Siivoamisen lämäri Friday, August 31, 2007
Posted by Sami Oinonen in design.add a comment
Digi-tv:n auvoisa huomen on käsillä. Tuhannet kotitaloudet ovat uudistaneet olohuoneidensa pyhiä lehmiään kiiltäviksi taulutelevisioiksi kera kotiteatterimaisen äänentoiston. Ja mikä olisikaan parempaa hellasärön vaatimatonta maksimointia kuin luukuttaa kohta käyntiin pärähtävää SM-lätkää eetteriin koko perheen iloksi?
Ensimmäistä kertaa näyttäisi siltä, että sohvaperunalätkästä on muuhunkin kuin pulssin satunnaiseksi kohottajaksi mainostaukojen jääkaappitetsaamisen myrskyssä. Jaewon Yangin suunnittelema Nike Floor Hockey Cleaning Set on nimittäin susi lammasten vaatteissa. Sen mailaharjan ja maalin virkaa toimittavan imuriyksikön avulla kotitalouden varjolämäreitä harrastavat “Olisihan minustakin jerekaralahti tullut, mutta…”-henkilöt valjastetaan tahtoen ja tahtomattaan huoneiston hyvinvoinnnin pääarkkitehdeiksi. Nike Floor Hockey Cleaning-konsepti soveltunee sellaisenaan myös Nintendo Wii-peliohjaimeksi.
[Nexus404]
–
Sarjassamme Siivoamisen Huomen aiemmin:
Siivoustossuilla kotibileistä puhtaustalkoot,
Lapset leikin varjolla perheen tuottavaksi yksiköksi
Syksyn väriloistoa Thursday, August 30, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.add a comment
Syksy saa ja illat pimenevät. Tummenevassa kaupungissa käyskentely tuntuu perin orvolta kaikesta väriloistosta huolimatta. Tyylittömät neonvalologot tervehtivät kulkijaa, milloin kirjaimista puuttuu valonpuhti, milloin koko komeus repsottaa kiinnittimistään ja milloin niihin on läiskitty tarroja, purukumia tai tägejä.
Kyllä meillä Suomessakin pitäisi ottaa oppia vaikkapa kuvan Valko-Venäjän kansalliskirjastosta. Paikallisen Isä Aurinkoisen, presidentti Aleksandr Lukašenkon masinoima kulttuuripyhättö välkehtii toivoa Minskin asukkaille tarpeen tullen vaikka kaikissa väripaletin väreissä. Tämä viime vuoden kesäkuussa avattu tyylikäs rakennus pääsee pimeässä todella oikeuksiinsa.
Miltähän näyttäisi Finlandia-talo illankajossa vaikkapa vaalenapunaisten ääriviivojen syleilemänä? Upealta.
Vallankumous Wednesday, August 29, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.5 comments
Tässä jälkiteollisen yhteiskunnan tauottomassa vaikerruksessa ja markkinahumussa, jossa kulutus- ja suorituskeskeisyys, yliviritetty kilpailuhenkisyys ja autoilu ovat elämän keskeistä sisältöä, on hienoa että joillakin on rohkeutta ajatella ja käyttäytyä toisin.
On suorastaan ihailtavaa, että nämä vetreät tahot levittävät iloa ja valoa elämään valtaamalla kadunpätkiä ja palkitsemalla kanssakaupunkilaisiaan hurmoshenkisellä danssailullaan ja tärykalvot hellästi verille tahkoavalla konemusiikillaan.
Minäkin olen päättänyt liittyä heidän joukkoonsa. Valtaan huomenna klo 18 Suomenojan Shellin toiseksi vasimmaisen parkkipaikan vastalauseena poliisien ylivallalle ja nollatoleranssille. Pistän ghettoblasteristani humpat kaakkoon ja kutsun kaikki tanssiin. Ja perjantaina klo 18 Pukinmäen Essolla sama show. Jos sataa vettä, tai on muuten vain tuulista ja vilua, niin jään vastalauseeksi kotiin.
Muutoksen puolesta, tylsistymistä vastaan Tuesday, August 28, 2007
Posted by Sami Oinonen in design, status quo.add a comment
Skandinaavinen moderni muotoilu on tunkeutunut salakavalasti lähes joka kolkkaan julkisista tiloista, yritysten pääkonttoreihin ja kotien sisustussuunnittelun johtoajatukseksi. Pelkistetyt, äärifunktionaaliset linjat ja muodot, jalopuupinnat, sävyasteikössa vaalean rauhalliset viilut ja värit…
Tällainen kehitys on hyvin vaarallista, sillä olemme tahtomattamme suistaneet itsemme tasapäistävän muotokielen alhoon, jossa ei ole juurikaan tilaa erilaisuudelle. Meistä on tullut oman menestyksemme vankeja, reippaita ikealaisia. Tällä trendillä sisustuslehdet jyskyttävät hamaan tappiin asti skandinaavista kulmakerrointa ja laatikkoleikkiä ja ympäröivä mikrokosmoksemme on oleva tylsää ja tauotonta kotivinkkien ja avotakkojen sivuilta tuttujen itsestäänselvyyksien pläräilyä. Että keksi siinä sitten mitään uutta.
Tämän vuoksi on erittäin virkistävää edes haaveilla toisenlaisesta tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta, jossa kotiin uskalletaan loihtia pilke silmäkulmassa jotain kepeää ajalta, joka joskus ehkä tännekin saisi palata.
Sellaista, kuten kuvan pinkki kartanotrippailu. Satumaailma, jonka huomassa arkielämän vastoinkäymiset ja suukopu tuntuvat pumpulin hennolta pyyhkäisyltä.
Erään tappion äärellä Monday, August 27, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.8 comments
Eilen, tavoistani poiketen, nukahdin täysin ennalta arvaamatta kesken minulle niin tärkeän Monty Python Flying Circus-session (jep, minä nauhoitin Teemalta ne kaikki 45 jaksoa!) . Ja kun heräsin kylmä tee ja nisunmurut rinnuksillani oli kello jo vaikka mitä maanantain puolella. Iiks!
Oivalsin, että nyt oli sitten tämä pieni kaistaleeni kyberavaruudessa, todiste olemmassaolostani jälkipolville, jäänyt päivittämättä sunnuntaipäivän osalta vaikka sanottavaa ja materiaalia olisi to do-listat, post it-laput ja kämmenenselät pullollaan. Että siihen kaatui tästäkin verkkopäiväkirjasta sitten se “päiväkirja”-osio, meni katu-uskottavuus, maine ja muu pysyväksi aiottu katoavainen. Vieläkin värisyttää. Pakko skarpata. Tämä merkintä olkoon siitä osoituksena.
Viikon luontokuva #15 Saturday, August 25, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo, trendit.add a comment
Yhdysvalloissa yritysten toimitusjohtajat ansaitsivat vuonna 1970 keskimäärin 28 kertaa enemmän kuin keskivertotyöntekijä (vas.). Vuonna 2005 toimarit nylkyttivät näkkäri- ja vesilinjalla, ansaiten hikisesti 465 kertaa enemmän kuin korporaation uskollisista työmuurahaisista esimerkillisin (oik.).
[Portfolio.com, via]
–
Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10 , #11, #12, #13, #14
Konferenssisponsoroinnin syöksykierre Friday, August 24, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.add a comment
Konferenssit ovat hyödyllisiä ammatillisen kehittämisen tapahtumia, varsinkin jos ne ovat mahdollisimman kaukana Suomesta, mielellään jossain lämpimässä paikassa ja jos ne kestävät vähintään viikon. Olennaista on myös se, että konferenssiohjelmaan on taiottu niin monta rinnakkaispolkua, että oman aikataulunsa suunnittelusta tulee niin mahdottoman työläs urakka, että siihen kyykähtää jo alkumetreillä. Näin voi ilman mitään syyllisyyden häivää keskittyä kaikkeen oheistoimintaan mitä konferenssihotellin rantabulevardeilla tavataankin tehdä. “Olisihan minä, mutta kun se konffajärjestäjän webisaitti oli sellaista kubistista hämähäkinseittiä…”
Hyvin ymmärrettävää.
Kun tällaista kaukomatkakonferenssia yrittää perustella esimiehelleen kannattaa poimia ohjelmasta se ainoa puolijärkevältä kuullostava puheenvuoro, joka noin sadan aasinsillan kautta liittyy kaukaisesti omaan tekemiseen. Tämä säälittävä aikataulun täyte täytyy vain kääntää konferenssin keskeisimmäksi teemaksi – alueeksi, joka on kaikkien huulilla ja joka on historia, tämä hetki ja kaiken olennaisen tulevaisuus, asia, josta työnantaja ei voi jäädä millään tavalla paitsi. Näin:
Tämä professori – ja kaikkien piireissä liikkuvien tunteman visionäärin – Swamisamy Guptan puheenvuoro fidžiläisestä perinnemusiikista saattaa kuulostaa otsikkotasolla noin kuin sen lukee tuosta brosarista hieman irralliselta, täytyy myöntää, mutta kun luin hänen esitelmänsä rungon, oli hän yhdistellyt mielenkiintoisella tavalla tuvalaisen kurkkulaulun ja polynesialaisen perinnemusiikin progressiota – analogia, josta on hyötyä meillekin, kun me pohdimme sosiaalisten verkostojen ja median digitalisoitumisen murrosta ja tulevaisuutta. Emmehän me voi olla vain peesaajia. Emmehän?
Perusteluissa auttaa aina myös se, että mainitsee mitkä tahot ovat tapahtuman sponsoreita. Mitä enemmän A-listan yrityksiä, sitä varmemmin pomo komppaa matkasi puolesta. Ja mitä enemmän sponsorointikategorioita, sitä parempi edelleen. Ennen selvittiin konffissakin parilla peruskategorialla kuten “Platinum Sponsor” ja “Gold Sponsor”, mutta ongelma oli se, että muutamalla luokilla sponsoreita oli erittäin vaikea mielikuvamielessä erotella toisistaan. Kaikki maksavat tahot näyttivät samalta. Ja tästä eivät tietenkään “Platinum”-kategorian sponsorit tykänneet.
Niinpä keksittiin uusia luokituksia. Nyt kaikki onkin helpompaa. Otetaan esimerkiksi vaikka erittäin ajankohtaisen RFID-teknologian ympärille järjestetty teknologiakonferenssien jalopuu, “RFID Journal – LIVE! Europe“, joka järjestetään nyt marraskuussa Amsterdamissa. Heillä sponsorikarsinointi on onnistunut täydellisesti. Ylimmällä orrella on “Cornerstone Sponsor”, sitä seuraa “Signature Sponsor”, sitä vanha kunkku “Platinum Sponsor”, sitten “Technical Training Partner”, “Exhibitors”, “Association Partners”, “Research Partners” ja “Media Partners”.
Kilometrin mittainen sponssilista saa varmasti esimiehenkin haluamaan matkalle. Silloin kannattaa valehdella suoraan konferenssihotellin olevan keskellä huuruista huumeghettoa, josta lähimmälle rangelle on 500 kilometriä, ja että yleensä tuohon vuodenaikaan vettä sataa vuorokaudessa 100ml vaakaan. Sade saa puolestaan heinäsirkat pakoilemaan hotellihuoneen oven raosta petikaveriksi. Hotellin ulkovessassa poukkoilevista piikkisioista on myös kosolti haittaa. Että hampaat irvessä sitä itsekin firman puolesta uhrautuu jälleen kerran.
Menneille ajoille Thursday, August 23, 2007
Posted by Sami Oinonen in mopot, tee-se-itse.5 comments
Ruotsalainen Stellan Egeland pokkasi pari viikkoa sitten custom-moottoripyörien maailmanmestaruuden speedway-henkisellä Hulster 8-valve-pyörällään. Kuvassa lederhoseneissaan itse tämän menneiden aikojen kaunokaisen rakentanut mestari. Aihetta olla ylpeä.
[Stellan Egeland via AMD]
Pulloista, jukebokseista ja käyntikorteista Wednesday, August 22, 2007
Posted by Sami Oinonen in innovaatiot.3 comments
Tanskalaisen Mogens Jacobsenin Audiobar-konsepti on eräänlainen jukeboksi, jonka käyttöliittymänä toimivat pullot ja baaripöydät. Pullot on kategorisoitu 12 luokkaan mm. tyylin, tunnelman ja aikakauden mukaan esim. “1960-1965″, “80% vocals”, “20% rhythm”. Ja kun asiakas laittaa RFID-tägillä varustetun pullon pöydälle, niin baarin tietokannasta kajahtaa ilmoille pullon etiketin mukaista musiikkia. Ja jos kullakin pöydässä olevista pulloista sattuu olemaan eri etiketit, jukeboksi soittaa musiikkia, joka on näiden kaikkien synteesi. Oiva tapa tutustua ventovieraisiin, keskustella ja miksata musiikkia juomilla.
Audiobar-ideaa voisi hyvin jalostaa eräänlaiseksi multimediakäyntikortiksi. Kännykkä vain pöytään ja baarin seinille tai ko. pöydälle heijastuisi kännykän omistajan valitsemia ja häntä kuvaavia asioita: valokuvia, jotka hän on ottanut, artisteja, joiden musiikkia hän on kännykkäänsä tallentanut, kontakteja, jotka ovat hänen mielestään tilanteessa relevantteja jne. Näin kukin baarissa tai pöydän ääressä olija saisi nopean visuaalisen esittelypurskeen kännykänomistajasta.
[Mogens Jacobsen, ks. myös Microsoft Surface]
Hurjat viikingit tulevat Tuesday, August 21, 2007
Posted by Sami Oinonen in tee-se-itse, überkuul.2 comments
Maailmanhistorian eittämättä tärkein julkaisu, ajankäyttöongelmista kärsivän nikkaroijan märkä uni, MAKE-lehti sai vajaa vuosi sitten rinnalleen käsitöihin keskittyvän CRAFT-sisarlehden. Ehkäpä nyt voisi vihdoin palata niihin ala-asteen kultaisiin neulontahetkiin ja vaikka neuloa tuollaisen mahtavan viikinkihatun kultaisine letteineen ja siipineen kaikkineen. Upeaa!
Tsiigaas mun nauloi ja mutterei! Monday, August 20, 2007
Posted by Sami Oinonen in tee-se-itse.add a comment
Magwear on kehittänyt jokaisen pahassa IKEA-kierteessä olevan kodinsisustajan avuksi näppärän apuvälineen – ranteeseen kiinnitettävän pienen magneettitarjottimen, jossa ruuvit ja mutterit pysyvät näppärästi ja ovat helposti saatavilla.
Tämä erehdyttävästi päheätä designkelloa muistuttava apuväline tulee todella tarpeeseen, sillä ainakin minulla valtaosa nikkarointiin käytetystä ajasta menee joko kiinnitysvälineiden hamuamiseen lattianraosta tai niiden väistämättömän putoamisen estämisyrityksiin.
Tähän asti minulla on ollut sellainen teinivuosien tennishelvetistä jälkeenjäänyt hikinauha, jonka olen vuorannut ulkoapäin sinitarralla ja roudariteipillä ja siihen läiskinyt kulloiseenkin projektiin tarvittavat kiinnitysvälineet kuin panosvyöhön ikään. Tämän “saminvelcro”-nauhan ainoa huono puoli on tietenkin se, että hieman joutuu aina päätään hapuilemaan turhaan, sillä näköyhteyttä ei nauhaan luonnollisestikaan ole.
Itse asiassa Magwearin magneettiapuri on niin näppärän näköinen, että sitähän voisi pitää kädessä milloin vain. Olisi aika käytännöllistä, jos voisi rikkoa ns. jään baarissa ja lähestyä mieleistänsä henkilöä sanoen, “Ai, sulla näyttäisi olevan yks’ kymppimillinen mutteri, vaihdatko pariin lankanaulaan, mulla olisi tuossa niitä ylimääräisiä…ai sulla on noita rikkojakin, vau! ….” [via]
Tapahtui kerran eräässä kodissa Sunday, August 19, 2007
Posted by Sami Oinonen in überkuul.7 comments
…avioton lapsi, murha, karjavarkaus, sukujen ja klaanien välistä nokkapokkaa, taisteluita, lisää murhia ja sakinhivutusta, kännipäistä vedonlyöntiä, jossa koti hävitään ja saadaan tilalle hikinen botski, lisää taisteluita maan ja kuninkaan puolesta, talon katon hävittämistä kattoveron välttämiseksi…
Monty Pythonin Holy Grailista tutun skottilinnan, Castle Stalkerin, historia on vähintäänkin mielenkiintoinen.
Päivä hotellissa Friday, August 17, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.4 comments
Yhdysvaltojen kallein hotellihuone on Manhattanilla sijaitseva miljardööri Ty Warnerin omistaman Four Seasons New York-hotellin kattohuoneisto. Yö tässä luksushuoneistossa vinguttaa visaa 3o ooo dollarilla ka-zing! Mutta visiitti on sen väärtti, sillä huoneisto saa stoalaisenkin mielen pökerryksiin, niin täydellisiä sen kaikki 400 neliötä ovat.
Huoneistosta löytyy mm. Zen Room, jossa vesiputous tyynentää kiireisimmänkin mielen sammaleenvihreän eteläafrikkalaisen Bowenite-graniitin kajossa. Olohuonetta komistaa Deborah Thomasin valokuitukattokruunu, kirjastoa maailman yksinäisin Bösendorfer-flyygeli ja kiinalaisella onyksikivellä verhoiltua Master Bathroomia “äärettömän lillumisen väriterapia-amme” (chromotherapy infinite soak tub). Näkymissäkään ei ole valittamista, kattohuoneisto on 52. kerroksessa, josta voi paskemmallakin säällä tiirailla etelään Vapaudenpatsasta tahi pohjoiseen Keskuspuistoa.
Hotellihuoneen supreme bling-peruskorjaus maksoi $50 miljoonaa, eli täydellä käyttöasteella voiton puolelle päästään alle viidessä vuodessa. Ei hullummin.
Voisi ajatella, että kilpavarustelu maailman halutuimman hotellihuoneen maineesta on hieman ryöpsähtänyt käsistä. Tässä skabassa esimerkiksi Moskovan Ritz-Carltonin sviitti on jäänyt pahasti alakynteen. Ja ei ihme, vain $19 600 yöltä, tyylisuuntana muisto hyviltä ajoilta, tsaarinajan mashup kullasta ja kotkanpäistä ja huoneessa stydi näkymä suoraan vallan ytimeen Kremliin. Ei puhuttele.
Ja entäs Helsinki sitten? En tiedä mikä on Helsingin kallein hotellihuone, ja olen varma, ettei kukaan muukaan tiedä, sillä sehän ei ketään kiinnosta. Vaikka pitäisi. Tarvitaan rohkeaa yrittäjää joka blingauttaisi vaikka Hotelli Tornin ylimmät kerrokset härskiä luksusta huokuvaksi kattohuoneistoksi. Onhan se nyt päivänselvää, ettei Helsingillä ole varaa jäädä maailman kalleimman hotellihuoneen kilpailussa ainakaan Tukholmaa huonommaksi.
Supersankarin kyyneleet Thursday, August 16, 2007
Posted by Sami Oinonen in design.add a comment
Anaïs Gerber, sipulilaatikot. Royal College of Art, The Great Exhibition 2007
Limua, melontaa ja kudetöitä Wednesday, August 15, 2007
Posted by Sami Oinonen in überkuul.4 comments
Ah. Loma. Aika ladata akkuja ja ottaa rennosti. Tai niinhän sitä aina kuvittelee.
Mitä sitä tulikaan tehtyä tyypillisen lomapäivän aikana? Pidin kirjaa ja tässä tulos. Hyvin meni. Toivottavasti loma koittaa kohta taas.
07:00 Herään. Paniikki. Kello on jo mitä, mitä, puolilla päivin ja meikä se vain kupeksii vielä sängyssä. Ei voi olla. Miten voin tuhlata suolakaivoksella kellotettuja lomasekunteja jonnin joutavaan makoiluun. Tarkastelen nopeasti kropan läpikotaisin. Ei makuuhaavoja. Hienoa.
07:01 Hyppään uimavermeisiin, juoksen kaislikkoon lantsarit lätisten, ja huikkaan naapurin lyhytpinnaiselle Kjellille huomenet, piruuttani, vaikka tiedän, että sehän on vielä mamman kanssa tutimassa. No, sehän ei ole edes lomalla vielä. Pujahdan aamukasteen kyllästämään lehtoon ja ikiaikaiseen lähteeseen ja hörppään pari litraa lähteenraikasta, kunnon aamustartiksi. Namnam. Piehtaroin miehekkään kylmässä vedessä tovin ja raaputtelen kuusenoksilla kainaloista karstat ja hirvikärpäset. Riivin vielä muutaman tyrnimarjan käden ulottuvilta. Dyykkaan läheiseltä rakennustyömaalta vaivihkaa jämäkkää ilmastointiputkea, sillä peruunakanuunaprojektini on ollut kaulakiikussa jo tovin edellisten putkien halkeillessa naurispanosten paineessa. Uppoudun kanuunan kiehtovaan maailmaan.
11:00 Suunnistan Itä-Suomeen tukevan perinneaamiaisen jälkeen (munavoita ja puolitoista litraa täysmaitoa), sillä Uudenmaan Ryijypoikien päiväkudonnat odottavat. Yhdeksänneliöinen Liekki-ryijyni alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan esikuvaansa eikä vain romanialaisen hostellin seinälle räkäistyä impressionistista lankakasaa. Puran auton peräkärrystä kirpparilta ostamani yksivaihteisen polkupyörän, ja alan sytkyttämään pitkin Taivallahden rantoja viikkiläisempänä kuin uuskalliolaiset itse. Pyöränihän on täysi romu, vanteet lieppaa, pinnoja puuttuu, mutta sillä ryijy tarakalla nylkyttäessäni olen katu-uskottavuuden vihertävä ruumillistuma. Varsinkin kun maalasin pyörän kylkeen maagiset kirjaimet “Jopo” ja panin pinnoihin puisilla pyykkipojilla muutaman siankorvista tehdyn räpä-räpättimen. Partani lepattaa villisti, meren ruosteinen tuoksu tervehtii minua. Ah, kesä kultainen!
14:00 Kangaspuut ovat laulaneet, on aika sienestää. Siirryn tutuille apajille, otan peräkärrystä moottorisahan ja sahaan ensimmäisen kantarelliesiintymän kuutiona irti. Hilaan sen peräkärryyn myöhempää ryytimaalleni istuttamista varten. Eipähän tarvitse hilautua aina muihin metsiin. Sivautan kukrillani tienposkessa niiailevasta hevoskastanjasta muutaman oksan, sillä kastanjoista kannattaa jauhaa käsienpesuainetta viikonlopun pellavanloukutustalkoisiini. Omavaraisuus on mottoni.
16:00 Päikkäreillä, sillä olen lomalla.
17:00 Hengähdän tovin avokadotahnan ja kirjan parissa. Sinikka Soilan kasvutarina yliaktuaari Gösta Åkblom-Rauschenhoffin ja nuoren Tuulikki Tuuliaisen lobotomisen parisuhteen purukumipaikasta on virulentti ja aina ajankohtainen, ajattelevan miehen valinta.
Sydämessäin myrskyää, mitä tämä?
- Älä pelkää paaria-tyttösein, se on vain rakkauden villivarsa joka vikuroi kammioissais.
Päästätkö sinä sen vapaaksi, laitumelles kirmaamaan?
- Voi toki, tytönhupakko. Danssataan!
18:00 Palkitsen itseäni en yhdellä, vaan kahdella lasillisella Laitilan maukasta Messina-veriappelsiinilimua, se ei pirskahtele nenää tunnottomaksi kuten ylikansalliset sokeritaivaat ja onhan se sentään tuulivoimalla tehty. Eko on cool. Jatkan hetken vielä yliaktuaarin ja Tuulikin herkän tarinan parissa. Tämä on kirja, jota ei malta laskea käsistään.
19:00 Aika alkaa matamaan, tulee tuskallinen olo. Kävisikö elokuvissa, vai ihailisiko koneita, koneita, koneita…entäs jos kuuntelisi hieman rockin rytkettä. Enpä taida, sillä mieleen muistuu brittipahkeisen mökäbändin, Motörheadin, ikinuoren nokkamiehen Lemmyn viisaat sanat “If you think you are too old to rock ‘n roll then you are.” Niinpä niin, väännän radiosta Radio Suomen ja kuuntelen illan ratoksi humpanläiskettä. Tässäkö on tulevaisuus?
20:30 Saunassa suvun vanhemman polven kanssa. Väittelymme täydellisestä saunavastasta on jatkunut jo kolmatta yötä. Yksi on sitä mieltä, että paras vasta saadaan mustan kuun (vrt. Yliopiston almanakka) jälkeen kolmantena yönä leikatuista rauduskoivuista. Toinen sitä mieltä, että mustan kuun yönäpäs. Perään heiltä tiukkaan tilastomerkintöjä, mutta he vain jankuttavat. “Kyllä se on niin. Niin se on. On se”.
Hersyttelemme idealla, että jos seuraavassa Ilosaarirockissa pistäisimme pystyyn suvun voimin sellaisen nakkiputkan, jossa tarjottaisiin vain perinneruokaa kaiken ylikansallisen hapatuksen sijaan. Karjalanpaistia, mummonmuussia, karjalanpiirakoita ja munavoita, ja joka sadannelle asiakkaalle vatruskat kaupan päälle. Ja tasatunnein lausuisimme säkeitä Kalevalasta kantelearmeijan säestyksellä. Piirtelemme fläppitaululle “Perinneruokaa – Ei Hamburgereita!”-kojumme liiketoimintasuunitelmaa, simuloimme asiakastilanteita ja -määriä ja päädymme siihen, että koju kannattaisi vaikka möisimme bikmäkkejä karjalanpiirakoina.
01:05 Viivähdän hetken vielä ulkona, melon rytmikkäin ja jämäkin vedoin kevyen lenkuran ja kuvaan samenttisen hämärää taivaanrantaa. Vain melan kärjistä tippuvat vesipisarat rikkovat täydellisen tyvenen. Tiputi-tip-tip-jep-jep. On siis aika testata uutta perunakanuunaani. Tungen mahtavan rosamundan putkeen, surautan aerosolia palokammioon, laitan kammion kiinni ja laukaisen. Kaiku vastaa järven vastarannalta rytmikkäästi “ka-boOM-bOOM-BOOM”.
01:30 Talsin yöpuulle kaislikon kahistessa. On sees. Heinäsirkat opastavat tietäni pimessä, tosin rockin ja muun epämusiikin liiallisen kuuntelun tuloksena kuulen enää vain ne puolimetriset sirkuttajat, jotka tuttavallisesti tarrautuvatkin pohkeeseeni, luulevat minua jänikseksi, luulen.
03:30 Aamun auer nostaa jo päätään. Uiveloko se siellä kujertaa “krr-eek, krr-eek”. Taisi olla kuitenkin telkkä, vilkas ja filmaattinen mestarisukeltajamme. Hyvä päivä. Jälleen kerran.
Polkupyöriä automaatista Tuesday, August 14, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.add a comment
No miksen tullut tätäkään ajatelleeksi? Hollantilainen suunnittelutoimisto Springtime on kehittänyt valloittavan konseptin, jolla kaupunkien ylläpitämiin vuokrapyöräviidakoihin saadaan jotain rotia. Perusongelmahan nykyisissä vuokraussysteemeissä on yleisesti se, että pyöriä jätellään sinne tänne ja palautellaan sikinsokin vaikka missä kunnossa virallisen pyörätelineen liepeille tai joissain poikkeustapauksissa jopa itse telineeseen.
Springtimen yltiöautomaattisen systeemin myötä pyörien elämästä tulee oikein mallikelpoista. Polkupyörässä oleva RFID-siru monitoroi pyörän käyttöä ja palautus tapahtuu pullonpalatuksen lailla. Pyöräautomaatti vaikuttaa tosin hiukan kalliilta investoinnilta, jos niitä on tarkoitus sirotella samalla peitolla kuin nykyisiä ja auttamatta vanhanaikaisia pyörätelineversioitaan.
Mutta ehkä noita automaatteja kannattaisi sijoittaa ruokakauppojen pullonpalautusautomaattien viereen. Näin kaupungit voisivat ulkoistaa kätevästi polkupyörien välttämättömän huoltamisen kauppaketjuille. Ystävällinen lähikaupan henkilökunta puunaisi pyörän vuokrauskuntoon, noukkisi automaatin sisälle väistämättä takertuneet pojankoltiaiset ja voisipa marketti koplata vuokraukseen myös alennuskupongin päivän fileestä ja nötkötistä.
Suuren urheilujuhlan tuntua Monday, August 13, 2007
Posted by Sami Oinonen in überkuul.2 comments
Juteltiin tuossa kaverin kanssa tulevista keikoista. Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltan unettavaa ohjelmatarjontaa kompensoi kivasti Kallion akustinen kanisteri, Kulttuuritalo, jossa esiintyy syyskuun alussa stand up-koomikkojen parhaimpia, Pablo Francisco. Paljastui, että olimme molemmat sattumalta menossa katsomaan miestä, mutta tosin eri päivinä. Pablon kuudesta keikasta näyttäisi olevan neljä jo loppuunmyytyjä tai -varattuja, tilaa on vielä torstaille ja sunnuntain päiväkeikalle.
Sitä en vielä oikein ole hahmottanut, että miten miehen maine on kiirinyt niin, että myy loppuun keikan toisensa jälkeen. Yli 7 000 on jo lunastanut lippunsa. Ja kun puhuin aiheesta vielä erään enemmän korkeakulttuuriakrobatiasta kicksejä hakevan tutun kanssa, totesi hän että “eipä sano nimi mitään, mutta pitää tutustua tuubissa.” Että olisiko YouTubella jotain osuutta asiaan? Varmasti. Eipä mahda Pablo pistää pahakseen sen markkinointipotentiaalia.
Mahtaa Pablo tosin ihmetellä, että miten voi olla mahdollista se, että jossain Ural-vuorten kupeessa olevassa provinssissa myydään lippuja kuin siimaa. Mistä niitä ihmisiä riittää? Onko heidän elämänsä niin kolkkoa ja kylmää muuten? Vai ovatko suomalaiset stand up-koomikot niin lyijykyniä, että ulkomaanihmeet menevät aina kuusinolla?
Joka tapauksessa, toivottavasti hän tykästyy meihin ikihyviksi ja kertoo tästä ihanasta Pohjolankansasta kaikille kavereilleen…myös YouTubessa.
Sulavalinjaisuuden ylistys #5 Sunday, August 12, 2007
Posted by Sami Oinonen in brändit, design.add a comment
Audin edeltäjän, vuonna 1932 perustetun Auto Unionin, yksi hienoimmista kilpa-autoista on Auto Union Type C. Autoa valmistettiin 1936-37 erään valtakunnankansleri Hitlerin suosiollisella siunauksella. Tämä kun oli päättänyt vauhdittaa saksalaista autoteollisuutta sekä “kansanauto”-projektillaan että valtion sponsoroimalla kilpa-autotuotannolla.
Ferdinand Porschen johdolla Type C:stä luotiin tykki, jonka kuuden litran V16 kiidätti kilpurin 520 hevosvoiman voimalla Grand Prix-autojen Euroopan mestaruuteen vuonna 1936.
Nyt tästä legendaarisesta hopeanuolesta on saatavilla huokeaan $13 300 hintaan Audin pieteetillä 900 osasta valmistama polkuautoversio. Rungossa alumiinia ja sisustuksessa nahkaa. Hydrauliset levyjarrutkin löytyvät, luonnollisesti. Valmistuserä on hikiset 999 kappaletta.
Tässä olisi polkuauto sekä isälle että pojalle. Isien lienee tyydyttävä mekaanikon rooliin, sillä polkijan maksimipituus on ilmoitettu olevan 135cm. [via]
–
Sulavalinjaisuuden ylistys: #1 (Phantom Corsair), #2 (Ford Shelby GR-1), #3 (Union Pacific M-10000 & Smoothie Travel Iron), #4 (Ferrari GT 250 Lusso)
Viikon luontokuva #13 Saturday, August 11, 2007
Posted by Sami Oinonen in brändit.7 comments
“Taas yksin…ja sataakin. Ennen minustakin välitettiin, olin huomion keskipisteenä”, huokailee klassikko, Renault 4, Joensuussa.
Toinen klassikko, rättisitikka, häviää valmistusmäärissä R4:selle, vaikka onkin muuten tunnetumpi. R4:sta valmistettiin vuosina 1961-1993 yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Mutta kyllä se kaikkein näpsäkin ranskalainen auto on Citroen HY, pakettiauto, johon kulminoituu kulmikas ranskalaisuus täysin.
–
Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10 , #11, #12
