jump to navigation

Minne sukat katoavat? Wednesday, February 28, 2007

Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.
trackback

Vaikka olenkin hyvin säntillistä sorttia, niin kaikesta huolimatta olen huomannut, että vaikka kuinka yritän pitää sukkani pareittain siistissä rivissä sukkakorissani väreittän lajiteltuina valkoisesta nilkkasukasta aina mustaan lentokonetukisukkaan saakka, niin jonnekin niitä sukkia aina mystisesti häviää.

Ja kun yksi sukka häviää, niin ei sillä toisellakaan enää mitään tee. Nytkin sukkakorissa on neljä orpoa vasemman tahi oikean jalan sukkaa surullisen näköisessä mytyssä odottamassa kauan kadoksissa olleita parejaan. Eivät ne sinne koriin koskaan palaa, olen ne ikiajoiksi menettänyt. Mutta minne? Kuka ne vie? Käsittämätöntä.

Olen hieman ymmällä, sillä olen mielestäni pystynyt täysin aukottomasti jäljittämään mahdollisia reikiä sukkieni elinkaaressa, josko jossain välissä sukka jos toinen pääsisi livahtamaan piiloon tahi kadoksiin huomaamattani. Toisaalta ymmärrän sukkia, jos ne siis osaisivat ajatella, sillä kyllähän niiden harmaa arki hikisten jalkojeni ja kengän ristipaineessa saa kenet tahansa miettimään äärimmäisiä toimenpiteitä.

Kadonneiden sukkien jäljittäminen on hauskaa salapoliisintyötä. Se on lähes yhtä hauskaa kuin sitä kuvaavan blogipostauksen kirjoittaminen. Olen mallintanut sukkieni elinkaaren jatkuvaksi prosessiksi, jota kutsun kuvaavasti” Sukasta Trasseliksi – sukkien käyttämisen ja pesemisen ja puhkikulumisen kautta moottoripyörän puhdistusvälineeksi”.

Olen myös pitkään tarkkaillut sukkieni kulkeutumista jaloistani pesukoriin, valvonut niiden pyörimistä pesukoneessa, laittanut sukkani kuivaustelineelle (aina pareittain), sieltä ottanut ne pois (aina pareittain ja rullalle varresta) ja viikannut kiltisti sukkakoriin. Tästä kaikesta huolimatta orpoutuminen on liian monen sukan kohtalo.

Ainoa järkevä lopputulema on se, että sukkia häviää joko niiden ollessa jaloissani tai sitten vaatekaapin pimeimpinä hetkinä. Pitäisikö tässä seuraavaksi teipata sukat jalkaan roudariteipillä tai asentaa webbikamerat vaatekaappiin?

No ehkä ei. Osittainen ratkaisu on varmasti se mitä Financial Times aukottomasti osoittaa. Minulla pitää olla vain yhdentyyppisiä sukkia. Niitä katoaa silloinkin, mutta mitäs sen on väliä kun kaikki sukat ovat samanlaisia. Ja aamullakin on valintaprosessi astetta helpompi. Vetää vain jalkaan oranssit polvisukat kesät talvet. Tehokkuutta pukemiseen.

About these ads

Comments»

1. Angela - Wednesday, February 28, 2007

Naisten sukkahousujen kanssa on myös ongelmia. Kun ne menevät rikki vaikka toisen jalan varpaan kohdalta, menee koko sukkikset pilalle ja heitettävä ne on roskikseen. MUTTA. Jos ostaakin sukkia, esim. stayuppeja, jää aina toinen yleensä ehjänä varastoon! Huomattavaa säästöä. Pitää vain muistaa ostaa samanlaisia tilalle, aivan niin kuin sinäkin olet oivaltanut. Mutta voi olla, että se toinen ehjä sukka on jo ehtinyt kadota kauppreissun aikana..

Olet muuten mukana oudossa meemissä! :D

2. xstaticprocess - Wednesday, February 28, 2007

Moon jo pitkään epäillyt, että mulla pesukone syö osan sukistani. Ainakaan sieltä ei linkouksen jälkeen usein löydy enää paria jokaiselle.

Joku on jo aikaisemmin esittänytkin ratkaisuksi katoaville sukkapareille, että niitä myytäisiin kaupassa kolmen kappaleen paketeissa. Aina tulisi yksi varakappale sukkaparin mukana. Kätevää.

…mutta toisaalta, harvemmin välitän siitä onko jaloissani saman pariset sukat vai ei.

3. sannika - Wednesday, February 28, 2007

Jos sukkia katoaa pesuprosessin aikana, siihen auttaa Supi-sukkapidike http://www.mulletoi.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=7010. Pahoittelen että tuotteella on niin järkky nimi. Käytän silti, ja kadonneita sukkia 0! Tämäkään ei toki tehoa siihen, jos sukkia katoaa jalasta tai kaapista.

Ja kun sukat ripustaa kuivumaan nipsusta, sukkien ripustamiseen käytetty aika puolittuu! Tehokasta!!!

4. Base - Wednesday, February 28, 2007

Hahaa! Parittomat sukat moottoripyörän puhdistamiseen. Toki. Ja moottoripyöräthän ovat vastaus myös Angelan sukkahousuongelmaan. Kas näin:

http://www.motot.net/galleria/showphoto.php/photo/54562/cat/5376

Ainakin itse uskoisin että tulen käyttämään tuota kikkaa jossain vaiheessa pyörääni.

Tulipa tossa mieleen et jos niitä sukkia katoaa eikä ole varaa/kiinnostusta ostaa sukkapidikettä tahi “tusinaa samanlaisia sukkia” ni eikö niitä vaan vois vetää solmulla toisiinsa kiinni aina ku jalastaan ottaa? Eipähän ole kumminkaan minun ongelma, sillä jalassani on myös aina eriparisukat.

5. Base - Wednesday, February 28, 2007

Äh, niin siis tuosta viestiketjusta voi lukea lisää jos jäi epäselväksi mitä tuossa kuvassa tehdään: http://www.motot.net/forum/viewtopic.php?t=64857&start=0&postdays=0&postorder=asc&highlight=sukkahousut

6. Kari T - Wednesday, February 28, 2007

Itse olen havainnut toimivaksi vaihtoehdoksi säilöä parittomiksi jääneet sukat samaan paikkaan. Vuoden välein käyn läpi tuon varaston (kutsun tätä tapahtumaa sukkasavotaksi), ja poikkeuksetta sieltä löytyy useampikin sukkapari. Ne joille ei paria löydy jäävät varaston “pesämunaksi”, ja taas vuoden päästä sama homma uusiksi. Toimii, ja silti riittää sukkia puhdistusrievuksi.

7. Angela - Wednesday, February 28, 2007

Siis nyt taisi sukkajuttu mennä niin tekniseksi, että putosin…kerrotko Base suomeksi miten sukkahousut liittyvät tuohon sun kuvasarjaan :)? Mä olen vähän epätekninen. Autokorjaamollakin on aina vaikeuksia selittää mitä haluan autolle tehtävän, kun ne nippelien nimet eivät jää mun päähän millään! Kerran pyysin tarkistamaan jäähdyttimen ja varmuuden vuoksi vielä syylarinkin…äijät nauroivat maha kippurassa! :(

8. Base - Wednesday, February 28, 2007

Angela: Äh, niin tietenkin, ensin pitää tietenkin hankkia moottoripyörä ja jonkin verran teknistä tuntemustakin ennekuin saa ne sukkahousut hyötykäyttöön ;P Siis tuossa kuvassa on tehty uusi takakate virittämällä ne sukkahousut vanhojen katteen palasten päälle ja sitten uitettu hartsikovete-seoksessa ja annettu kuivua kovaksi. Näin on siis aikaansaatu hieno muoto tuohon alaosaan. Siinäpä tuo lyhykäisyydessään.
Eipä tuo jäähdytin-syyläri juttu ole edes paha. Kuulin tuossa “takarenkaasta kääntyessä kuuluvan kolahduksen” korjattavan poistamalla 2 lankunpätkää takakontista. :)

9. Sami Oinonen - Wednesday, February 28, 2007

Angela: naiset ovat stayup-innovointeineen selkeästi meitä miehiä edellä

xstaticprocess: pesukoneeseen ne eivät katoa. tarkistan rakkineen aina yhtä neuroottisesti kuin kahvinkeittimen.

sannika: Supi-sukkapidike, sen lisäksi että sen nimi on mahtava, vaikuttaa se erittäin käytännölliseltä, mutta mitä sitä turhaan vaatteiden pyykkinarulle laittamisen iloa automatisoimaan.

base: tuo sukkiskate on näppärä jippo. pitääkin odotella, että ajan joskus pyörän jälleen katteettomaan tilaan

Kari T: Voi jee. Olet kuvannut juuri sen, mitä minäkin teen sillä erotuksella etten tähän päivään mennessä ole tuollakaan tavalla yhyttänyt sukkia toisiinsa

Angela: toiset tietää syylärin ja toiset ei, big deal. minä joudun esim. joka kerta naisen lepattavassa vaatteessa nähdessäni pohtimaan hiljaa mielessäni onko hänellä päällään mekko vai hame, koska en koskaan muista heti kättelyssä kumpi on kumpi

10. Jazmanaut - Thursday, March 1, 2007

No sellainen teoriahan on olemassa, että koko sukkienhukkumis ongelma on ollut olemassa vasta verrattain vähän aikaa, alkaen 70-80 luvun vaihteesta, jolloin pesukoneiden linkousominaisuudet kehittyivät saavuttaen +2200rpm
Tällöin pesukoneeseen muodostuu äärimmäisen pieni musta aukko, joka on kuitenkin riittävän tehokas imiäkseen sisäänsä silloin tällöin sukan sieltä, toisen täältä.

11. Sami Oinonen - Thursday, March 1, 2007

Jazmanaut: Hyvä teoria, mutta minusta tuntuu että taidat hiukan vitsailla. Musta aukko pesukoneessa, no huh huh.

12. Jazmanaut - Friday, March 2, 2007

Ei ole tapanani vitsailla vakavilla asioilla.

13. Petja Jäppinen - Friday, March 2, 2007

Veikkaan…
array(91) { [0]=> string(12) “4032 406114 ” [1]=> string(12) “3268 830317 ” [2]=> string(12) “3199 230124 ” [3]=> string(12) “2869 587895 ” [4]=> string(10) “2813 3428 ” [5]=> string(12) “2536 709111 ” [6]=> string(12) “2310 387619 ” [7]=> string(12) “2207 726087 ” [8]=> string(12) “1680 594409 ” [9]=> string(11) “1614 93184 ” [10]=> string(12) “1540 606273 ” [11]=> string(12) “1483 212753 ” [12]=> string(11) “1365 97304 ” [13]=> string(12) “1272 510322 ” [14]=> string(12) “1227 649714 ” [15]=> string(12) “1186 107448 ” [16]=> string(11) “1098 31421 ” [17]=> string(12) “1076 493496 ” [18]=> string(12) “1063 655188 ” [19]=> string(12) “1045 496680 ” [20]=> string(11) “1023 41432 ” [21]=> string(11) “971 806541 ” [22]=> string(11) “957 773705 ” [23]=> string(11) “948 606841 ” [24]=> string(11) “936 731537 ” [25]=> string(11) “934 292142 ” [26]=> string(11) “916 196720 ” [27]=> string(11) “889 507790 ” [28]=> string(11) “884 674458 ” [29]=> string(11) “883 694501 ” [30]=> string(11) “857 559731 ” [31]=> string(11) “854 817377 ” [32]=> string(11) “830 407396 ” [33]=> string(11) “817 416985 ” [34]=> string(11) “813 632043 ” [35]=> string(11) “811 578188 ” [36]=> string(11) “804 283361 ” [37]=> string(11) “802 307070 ” [38]=> string(11) “785 707046 ” [39]=> string(11) “784 411890 ” [40]=> string(11) “774 170145 ” [41]=> string(11) “769 814743 ” [42]=> string(11) “767 682264 ” [43]=> string(11) “748 663511 ” [44]=> string(11) “744 823066 ” [45]=> string(11) “741 483180 ” [46]=> string(11) “733 166191 ” [47]=> string(11) “731 621538 ” [48]=> string(11) “726 685665 ” [49]=> string(11) “715 720471 ” [50]=> string(11) “710 522139 ” [51]=> string(10) “698 29602 ” [52]=> string(11) “697 179740 ” [53]=> string(11) “695 301402 ” [54]=> string(11) “690 120860 ” [55]=> string(11) “687 491970 ” [56]=> string(10) “678 97281 ” [57]=> string(11) “677 736891 ” [58]=> string(11) “676 330776 ” [59]=> string(11) “661 560249 ” [60]=> string(11) “659 696987 ” [61]=> string(11) “652 484232 ” [62]=> string(11) “650 651333 ” [63]=> string(11) “642 596924 ” [64]=> string(10) “636 71449 ” [65]=> string(11) “633 249092 ” [66]=> string(10) “632 29621 ” [67]=> string(11) “623 640018 ” [68]=> string(11) “621 334205 ” [69]=> string(8) “616 636 ” [70]=> string(11) “609 570050 ” [71]=> string(11) “608 613831 ” [72]=> string(11) “594 293195 ” [73]=> string(11) “590 678625 ” [74]=> string(11) “587 342922 ” [75]=> string(11) “586 676149 ” [76]=> string(11) “584 614123 ” [77]=> string(11) “580 336229 ” [78]=> string(11) “579 621013 ” [79]=> string(11) “570 190608 ” [80]=> string(11) “568 402320 ” [81]=> string(10) “557 64770 ” [82]=> string(11) “543 274474 ” [83]=> string(11) “538 267443 ” [84]=> string(11) “526 793323 ” [85]=> string(11) “519 511751 ” [86]=> string(11) “518 642391 ” [87]=> string(11) “517 618603 ” [88]=> string(11) “514 595732 ” [89]=> string(11) “513 821332 ” [90]=> string(9) “507 4623 ” }


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: