Todellisuus ja sen kieltäminen Saturday, March 31, 2007
Posted by Sami Oinonen in brändit.add a comment
“Isääääääää, Muumipeikon sisällä näkyi jotkin silmät.”
“Mitä, mitä. No nehän ovat Muumipeikon silmät sinä hupsu.”
“Eiiiiiiiii-kä! Siellä Muumipeikon puvussa oli joku ihminen sisällä.”
“Ei kai.”
“Kyyyl-lä, joku ihminen oli pukeutunut Muumiks.”
“Ai. No mennäänkö ensi kesänä taas Muumimaahan?”
“Mennään vaan.”
“No niin, mennäänkö nyt pomppulinnaan?”
“Mennään vaan.”
–
Lapsimessujen kaaos jatkuu vielä huomisen. Suosittelen tasapainottajaksi mahtavaa Model Expoa.
Sähkökitara soittajan helvetistä Friday, March 30, 2007
Posted by Sami Oinonen in design.2 comments
Ruotsalainen lentäjä Fredrik Johansson on myös kitaristi. Ja tuskastunut sellainen, sillä kitaran raahailu sai hänet innovoimaan kuvan taitettavan kitaran. Johan loppuu raskaan kitaralaukun kanniskelu ja sen lentsikkaan hahmottelu tykkänään, kun kitara taittuu kasaan ja siitä taas soittokuntoon parissa kymmenessä sekunnissa. Ja kitara kulkee näppärästi selkärepussa.
Voi hyvä tavaton! Miten kukaan voi saada päähänsä näin epäpyhää ideaa ja vielä saada sen jotkin heikkouskoiset toteuttamaan. Sähkökitaran soittamisessa tärkein asia on soittimen miehisen hinkkaamisen ja tiluttelun lisäksi nimenomaan kitaranmuotoisen kitaralaukun kanniskelu treenikämpän, “kodin” ja baarin välisessä pyhässä kolmiossa. Kun ohikulkijoiden katseet kertovat hyväksyvästi, että “Tuossa menee rock-kitaristi. Kunpa minäkin olisin sellainen”, niin jo pelkästään se riittää antamaan moottorisormiin uutta virtaa. Kuka niitä reppuselkäisiä edes huomaa.
[via Notcot]
–
Aiemmin sarjassa “Sähkökitaristin varusteet”:
Metallikitaristin välttämättömiä lisälaitteita, osa #3058321
Progekitaristin välttämättömiä lisälaitteita, osa 1/1
Keski-ikäiset saksalaiset lyijykynät Thursday, March 29, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.add a comment
Yhdysvaltoja ja sen teknologiajohtajuutta vedetään nykyään kölin alta kuusi-nolla. Viimeinen pisara on World Economic Forumin juuri julkaisema kuudes vuosittainen informaatio- ja kommunikaatioteknologian vertailu jossa USA napautetaan tarkkailuluokalle, eli 7. sijalle. Suomi oli hienosti neljäs ja ensimmäistä kertaa Tanska pokkasi kärkisijan. Jotain siellä kai osataan siis.
Mitä tästä vertailusta voidaan päätellä? No, ehkei mitään. Näitä kilpailukyky-, teknologia- ja innovaatioskaboja tulee liukuhihnalta ja tulokset ovat vähän kuin Oinosen mamman poika tikkaa heittäisi. Tärkeintä on se, että samat naamat kärkkyvät kärkipaikoilla. Järjestyksellä ei nyt ole niin väliä.
Kaikesta huolimatta, täytyy nostaa hattua Silicon Valleyn virallisen totuusläpyskän, vertailusta äkämystyneen Valleywagin, erittäin oikeaan osuvalle World Economic Forumin määritelmälle.
The World Economic Forum, the group of middle-aged German factory bosses who play global elite for the week in Davos
Asiallisen kateellista perspektiiviä.
Henkilökohtaisen kriisin kautta maailmantilan laajempaan hahmottamiseen Thursday, March 29, 2007
Posted by Sami Oinonen in brändit.add a comment
Menin turman jälkeen asuntovaunuuni varttitunniksi mietiskelemään. Tuumin, että tapahtuuhan sitä maailmassa pahempaakin koko ajan, ihmisiä kuolee, pohti selvästi autonsa romuttamisesta harmistunut Sadek.
Niinpä. Erittäin kalliin auton pirstaloituminen saa paatuneemmankin miettimään asioiden prioriteetteja. Jälleen yksi Enzo vähemmän.
Kansan syvät rivit ja ääni Wednesday, March 28, 2007
Posted by Sami Oinonen in taide.1 comment so far
No niin. Nyt kun uusi eduskunta on aloittanut päivätyönsä sitä tulee väistämättä ajatelleeksi, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Tämä asioihin vaikuttaminen. Neljä vuotta pitää toivoa äänettömänä, että se oma edustaja saa jotain aikaiseksi. No onhan näitä blogeja, mielipidesivuja ja alikulkutunneleita, jonne sen mielipiteensä voi aina kirvoittaa, mutta olisiko jotain muuta?
Jotain kansalaisten syviä tuntoja reaaliaikaisesti luotaavaa ja mikä olennaisinta, kovaäänisesti välittävää mekanismia? Jotain sellaista, joka muistuttaisi kansanedustuslaitostamme siitä, ketä he edustavat. Jotakin aina läsnäolevaa.
Löytyy. Englantilaisen Troikan suunnittelema ja monissa tapahtumissa palvellut automaattinen mielenosoitin on mainio kapistus. Siihen lähetetty tekstiviesti muunnetaan puheeksi ja kajautetaan laitteen megafonin kautta tantereelle. Mahtavaa. Yksi tuollainen eduskuntatalon eteen vaikka lyhtytolppaan tai Köpi Kallion patsaaseen rautalangalla kiinni ja antaa kansan äänen väristä päättäjien tietoisuuteen kellon ympäri.
Tietysti joka viestistä jää jälki, joten kannattaisi keskittyä rakentavien ehdotusten ja kannustushuutojen lähettämiseen. Tuollainen ämyri toimisi monessa muussakin vastaavassa tilanteessa, jossa laiskuus ja mukavuudenhalu rajoittää näköyhteyttä kohteeseen. Esimerkiksi ennen sitä huudettiin lapsia syömään parvekkeilta äänihuulet turvoksissa – tuollainen ämyri pihapiiriin ja kyllä pikkupirkot ja -pekot singahtavat kotiin hernerokalle ja pannarille puolen hehtaarin metsistä nanosekunnissa.
Troikan ämyri on nyt lomalla Troikan toimistolla, joten kannattaa viihdyttää tätä mainiota poppoota jollain kivalla Suomi-henkisellä tervehdyksellä tekstaamalla numeroon +44 779 0272 804.
[Pingmag]
A(nkeus) => D(igitaalitaivas) Tuesday, March 27, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.12 comments
Kotihifin uudistamisen hyödyt ovat selkeät. Vasemmalla vanhat romut matkalla hifi-hautuumaalle. Oikealla kotoisan kliiniset aktiivikaiuttimet yhdistettynä mp3-soittimeen ja tilan tuntua kera kivan naisen kuunteluelämystä elävöittämässä. Elämä helpommaks’ yks-kaks.
Painetun sanan kuolema ja oraakkeli Monday, March 26, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.10 comments
Robert Scoble, tuo kansainvälisen blogitähtitaivaan ehdotonta kärkikastia oleva näkijä jysäytti pommin viikonloppuna, juuri silloin kun luulimme olevamme turvassa. Hän sanoi, että sanomalehdet ovat kuolleet, ja ettei tulevaisuudessa esimerkiksi hänen poikansa tulisi koskaan tilaamaan saati lukemaan sellaista. Itse asiassa, hän sanoo nähneensä koko painetun sanan tulevaisuuden, eikä se ole painettu vaan jotain muuta.
Kiitos Robert tästä tärkeästä totuudesta. Ja minä harhaoppinen se kun luulin, että hyville julkaisuille on aina tilaa. Sellaisille, jotka pystyvät elämään ja sopeutumaan ajan ja lukijoiden pyörremyrskynä muuttuvien vaatimusten sykkeeseen.
Hänen rykäisyynsä tulleet kommentit ovat kyllä rautaa. Taas opin paljon. Että siinä mielessä arvokas kirjoitus.
Valoisa ääniaurinkovarjo Sunday, March 25, 2007
Posted by Sami Oinonen in musiikki, taide, tee-se-itse.2 comments
Tänään aurinko helli orvaskettä oikein namusti. Siinä kun rikittelin grilliä kasvismakkaroiden hyökkäykseen samalla heppoista aurinkovarjoani pystyyn sohiessani, kävi mielessä, että kyllähän se varjo voisi olla jotain vallan muuta. Hauskempi. Sellainen kuin loop.ph:n SonUmbra, interaktiivinen aurinkovarjo.
SonUmbra varaa itsensä päivisin omin aurinkokennoin ja iltaisin sädehtii iloa ja valoa ympäristöönsä. Se reagoi näet ympäröivien ihmisten liikehdintään anti-ekkupeltomäkismaisella valoshowlla jota ryydittää kaiken lisäksi kiva ambientmusiikki.
Itse asiassa tuossa varjossa on potentiaalia modernin ajan thereminiksi. Siitä vain tuollainen nurtsille pystyyn ja viuhtomaan illanistujaisissa oikein näyttävää ohjelmanumeroa vieraille.
Jyrkkä ei tylsille aurinkovarjoille, jotka vain seistä jököttävät apeina auringon tiellä.
[loop.ph]
Toimistossa pilvilinnoissa Saturday, March 24, 2007
Posted by Sami Oinonen in design, tee-se-itse, überkuul.9 comments
Douglas DC-3 on yksi legendaarisimmista lentokoneista. Sen ensilento oli vuonna 1935 ja kulta-aika ajottui 1940-50-luvuille. Nopeutensa ja kantamansa ansiosta sitä pidetään lentokoneena, joka mullisti yläilmojen matkustaja-ja rahtiliikenteen. Kaiken kaikkiaan DC-3:a valmistettiin noin 13 000 kappaletta, joista pari tuhatta lisenssillä myös itäisessä rajanaapurissamme. Vuonna 1998 lentokoneita oli vielä kaupallisessa käytössä 400 kappaletta.
Hollantilainen AvionArt on omistautunut kierrättämään tämän maineikkaan lentokoneen osia mm. huonekaluiksi. Kuvan taivaallinen pöytä on tehty DC-3:n siivenkärjestä ja se on 2,3 metriä pitkä ja 1,5 metriä leveä.
DC-3:n siivenkärki oli suunniteltu helposti vaihdettavaksi varaosaksi. Hieno oivallus, joka mahdollistaa sen uusiokäytön jokaisen lentokonefriikin toivepöytänä. Siipi kaipaa tosin seurakseen varmasti aidon DC-3-istuimen.
Tölkkikimara Friday, March 23, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen, taide.4 comments
Seesteisen kesäpäivän idylli koostettuna 106 000 juomatölkistä. Yhdysvalloissa käytetään tuo määrä tölkkejä joka 30. sekunti.
[Chris Jordan, Running the Numbers - An American Self-Portrait ]
Hyvän päivän kunniaksi Thursday, March 22, 2007
Posted by Sami Oinonen in musiikki, überkuul.5 comments
Tänään on hyvä keväinen swingi ja jotta päivä jatkuisi yhtä upeana kannattaa sitä kiihdyttää ihanin Bollywood-sävelmin.
Räiskyvässä Bollywood-leffassa Kabhi Khushi Kabhie Gham on tiukka seitsenminuuttinen trallattelu Bole Chudiyan. Kansallisesta videoarkistosta, Youtubesta, löytyy leffasta kyseinen pätkä, jossa biisi alkaa puolentoista minuutin kohdalla miestähden lyhyen laulun jälkeen. Ja ne sanat…”Helyni vallan värisevät, ne kertovat että sinun olen mä…”, kujertaa kaunokainen.
Kannattaa harkita kappaleen laittamista myös soittoääneksi kännykkään. Mainio Bollywood for the Skeptical-saitti tarjoaa Bole Chudiyanin kuin myös monta muuta ikivihreää aina luotettavassa mp3-formaatissa.
Puhumalla paras on Wednesday, March 21, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.7 comments
Vastikään perustettu silmäätekevistä suomalaisista koostuva Svenska nu-hanke pyrkii edistämään ruotsin kielen asemaa mm. innostamalla koululaisia ruotsalaisen kulttuurin kautta kielen saloihin.
Sinänsä kunnioitettava tavoite vaikken olekaan vielä hahmottanut mitä tekemistä ruotsalaisella kulttuurilla (ks. kuva) on suomalaisuuden kanssa. En ymmärrä myöskään sitä hankkeen puuhamiehen Paavo Lipposen huolta, että englannin kielen valta-asema olisi ruotsin kielelle uhka. Enemmän olisin huolissani miten jonninjoutavien kurkkumurteiden kuten ranskan ja saksan kielen opiskelu vie huomiota ruotsin kieleltä. Karsittakoon nuo epäkielet pois opetusohjelmista ja tunnustettakoon englannin vuosituhantinen dominanssi viimeinkin.
Sinänsä on fiksua, että Svenska nu-liike keskittyy vain nuorten valistamiseen. Me vanhemmat olemme täysin toivottomia tapauksia. En tiedä millaista kieltenopiskelu on nykyään yläasteella, mutta ainakin minun nuoruudessani se oli yhtä helvettiä. Minä kuulun ns. “Kadotettuun Sukupolveen”, eli siihen noin kaksimiljoonaiseen vähemmistöön, jolle tuupattiin kieliopin rautakankea tunnista ja vuodesta toiseen.
On vain pelkästään betoniseinämänä ylväästi seisovan lujan tahtoni ansiosta, että olen tässä tänä päivänä muistelemassa niitä erittäin traumaattisia ruotsintuntien muistoja. Monet meistä eivät selvinneet ja heitä tapaakin vaeltelemassa valtion virkamiehinä pitkin kilometrin mittaisia valtionkoneiston soisia kellokorttilabyrinttejä.
Yläasteella ruotsinopiskeluni meinasi kilpistyä heti alkuunsa, sillä alati jakoavaimena hymyilevän naisopettajamme metodit olivat hyvin arveluttavia. Nimittäin, hän tapasi heitellä meille seiskaluokkalaisille sellaista taaperoikäisten kumipalloa aina jotain napakasti kysyen ja pallonsaajan tuli vastata. Vaihtoehtoja ei ollut, koppi oli otettava ja jotain runoiltava ruotsiksi. Tunneista muodostuikin hyvin nopeasti kammottavia julkisen nöyryyttämisen näytöksiä.
Olin valinnut ruotsintunneille taktisen kypsästi istuinpaikakseni pulpettikolonnasta aina paikan luokan hikipinkotyttöjen takaa. Ajattelin, että koska heillä oli kädet ikipystyssä ja muutenkin elämöivät irtopojoja kalastellen, niin heidän takanaan olisin varmasti paremmasa turvassa kuin peräpenkeillä tai keskivaiheilla. Mutta ei, jostain kumman syystä rakas ruotsinvieterimme tuntui aina löytävän seinien paneelien solukkorakennetta intensiivisesti tutkivan katseeni. Ja silloin singahti pallo.
“Vad tycker du om…Sami?” > “Köttbuller och mjölk. Tack.”
“Vad är kärlek…Sami?” > “Att veta att det finns någon som…”
“Var bor du….Sami?” > “Hemma.”
“Varför måste vi lära oss at tala svenska…..Sami?” > “Ingen aning.”
“Är du heterosexuell…Sami?” > Det vet jag inte, vad betyder det att vara heterosexuell? Är det normalt?” Är du normal?”
osvosvosv
Pallojumppa oli tosin hänen metodeistaan se ihmisläheisempi, sillä loppuajat tankattiin sitten sitä hiivatin kielioppia, ja sen jälkeen kielioppia ja vielä kerran kielioppia. Hyi oksetus. Oikeastaan palloilu oli oikein virkistävää, sillä silloin sentään puhuttiin, vaikkakin väkipakolla. Mutta kuitenkin.
Olen täysin samaa mieltä Suomen virallisen wannabe-suomenruotsalaisen eli Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa siitä että “Kieliopin opettaminen sulkee helposti elämän eli sen, mihin kielellä pyritään. Vaihtamaan mielipiteitä. Tärkeintä on kannustaa keskustelemaan, kyllä se kielioppi sieltä perästä tulee. Pitää innostaa oppimaan muulla tavalla kuin virheiden pelottelulla.”
Eli puhuttais vain sitä ruotsia hei, vaikka sitten vain 5,51% valveillaoloajasta.
Tarpeetonta small talkia osa #35499 Tuesday, March 20, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.add a comment
Puhelin soi. Jaaha, Morten näyttäisi olevan. Varmaan se taas soittelee aaltoja saaneiden powerpoint-animaatioideni perään.
“Sami Oinonen puhelimessa, kuinka voin sinua Morten tällä kertaa auttaa?”
“Onks huono hetki?”, Morten kysyy.
“Onko huono hetki kysyt velihyvä. Vallan merkillistä. Mitä vastausta itse asiassa odotat? Sitäkö, että sanon, että on todella huono hetki ja olen niin kiireinen, etten edes puhumaan pysty ja vain siksi vastasin puhelimeen. Että tämän kaiken sinulle kertoisin. Kuulostaa varsin hullunkuriselta, eikö?
Vai etkö odottanutkaan minun sanovan, että on huono hetki? Veikkaan, että näin juuri ajattelit. Eli aivan turhaa small talkia tuo kyssäri. Vaikka arvostankin small talkia, tuota “kielitieteessä sosiaalisia suhteita ylläpitävää ja edistävää keskustelua, jonka tarkoituksena on muun muassa rentouttava yhdessäolo, “jään murtaminen” ja oleminen yhdessä sanomatta mitään tärkeää ja haitallista, mikä usein edeltää siirtymistä varsinaiseen asiaan”, niin eihän sitä nyt joka paikkaan ole pakko tunkea. Vai onko?
Menisit hyvä mies suoraan asiaan. Sillä eikö nyt ole päivänselvää, että jos minä vastaan puhelimeen ja näen kuka soittaa ja sinä tiedät sen, niin minulla on aikaa juuri silloin puhua puhelimessa. Eikö kuulostakin järkevältä? Jos minulla ei olisi aikaa, en vastaisi ja saattaisin jopa lähettää tekstiviestin kertoen, että soitan hetken kuluttua. Ja eikö meidänkin olisi jo aika siirtyä kommunikaation ylimmälle tasolle, eli telepatiaan? Olemmehan niin kauan tunteneet toisemme, että se olisi kaikinpuolin tehokkain ratkaisu.”
“Sami, mutta nyt minulla ei ole enää aikaa. Palataan.”
“ö…mutta minä en ole vielä lopett…” [klik...tuut, tuut, tuut]
Härskiä diskriminointia Monday, March 19, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.add a comment
Työpaikkailmoituksia on monenlaisia. Kuten tämä:
We are looking for several individuals who are willing to eventually live overseas and manage one of MSI’s social businessess
Hmm…kuulostaa hyvältä. Ulkomaille mieleni tekevi. Jatketaan ilmoituksen lukemista…
Country Directors in Waiting will initially be based in London for 6-18 months… spending up to 50% of your time in short/medium term assignments in Asia and Africa…
Edelleenkin kuulostaa hyvältä. Vaikka tuo “Tuleva Maajohtaja / Maajohtaja Seuraavana Jonossa / Maajohtajakohta” on aika tylsä titteli. No mutta, tarjotaan sentään lyhyitä stinttejä kaukomailla kiinnostavissa projekteissa…Jatketaan…
You will have leadership, business or management experience, talent, ambition, and cross-cultural skills.
No, noita kaikkia löytyy, tuohon voisin kyllä kohdaltani lisätä kivuttomasti vielä “You are truly an entertainer, humanitarian, maker and orchestrator supreme.” Mutta menköön noilla. Jatketaan ilmoituksen syynäämistä vielä tarkemmin, tämähän vaikuttaa täydelliseltä:
Your responsibilities will include: managing MSI country-wide operations; overseeing a large or growing staff; strategic planning…
Tämä on täydellinen. Mutta, hetkinen…
Preference will be given to non-smokers. You must be pro-choice on abortion.
Mitä mitä mitä? No nyt karahti kiville. Minä poika kun luulin, että hakivat ihan vain valkoihoista miestä, sellaista heteroa ja muutenkin tervehenkistä, joka konservatiivisesta arvomaailmastaan huolimatta ei ole kuitenkaan jyrkkää kristittyä siipeä edustava lahkojyrä. Vähän sellainen bobo.
Olisihan nekin voinut suoralta kädeltä mainita. No, näyttäisi olevan työnantajan markkinat, ei pitäisi valittaa. Äsh, seuraava ilmoitus.
–
Aiemmin sarjassamme “The Economist – Poliittisesti korrektien työpaikkailmoitusten raamattu”: Lontoon Liikennelaitos etsii toimitusjohtajaa
Siis mikä? Monday, March 19, 2007
Posted by Sami Oinonen in taide.add a comment
Pikkunätti oivallus. Daniel Eatockin kuvitusta New York Timesin artikkeliin.
[via Happy Famous Artists]
Poraamisen uusi huomen Sunday, March 18, 2007
Posted by Sami Oinonen in design.2 comments
Työkalujen hillittyä eliittiä edustaa tämä Swales Aerospacen valmistama akkuporakone, Pistol Grip Tool, suoraan kansainvälisen avaruusaseman (International Space Station) työkalupakista. Tämä teräksestä, titaanista, alumiinista, MP35N-metalliseoksesta ja Delrin-muovista valmistettu hyvin vääntävä työjuhta surahtelee minuutissa viidestä 60 kierrokseen. Suurien säätövipujen ja led-näyttönsä ansiosta sen säätäminen oikeisiin asetuksiin on vaivatonta paksummatkin tumput sormilla.
Pistol Grip Tool suunniteltiin alunperin Hubble-teleskoopin korjaustöitä varten. Sitä käytettiin avaruudessa ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja on nyt kansainvälisen avaruusaseman avaruuskävelijöiden pääasiallinen työkalu. Vajaan kuuden kilon painokaan ei paljon painottomassa tilassa hikeä nostattele.
Työkalun rakenne on suunniteltu niin, että sitä voi jatkossa laajentaa uusiin työtarpeisiin. Mielummin siis yksi runko mukaan avaruusloikalle, kuin pakillinen roinaa riesana. Jos Pistol Grip Toolista olisi mattimeikäläisen saatavilla edes karvahattumalli, niin siitä tulisi välitön hitti.
Nuori vaaleatukkainen nainen Saturday, March 17, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.add a comment
Eduskuntavaalit ovat ovella. Ja kuten tavallista olen jättänyt ehdokkaan arpomisen viime metreille. Tai eihän ehdokkaani valinta koskaan mitään arpomista ole, poliittinen peli on vain niin pitkäpiimäistä, että vitkuttelen viimeiseen valintaani.
Ehdokkaan valinnassa olen koeponnistanut viime vuodet itsekehittämääni kolmen kohdan menetelmää, jolle olen napannut freesin kolmekirjaimisen lyhenteen NVN. Lähinnä sen takia että siitä saisi hyvän logon. Menetelmäni täydellisen ehdokkaan löytämiseeen on seuraavanlainen.
- Nainen – Koska olen mies. Koska naista äänestämällä saa irtopisteitä. Ja koska haluan välttämättä tehdä kaikista kysymyksistä sukupuolten välisiä vastakkainasetteluja, vaikka niiden aika on kuulemma ohi.
- Vaaleatukkainen – Koska he erottuvat vaalijulisteissa parhaiten. Ei ole juuri mitään rasittavamapaa kuin kahlailla harmaita pärstänkuvia satamäärin. Vaaleat erottuvat heti ja näin valinta nopeutuu huomattavasti.
- Nuori – Koska heissä on tulevaisuus. Tosin ei liian kokematonkaan ole hyväksi, sillä häntä ei todennäköisesti valita. Äänen optimoinnin kannalta täydellinen ehdokas olisi juuri sellainen, jota äänestäessäni minulle jäisi illuusio siitä, että se oli juuri minun ääneni joka sai hänet läpi.
Tietysti kriteeristö voisi olla vaikka MTK (Mies,Teknokraatti, Kokenut), IKL (Ihminen, Kokenut, Lipevä) tai mikä muu tahansa edellisten kombinaatio, mutta NVN on osoittautunut käteväksi tavaksi. Tyypillisesti tuon seulan jälkeen vaihtoehtoja on jäljellä vain muutama, ja heidän ajatusmaailmaansa perehdyn sitten hieman tarkemmin.
Tällä kertaa olenkin tyypittänyt jos jonkinlaista vaalikonetta ja lukenut kilometrikaupalla mahatmagandhimaisia vuodatuksia tarjokkailta. On ollut ilo huomata, ettei yksikään NVN-kandidaatti ole juuri mistään asiasta samaa mieltä kanssani. Vielä on siis toivoa.
Itse asiassa näyttää siltä, ettei sattumanvaraisella tekniikallani (joka on siis yhtä hyvä tai huono kuin mikä muu tahansa tekniikka) näytä tällä kertaa löytyvän sitä oikeaa. Sitä, jonka kanssa olisin edes jossain määrin samaa mieltä. Kuten, myönnettäköön, ei aikaisempinakaan vuosina ole löytynyt.
Mutta tulipahan ainakin perehdyttyä politiikkaan ja päivitettyä ajankohtaisten asioiden tietämystä seuraavan neljän vuoden tarpeiksi. Ja taas saa äänestää sitä tuttua turvallista MTK-kansanedustajaa, joka on niin monina vuosina vienyt uskollisesti eteenpäin tärkeäksi kokemiani asioita. Niinkuin mies vain voi viedä.
—
Kuvassa kuvitteellinen ehdokkaani kuvitteellisessa vaalimainoksessaan. Kuvan symboliikka on hurjaa – tulevaisuuden autere, nuoruuden villi ja palava puu, taantumuksen kalmainen betonitalo, vaaliohjelman vankka vakaumuksen tie. Kuva pysäyttää paatuneemmankin äänestäjän ajattelemaan kaikkea sitä, mikä olisi mahdollista.
Valaise sydämin Friday, March 16, 2007
Posted by Sami Oinonen in design, innovaatiot.add a comment
Aina kun näen jonkin massiivisen riippuvan hökötyksen, oli sitten kyseessä osiin purettu kuplavolkkari tai vaikka yli 1400 muoviperhosesta koostuva hävittäjä, minut valtaa halu tehdä vastaavanlainen rakennelma. Olen mielessäni hahmotellut jotain massiivista kattokruunua. Innoittajaksi kelpaa varsin mainiosti kuvan Ron Aradin Miss Haze, joka koostuu 2500 kristallista.
No, eihän tuossa ole mitään ihmeellistä, mahtavat monet ajatella. Eipä vaikuttaisi olevankaan, sillä onhan pompöösejä kristallikruunuja monet herraskodit pullollaan. Mutta Miss Haze on teknosusi lampaan vaatteissa, sillä jokaisen punaisesta sähköjohdosta riippuvan kristallin sisällä on LED-valo ja valaisimen heijastavaa kuvaa säädellään kämmentietokoneella. Esimerkiksi romanttiseen illalliseen kannattaa siis varautua raapustamalla sydämen kuva pda:n näytölle, josta se välittyy LED-valojen muodostamalle kolmiulotteiselle kuvapistepinnalle.
Valitettavasti Miss Haze on uniikkikappale, ja hintakin sen mukainen, $142 000. Ja en nyt ihan varma ole, onko 2500 LED-valoa nyt niin ekocoolia, kallista ainakin. Mutta perusidea on loistava.
Annien henki Thursday, March 15, 2007
Posted by Sami Oinonen in taide.14 comments
Otetaan satunnainen muotokuva valtavasta 1900-luvun alkupuolen amerikkalaisten näyttelijöiden valokuva-arkistosta. Ja mitä paljastuu? Kuka hän on? Kuvan nainen on Englannista Yhdysvaltoihin muuttanut näyttelijätär Annie Russell (1864-1936). Menestyksekkään näyttelijäuransa jälkeen hän opetti Rollins Collegessa Floridassa. Hänen mukaansa nimetty teatteri perustettiin koulun kampukselle 1931.
Annie ei ole ehkä kuitenkaan vielä jättänyt opinahjoaan rauhaan. Huhutaan nimittäin, että hän käyskentelee haamuna teatterissaan harjoituksia ja esityksiä seuraten. Annien suosikkipaikka oli legendan mukaan C-rivillä paikka 1. Tuolin istuimen on nähty liikkuvan alas itsekseen aivan kuin Annie itse olisi siihen istunut. On huhuttu myös, että istuin on heilunut villisti itsekseen, aivan kuin Annie ei olisi tyytyväinen esitykseen. Annie on kuitenkin mitä ilmeisemmin suhteellisen säyseä henkiolento, hänet on tavattu vaeltelevan lavalla ja parvella 1900-luvun vetimissään ja taputtelevan hyväksyvästi harjoituksissa.
Ja seuraava kuva…
Loistavia liikeideoita osa #573826 Wednesday, March 14, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.add a comment
Viime vuonna herrat Adam Rubin ja Ted Whitehead lopettivat korporaation ikeessä junnaamisen ja perustivat yrityksen, jolla he aikovat tuoda korkeampaa laatua ja asiakaspalvelua polttopuiden myyntiin ja jakeluun. Niinpä tämä pörssimeklari-lakimiesduo perusti New Yorkin Brooklyniin thewoodman-yrityksen, joka myy sekä vuosikertaklapeja että kuivatettuja halkoja takka- ja keittopuuksi vaativiinkin tarpeisiin. Valikoimasta löytyy niin punatammea, kirsikkaa, vaahteraa, pyökkiä ja kotoista koivuakin.
Herra Rubin on selvästikin täysin puidensa vanki, sillä kun hän katsoo jalopuuklapia, hän toteaa kuten kutsumustaan toteuttava mies vain voi sanoa:
When the sun shines on it, it’s so beautiful we feel badly parting with it.
Tekisivät edes huonekaluja noista jalopuista, hyväkkäät.
