, Leona Marrs/Pretty Girls Make Graves
3.Martha Wainwright
4.Yuki Chikudate/Asobi Seksu
5.Madonna
6.Sleater-Kinney
7.Beth Gibbons/Portishead
8.Jami Sieber
9.Tori Amos
10.Shannon Wright
11.Grey DeLisle
12.Asha Bhosle
13.Emily Joyce/Bunky
14.Joni Mitchell
15.Cat Power
–
Ensi viikolla sarjamme “Minä olen sosiaaliturvatunnuksen loppuosan mukaan mies, mutta oletkos sinä Anneli?” pohdimme vastausta kysymykseen “Miksi miehet haluavat itsepintaisesti kalastella herkkien älykkönaisten suosiota väittämällä kuuntelevansa dramaattisia naisartisteja ja/tai olevansa kiinnostuneita lasikatoista muunakin kuin pelkkänä kattoratkaisuna.”
Täytyy tunnustaa, että en olisi tunnistanut näistä leideistä kuin muutaman. Mutta Madonnaa ihailen suuresti. Siinä vasta nainen, joka uskaltaa ja paranee vain vanhetessaan. Madonnalla on munaa! Voikun pääsisi joskus Madonnan konserttiin.
Madonnalla munaa? Sanotaanko kenestäkään miehestä, että sillä vasta on on pi***ua!?
Tarkoitin, että MadonnaSSa on munaa, herra Lurker otaksun? sehän on sellainen sanonta…
LEONARD
COHEN
EI
OLE
“GIRLIE”,
PERKELE.
Sillä on munat ja aivot. Se on maailman seksikkäin mies. Hajaantukaa!
angela: tunnusta vain, sopii hypoteesiini oikein hyvin, mutta kyllä madonna on ihqu, mulla oli jo pikkupoikana Madonnan seinäkalenteri.
ms zepander: arvostan mielipidettäsi, mutta nimimerkkisi perusteella sillä en muista että olisimme tavanneet, otaksun sinun olevan vastakkaista sukupuolta, joten tottakai sinä saat olla leo-sedästä tuota mieltä baioolmiins,
mutta näin miesten keskuudessa hänet tunnetaan leo-koheltajana, miehenä jonka kappale “First we take Manhattan” saa vinyylisoitinvainaani hyppimään uralta toiselle holtittomasti. (niin, olen syyllinen minäkin, minullakin on Leon levy)
Cohen näyttää muuten tuossa wikipedian kuvassa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Leonard_cohen
nuorena enemmän Al Pacinolta kuin nuori Al Pacino itse.
Ihan kiva analyysi, mutta jostain syystä tuli mieleeni, että “jaha, taas kerran mies väittää tietävänsä, mitä naisten kollektiivisessa päässä liikkuu”:-D
Naisten vastaamattomuus voi selittyä silläkin (ainakin oma vastaamattomuuteni), että minä en useinkaan tiedä, miltä suosikkiartistinaiseni näyttää – eikä minua se edes kiinnosta. Miehiä sen sijaan kiinnostaa, millainen on artistin naama/peppu/tissi ja hyvä musiikki voi jopa tuntua paremmalta, jos artisti on nk. pantava. Naisille tällä ei ole merkitystä niinkään, sorppa vaan.
Kuuntelen hyvin herkkiä ja ah perinteisen naisellisuuteen kuuluvan emotionaalisten artistien herkkisnaisellismusaa – ja sitten naisartistien jyrisevämpää osastoa. Sekä äijien örinää. Kasvoihin ja niiden tunnistamiseen liittyvä visa ei vain yksinkertaisesti liikauttanut lehteäkään sisäpuolisessa puussani, vaan painuin kuuntelemaan Tracey Bonhamia ja Joranea.
birdy: miesten tehtävä on puhkianalysoida naisia, aivan samoin kuin naisten on miehiä. minä nyt sattumalta olen mies, vaikka koenkin olevani enemmän oman elämäni stevejobs. Sinäkin voit olla sellainen, se on hienoa
tuo sinun hypoteesisi “pantavammat skulaa tykimmin ja parempaa” on oikeamielistä miestä rienaavaa. Kuten kaikki tiedämme kauniiden tyttöbändien ja turhanpäiväisten britneyspearsien kuuntelijakunnasta 95% on naisia. Että siinä meni sinun teoriasi. Tämän voi todentaa aivan helposti vaikka katsomalla uusimman Britney Spearsin konserttitaltioinnin, jota minulla siis ei ole, mutta olen kuullut siitä…
Naisten musiikki on oikein hyvä juttu.
Voisivat laittaa YLE:lle sellaisen naismusiikin oman ohjelman vaikka joka lauantai aamu, sellaiseen aikaan, ettei se häiritse miesten radionkuuntelua, vaikka puoliseitsemältä.
Pitäisi saada televisioonkin pikkukakkosen jälkeen sellainen tunti, jonka aikana lähettävät naisten ohjelmaa. Naiset voisivat laittaa ruuan pikkukakkosen aikana ja katsella televisiota sen aikaa sitten kun miehet syövät ja kun oikeat televisiohjelmat alkavat naisilla olisi aikaa tiskata.
Puolueissakin on jo omat nais- ja vammaisosastot, joissa naiset voivat puuuhastella ilman että häiritseävät oikeiten asioiden hoitoa.
Uskontotieteiden parissa opettavat sitten naistutkimusta ja eläinlääketieteellisestäkin on jo valmistunut muutaman naistentauteihin erikoistunut haavuri, joten naisasia on käsittääkseni Suomessa melko hyvällä mallilla.
petja: kommenttisi paljastaa sinusta piirteitä, josta jopa minäkin olisin ylpeä, jos siis olisin nainen
Leonard Cohen on kyllä ihan äijä, mutta entäs Helmut Lotti…?!
Mutta mitä väärää siinä on jos miehet katsovat naisartisteja kuolaten, katsotaanhan me naisetkin miesstaroja “silleen”, no ainakin joitakin, myönnän ainakin omasta puolestani…vaikka en ole kylläkään koskaan ollut sellaista “palvojatyyppiä”. Kun kaverit fanittivat Beijareita ym. teinibändejä, mä KUUNTELIN Elvistä, Kari-Tapiota, Bob Dylania, Carpentersiä, Plattersia, Herbie Hancockia tai Led Zeppliniä, Kissiä ym ym.
Ja kyllä minä arvostan hempeitä naisartisteja. Esim. Tracy Chapman tai Annie Lennox tai Barbra Streissand ovat ihania. Monia muitakin on…sellomusiikki on muuten erityisen kaunista!
Nälissään sitä kirjoittaa näköjään aika kiihkeästi…nyt menen syömään pizzaa
ja anteeksi jos loukkaan H. Lottin ihailijoita, mutta kun ei niin ei!
On äärimmäisen huono käytöstä pyytää anteeksi H.Lotin ihailijoiden loukkaamista.
höpöhöpö Petja
Terveisin,
Her Most Serene Highness Lady Angela the Idle of Peevish St Victor
Angela: Helmut Lotti on käsittääkseni avaruusolento, samoin kuin Richard Clayderman, Tomi Metsäketo ja muut ihanien pianoschlagerien tunteelliset tulkit. Niin, ja äidillä on Barbra Streisandin levyjä. Pelkkä ajatuskin siitä, että vielä joskus kuulisin edes piirun verran BS:n Guilty-levyä saatikka näkisin sitä hali-hali-albumin kantta saavat minut erittäin huonovointiseksi. Erittäin.
Petja: en nyt ihan noinkaan sanoisi, ja kuten Sopranos-sarjan tiistaisessa jaksossa todettiin. “Love The Sinner, Hate The Sin”. Eli kyllä Lottin kannattajia täytyy voida ymmärtää, mutta itse herra Lotti ei armoa kaivanne.
Höh, ei Barbra nyt NIIN kauhea voi olla. Olet varmaan vaan saanut yliannostuksen Barbrasta…ja Celinistä. Minä olen saanut yliannostuksen siitä “båten anna hon heter anna, anna heter hon, hon heter anna annan bannan…” vai mikä sen nimi nyt sitten ikinä ånkaan!
Minua kärvistää tämä käsite “naisellinen musiikki” – jos puhut musiikista, jonka on säveltänyt/esittänyt/tuottanut nainen, yleistetään mielestäni hiukan liian rankasti. Jos puhut yksinkertaisesti herkästä lällänlää-musiikista, siinä kyllä ovat Lotit ja muut miehet ansioituneet vanhaa serenadiperinnettä noudatellen jopa naisia paremmin (no ok, Lotin kanssa viivalle menee se W.Houstonin I will always love youuuuuuu:-)
Ja kyllä: monet miehet kuvaavat diggaamansa naisartistin ulkonäöltä hyvinkin tarkasti. Siinä on siis joku juju:) Minä olen todennut Joranesta, että “mahtaa olla vitun vaikee elämä, kun on noin lahjaton, vanha ja ruma”:-DDD Toisaalta diggailin Type Or Negativea kovasti, enkä vähiten bändin käsittämättömän goljatin & bassoäänisen laulajan takia:)
Rauhaa maahan ja hyvää musiikkia! (Tori Amoksesta tuli muuten mieleeni Hanna Marsh, jota voi suositella – on kuunnellut Amoksensa ja loistavaa kamaa tuntuu olevan, sellaista musiikkia jolla korsto voi pehmittää neidon sydämen kynttilävalaistulla sohvalla…:-)
mitä mitä mitä…. Whitney Houstonin (tai Dolly Partonin) I will Always Love You on maailman paras balladi, se on itse asiassa ainoa karaokelaulu, jonka olen laulanut kokonaista kolme kertaa.
jep jep, ei tehdä tästä nyt mitään sukupuolten välistä asemasotaa. Ihmiset kuuntelevat mitä kuuntelevat, tärkeintä on se että kuuntelevat, ja mitä enemmän Tori Amosia sen parempi.
Hanna on ihan kiva, muttei niin dramaattista kuin Tori. Tosin hänkin on viime aikoina menettänyt teräänsä, aivan kuin Joni Mitchellille kävi silloin muinoin.
Minä en ole laulanut koskaan karaokessa, mutta jos jotakin naismusiikkia, niin nuorna olen esittänyt kolmasti konsertissa Yön Kuningattaren aarian. Roihuvuoren, Paraisten ja Saarijärven kirkoissa.
olen sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi laulaa karaokessa ainakin kerran, vapauttava kokemus. Ja jos haluaa jatkaa, niin toinen kerta menee vielä laulusuorituksen pikkudetskujen, esim. leijuvien legatojen, trimmaamisen puolelle, ja kolmannessa voikin keskittyä täysin yleisön haltuunottoon. Ja sitten voikin lopettaa huipulla.
Tästä tuli mieleen.
Minähän järjestän aina miitin 12.päivä, oli sitten joulu taikka juhannus.
Olin viime keväänä miitin jatkoilla eräässä baarissa, jossa sitten pari nuorta miestä kehui taustalla soivaa laujatarta, joka vaikutti minusta lähinnä puolimaidolta.
Minä sitten kysyin, mikä nuoria miehiä tässä musiikissa miellytti ja sain vastauksen josta ymmärsin että laujatar vaikutti kiltilta työtöltä varmaan antaa.
Siinä se. Ei minun tyyppiäni.
Minä tykkään pahoista akoista, jotka ymmärtää ottaa.
Mitä karaokeen tulee, niin ns.kevyt musiikki on niin sävytöntä, latteaa ja epäseksikästä, kun sitä vertaa oikeaan musiikkiin, ettei siihen halua puuttua
Einojuhani Rautavaara totesi kerran metallimusiikin olevan “barbaarista”, tämä kommentti kertoi mielestäni enemmän jostain muusta kuin metallimusiikin hyvyydestä tai huonoudesta
Jos metalli musiikki on barbaarista, se on juuri sitä mitä sen odotan olevan. Jos metallimusiikki ei ole barbaarista, se on rikki
Aivan, ER teki tiedostamattaan suuren palveluksen metallille
Hahaa, tilastopoikkeus vastaa!
Eli jep, tiesin muutaman artisteista. Kuuntelen paljon naislaulajia (oletko Sami muuten tutustunut Joanna Newsomiin, Frida Hyvöseen tai Jenny Wilsoniin? suosittelen!), itse asiassa varmaan enemmän kuin mieslaulajia ja/tai bändejä joissa laulaa mies. Olen tehokkaasti etsinyt uusia kiinnostavia artisteja esim. last.fm:sta ja sielläpä niitä naamojakin näkee. Muuten en varmaan tietäisi, varsinkaan kun suurin osa noista lempilaulajistani ei esim. esiinny levyjensä kansikuvissa.
Heipä hei Anni, itsellä on tapana suurinpiirtein kerran kuukaudessa aktiivisemmin luukuttaa last.fm:n suosituksia. Ainakin mäkille on olemassa näppärä last.fm player, käytän myös pandoraa.
Kuinka ollakaan, Joanna Newsom on yksi tuoreimpia löytöjäni, taisi olla juuri last.fm:n kautta kun näpyttelin Cat Powerin kaltaista musiikkia. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tosin, en tiedä minkä näköinen hän on, mutta eittämättä sekin päivä tulee vastaan vielä jolloin…
Itse en tunnistanut tuosta porukasta kuin Joni Mitchellin ja se kertoo mielestäni sen, että on musiikin lajeja joita kuunnellaan tai sitten ei, ei siis siitä, onko kyseessä mies- vai naisartisti, naisellista musiikkia tai ei. Itse olen jämähtänyt 30-40-50-luvun musiikkiin, joten tuo musavisa oli täysin käsittämätön:)
Kuvablogissani voi käydä tutustumassa voimanaisiin:
http://susu.vuodatus.net/blog/369165
SusuPetal: Leikkimielinen hypoteesini kovasta maailmasta ja siitä miten se näyttäytyy musiikkimaussa julkisesti on kirvoittanut kivasti hienoja kommentteja. Toki on ihmisiä, jotka kuuntelevat “vanhaa” musiikkiia, mutta heidän täytyy olla tilastopoikkeuksia, sillä silloinhan uutta musiikkia ei juurikaan tuotettaisi, ellei sitten artistin kurjuuden maksimointi ole vallitseva olotila.
Kuvablogiisi lisäisin ainakin Billie Holidayn.
Minä olenkin poikkeuksellinen, hahhah. Ihan ilman tilastojakin…
Ei kun siis, aikuisen oikeasti, nykymusiikki antaa minulle aika vähän. Kovalevyni on jo täynnä.
Minä kyllä tunnen paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat enimmäkseen vanhaa musiikkia.
Lady Day, of course.
Ennen tämän postauksen lukemista olin taas vähän aikaa kuvitellut olevani yksilö. Minä hölmö, putosin kovaa ja korkealta. Olinkin nainen!
Pitää kirjoittaa permanenttitussilla otsaan “Akka”, että aamuisin peiliin vilkaistessa muistaa..
Alkoi kieltämättä mietityttää, että mitä akkamaista musiikkia kuuntelen, vai kuuntelenko ollenkaan, Tykkään kyllä Édith Piafista ihan julkisesti ja juurikaan häpeilemättä, ko. naikkosen lauluja ei vaan itselläni ole muuten kuin vinyylillä. Rahina tosin luo maskuliinista tunnelmaa.
Kultakurkku Jenny Wilson on niin naismaista, että sillä saan varmasti pisteen.
terve iidis: minäkin luulin ennen tätä analyysia kirjoittaessani, että minäkin olen yksilö, mutta sitten päästin pirumiehen itsestäni irti, voi minua kurjaa.
ja kuten huomaat, se, että otsikossa on “miksi naiset….” on täysin sattumanvaraista, sillä sehän voisi olla ja onkin aivan yhtä sama kuin “miksi miehet häpeävät naismaista musiikkia”. Analyysiini olenkin laittanut jokaisen tärkeän päätelmän perään “aivan samoin kuin miehetkin…” . Mutta jos otsikko olisi ollut “Miksi miehet…” en olisi saanut kommentin kommentia, epäilen. “Naismaisuus” taas on mielessäni jotain sellaista herkkyyttä jota miehillä ei ole. Helppo sanoa kun on mies. ei siis mitään “akkamaisuutta”, se on mielessäni negatiivinen termi, “naismainen” taasen positiivinen.
Täytyy tunnustaa että Jenny Wilson on minulle täysin tuntematon, joten näpyttelin hänen nimensä last.fm-soittimeen ja hänen kaltaisekseen sanotaan olevan Stina Nordenstamin, joten ei Jenny voi kovin huono olla. Kiitos vinkistä.
Pelkään, että tämä blogikirjoitus tulee kummittelemaan minua vielä pitkään. Vo ei.