Matka jatkuu Monday, October 29, 2007
Posted by Sami Oinonen in überkuul.6 comments
No jopas kävi. Tämä on blogini 1000. kirjoitus!? Ja eihän tässä mennyt kahtaa vuottakaan. Voi sitä tuntimäärää, jota näiden jäsentelyjen eteen on tullut pistettyä. Sivuraiteille ovat jääneet niin kropanhuolto, kolaaminen kuin pellavan loukuttaminenkin.
On lienee soveliasta ja tapana pohtia näin merkkikirjoituksessa jotain fundamenttia. Pohtisiko sitä miten on maailma, männyn kävyt ja minä muuttuneet tämän taipaleen aikana tässä kyberavaruuden myötävirrassa? Mitä olenkaan oppinut? Mitä kokenut? Mitä tuntenut? Ilot ja surut, oivallukset ja murheiden kurut.
Enpä taida jaksaa. Ei ole minusta sellaiseen. Sen vain totean, että oli sitten blogini ansiota tai ei, niin olen tavannut, tutustunut ja ystävystynytkin tämän jakson aikana moniin todella hienoihin ihmisiin. Tässä lienee webin suurin anti näin henkilökohtaisella tasolla. Oikein hyvä niin.
–
kuvassa Škoda 1000MB, mikäs muu.
“‘Tsiigaas, me ollaan kingejä, hähää!” Sunday, October 28, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.4 comments
Kirjamessut. Ajattelevan ihmisen valinta. Varsinkin tänään sunnuntaipäivänä. Muutama huomio:
Kaoottinen tunnelma. Messuajia on valtavasti. Isojen kustantajien ständeillä utriot, hotakaiset ja tabermannit toimivat sisäänheittäjinä. Pitää näköjään jatkossa eristää itsensä markkinahumusta korvatulpilla jotta voi keskittyä kirjoihin. Mihin katosi se aika, jolloin pystyi sekä arvioimaan painotuotteen laatua että uppoutumaan lukemiseen kuulemansa hypnoottisen sivunkahinan perusteella?
Joka ständillä on syvääluotaavaa kirjailijahaastattelua- ja paneelia. Kirjallisuus on va-ka-va asia. Voi hyvät ihmiset, koettakaa nyt edes pikkaisen löysyttää sitä kauluksen nappia ja turista spontaanimmin asioista, joilla on todellista merkitystä. Kuten esimerkiksi siitä, onko joka puolelta hyllyistä pursuava manga todellakin aurinkokunnan kannalta hyvä asia? Onko? On-ko?
Häkellyttävän paljon pienkustantamoita. Niille täytyy nostaa hattua, sillä minä luulin, että ruohonjuritason kustannustoiminta on poikkeuksetta tappiollista (liiketoimintamielessä). Näille yrittäjille prenikkaa rintaan.
Syksyn huuruisin kirjauutuus: Ilpo K. Jorma: Anna kyynelten tulla, pyysi noviisi. (M. Arvin kustannusosakeyhtiö)
Syksyn ja samalla Vuoden Kirja kategoriassa “Tämä on se teos, joka jokaisen suomalaisen tulisi lukea”: Tatun ja Patun Suomi (Aino Havukainen & Sami Toivonen). Siinä T&P (kuvassa) tykittävät tuttua psykedeelisten mielleyhtymien ja perspektiivien fraktaaliaan häpeilemättä. Ja hyvä niin. Tästä lapset ja vanhemmat tykkäävät kovin. Kirjan englanninkielistä painosta pitäisi jaella ilmaiseksi Suomen suurlähetystöjen kautta oikean Suomi-kuvan välittämiseksi.
…kahvin sekoittimena toiminut puutikku maustoi kahvin kaarnaksi. Croissant kyyhötti lautasella, ei tiennyt tulleensa taikinasta.
–
Sarjassamme Messupummin päiväkirjassa aiemmin:
- 2007: Habitare, Mopomessut;
- 2006: Automessut, Digiexpo-messut, Kirjamessut, Mopomessut
Tieteen nimissä, ihmiskunnan puolesta Saturday, October 27, 2007
Posted by Sami Oinonen in web.add a comment
Ei armahtanut sosiaalisen median vuolas luoja, ei. Tänään kello 19:18 liityin Facebookiin. Hävisin väsytystaistelun. Ja helposti, myönnettäköön.
Katselin siellä ympärilleni.
Olin kotona.
Hyvästi perhe, Radio Suomi ja sunnuntaiaamun kahvihetket kultaiset.
Tervetuloa villi ja vapaa verkottunut eilinen ja huomen.
Voih.
Blob! Thursday, October 25, 2007
Posted by Sami Oinonen in design, überkuul.3 comments
Australialainen Marc Newson suunnitteli vuonna 1986, vain parikymppisenä nuorena muotoilijana, kuvan typerryttävän tyylikkään Lockheed Lounge-alumiinidivaanin. Ja hänestä tuli hetkessä kuuluisuus. Tätä toisen tulevaisuuden lentokoneen penkiksikin käyvää jäykänelastista istuinta hän on itse kuvaillut sanoin “a fluid metallic form, like a giant blob of mercury”.
2000-luvulla tuoli on myyty huutokaupassa pariin otteeseen, viimeksi viime vuonna 986 000 taalalla. Asiallista.
[Design Museum London] ks. myös AvionArt DC-3-toimistopöytä
Gorban kassi Wednesday, October 24, 2007
Posted by Sami Oinonen in brändit.3 comments
Kotiraamatun selailua. Ensimmäisellä aukeamalla tervehtii tuttu setä, nykyisin luksusbrändi Louis Vuittonin myyntimies. Samassa mainosarjassa nelikymppiseksi retusoitu Catherine Deneuve nojailee höyryjunan huuruissa kapsakkeihinsa ja tenniskyynerpäät Andre Agassi ja Steffi Graf kuhertelevat hotellihuoneessa.
Kampanjan tarkoituksena on palauttaa mieleen tämän 153-vuotiaan yrityksen juuret matkalaukkujen valmistajana. Ihan jees, Catherinessa ja Gorbassa(kin) on vielä särmää, mutta Agassi ja Graf? Brändiähän luulee pakosta nyt vain kalliiksi, vanhanaikaiseksi ja tylsäksi.
Jotain lehtimainos sai aikaan. Tutustuin firman historiaan. Louis Vuittonin poika Georges loi LV-monogrammin vuonna 1896 estämään väärennöksiä. Hyvin onnistui. Nykyisin vain hieman yli prosentti “LV”:llä varustetuista tavaroista on aitoja. Olisikohan brändistä tullut väärentäjien suosikkia ilman monogrammia? Tuskin.
Louis Vuitton on Interbrandin mukaan maailman arvokkain muotibrändi.
Mitä opin tänään? Tuesday, October 23, 2007
Posted by Sami Oinonen in überkuul.3 comments
Opin sen, että:
- Masait, nuo mainiot paimentolaiset, pukeutuvat mieluusti punaiseen, sodan ja kuoleman väriin, jonka he omivat aikoinaan roomalaissotilaiden puvustosta
- Kravatti kertoi aikoinaan kantajansa varallisuudesta, sillä se syntyi peittämään omistajansa halpoja paidannappeja
- Verne ennusti vuonna 1863 kirjoittamassaan ja vasta 1994 julkaistussa teoksessaan “Pariisi 1900-luvulla” Internetin, sähkötuolin, taskulaskimen, auton, luotijunan ja saippuaoopperat
Aika hyvä päivä.
Lapsen silmin Monday, October 22, 2007
Posted by Sami Oinonen in brändit.add a comment
Mitä lapsi näkee legopalikoissa? Toisen todellisuuden, joka on ehkä hiukkasen jännittävämpi kuin tämä arkipäiväinen omamme. Lego on hieno yritys, vaikka aina löytyy niitä (Tinkertoy- ja Meccano-faneja), jotka ovat sitä mieltä että Legon suosio tylsine palikkoineen tuhosi lapsilta kolmiulotteisen tilan hahmottamisen alkumetreille.
Legendojen joukkoon Sunday, October 21, 2007
Posted by Sami Oinonen in überkuul.5 comments
Kimi Matias Räikkönen (lausutaan: /ˈki.mi ˈmɑ.ti.ɑs ˈræik.kø.nen/) teki sen mihin harvat meistä pystyvät, sillä emme ole formulakuskeja. Hän piiskasi Maranellon korskean orhensa maailmanmestaruuteen. Taakse jäivät niin Oviedon ihmisohjus, tuo marmorikasvoinen äitinsä poika Fernando Alonso Diaz, kuin kauden komeetta, McLaren-tiimin jeesmies, hyvätapainen Lewis Hamilton.
Vaikka nykyformulat ovatkin äärimmäisen tylsää seurattavaa, tänään on erityisen hyvä olla suomalainen. Voi taas rinta rottingilla käyskennellä maailmanturuilla. Pitääkö jalkapallonne, krikettinne ja postimerkkeilynne, me suomalaiset emme niitä tarvitse, sillä meille riittää miehen ja koneen pyhä liitto.
Koska Kimi on käytännössä meistä parhaimpia eli (kesäisin) kirkkonummelainen, niin toki häntä pitäisi kunnan isien toimesta muistaa jollain tavalla. Aivan kuten muistettiin Teemuakin.
Jos vaikka kunta leventäisi kantatie 51:sen, kun valtio ei siihen näköjään pysty. Pääsisi Kimi mökille Porkkalaan sujuvasti ilman ruuhkissa matelemista.
Arkkitehdit, nuo elämän tarkoituksen majakat Saturday, October 20, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.2 comments
Elämän tarkoitus on jättää jälki seuraaville sukupolville. Ja mitä merkittävämpi sen parempi. Luonnollisesti. Jos fyysisistä jäljistä puhutaan, niin siihen pystyvät ammattinsa puolesta parhaiten arkkitehdit. Tällä hetkellä tämän mainion ammattikunnan edustajien leikkikenttänä toimii Dubai, tuo Arabiemiirikuntien kokeilunhaluinen ja moderni dynamo.
Kaikkihan me tunnemme Dubain maamerkeistä “Arabien tornin” eli seitsemäntoista tähden luksushotelli Burj al-arabin ja Pariisiakin suuremmaksi aiotut Palmusaaret. Mutta parhain on vielä edessä, sillä kynttilänliekin lyyrisen hypnoottisesta liikkeestä muotokielensä ottanut Dubai Towers on se täydellisen fyysisen jäljen kristalloituma, jonka jälkeen on mahdotonta pistää paremmaksi. Ainakaan viiteen vuoteen.
“Dramaattinen, sofistikoitunut, innovativinen, luova, inspiroiva, viimeisin, rohkea, poikkeuksellinen, …maamerkki”, hehkuttaa tornit suunnitellut arkkitehtitoimisto. He ovat oikeassa. Voidaan myös olettaa, että liekkiryhmän hisseissä tulee soimaan kaikkien rakastama Elton Johnin Candle in The Wind panhuiluversiona.
Ainoa kysymys, joka tässä huimaavassa spektaakkelissa askarruttaa on se, että miksi vain neljä kynttilänliekkiä? Miksei kokonaista 1095 kappaletta aina Andromedan galaksiin asti kirkkaana liekkimerenä näkyvänä muodostelmana? Muistuttamaan ihmiskuntaa vuodesta jolloin Dubai ensimmäisen kerran mainittiin historiankirjoissa.
Teollinen valmistaminen ja innovaatiot Friday, October 19, 2007
Posted by Sami Oinonen in innovaatiot.add a comment
Hyvin usein itsetekemästä ei tule täysin samanlaista kuin ohjeissa on esitetty. Sitä saattaa jopa hetkiseksi masentua kun vertailee omaansa ohjeessa kuvattuun virheettömään lopputulokseen, joka näyttää poikkeuksetta siltä kuin se olisi tuotettu täydelliseksi sertifioidussa valmistusprosessissa. Joskus voi käydä myös niin, että tulee luovuttaneeksi jo pelkän mallikuvan nähneenä, sillä ei usko millään pystyvänsä samaan. Mutta onko kopion tekemisessä mitään järkeä?
Katsokaa kuvan esimerkkiä ja lopputulosta. Kumpi on palkitsevampaa: tuottaa yks’yhteen eksakti kopio mallista vai se, että lähtee jo alkumetreiltä soveltamaan ohjetta niin, että mallin ja lopputuloksen väliset yhtäläisyydet rajoittuvat ainoastaan siihen, että molemmat tahtovat olla robotteja. Vasemmalla oleva malli edustaa perinteistä käsitystämme roboteista, kun taas oikealla oleva lopputulos on vahva irtiotto eläimellisemän robotin suuntaan.
Kumman luulette vievän käsitystämme roboteista eteenpäin uusille urille? Kumman luulette palkitsevan tekijäänsä enemmän? Ja ennen kaikkea, kumman luulette selviävän smackdownista voittajana? En löisi paljon vetoa punaisen peltipurkkirobon pahvikopiolle, vaan pistäisin kaikki latit punapäiselle raivopääkaimalleen, Gonoictos Terriibile-pahvirobolle, joka retrohenkisessä kuosissaan näyttää harmittomalta, mutta on yhtä kaukana siitä kuin kädettömän robotin sivallus.
Joskus materiaalien vähyys, yhdistettynä laiskuuteen ja kärsimättömyyteen poikivat ne parhaimmat oivallukset. Ja ei sovi unohtaa kuumaliiman terapeuttisen nopeaa vaikutusta.
Tytöille ase(nne)kasvatusta Wednesday, October 17, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.6 comments
Vihdoinkin! GlamGuns on kaikkien pikkutyttöjen isien lempparisaitti, sillä sieltä saa pikkuprinsessalleen todella hienoja ja käteenkäyviä synttärilahjoja. Jääköön unholaan perinteistä arvomaailmaa vahvistavat tuhansien osien luksusleikkikodit, vaikka tiiliskiviä syövät nukkevauvat ja pinkit menopelit, sillä nyt voi tilata elämänsä valolle kunnon toimintaleikkikaluja singoista rynkkyihin.
Tämän poliittisesti korrektin syvänetelän kaukokaupan parhaimmistoa ovat tietenkin Hello Kitty AK-47, titaania ja pinkkiä uudella tavalla yhdistävä klassikko jo syntyessään. Jokaisen tyttönsä etua ajattelevan isän tulisi nyt kiirehtiä, sillä ase on tuleva eBay:n keräilyharvinaisuus. Ainoastaan 500 kpl valmistetaan. “A perfect gift for the young lady of the house.”
Tai miten olisi “My Little Carbine”, monia sotia maineikkaasti läpi nakuttaneen M4-karbiinin vesipyssyversio. “The perfect way to introduce your little princess to the wonders of nocturnal wet-work!”
Kyllä, molemmat tilaukseen. Niin kauan kun saitti on pystyssä, heh.
Ilmainen musiikki ja hyvinvointi Tuesday, October 16, 2007
Posted by Sami Oinonen in musiikki, trendit.5 comments
En ole koskaan juurikaan välittänyt teennäisistä hipsterbändeistä, mutta koska niistä näkyvin, Radiohead, on jokaisen itseään rockmusiikkielitistinä pitävän pakkopullaa, olen minäkin tuhlannut ropoja heidän albumeihinsa. Ja eiväthän ne mitään mullistaviaa suorituksia ole. Tosin Radioheadia ei missään tapauksessa saa kritisoida, vaan sopivassa seurassa pitää muistaa aina heittää heidän tärkeimmästä teoksestaan “OK Computer” jotain allaolevan kaltaista:
Radioheadin monikerroksiset äänitekstuurit eeppisine kaarineen luovat kuvaa riivatuista sieluista, jotka pelon, vieraantumisen ja tuskan ristipaineessa kamppailevat kohti merkitystä, kohti mysteeriä, kohti maailmaa, jossa sykkivät…
(ja sitten listataan lisää hipsteribändejä, jotta ei jää kellekään epäselväksi, että on sitä tullut musiikkia kuunneltu vuosikymmenien sivu)
…niin Pink Floydin huureinen horros, Pixiesin kirskuvat kitaravallit kuin My Blood Valentinen epäuskoinen symbaali.
No mitä muuta sitä voi minuna tehdä, kuin ostaa Radioheadin paljon puhutun In Rainbows-albumin? Siis niin tein. Koska albumin hinnan saa valita itse, mietin tovin mikä olisi oikea korvaus ja mistä itse asiassa kannattaa maksaa. Arvotin asiaa yksinkertaisen “Jos minulla ei tätä olisi, niin mistä jäisin paitsi nyt ja tulevaisuudessa?”-mallin kautta.
Vaikka Radiohead ei ole koskaan merkinnyt minulle juurikaan mitään, ajattelin kuitenkin, että Radioheadin kaltaiset uskaliaat yhtyeet piristävät kummasti muuten niin laiskaliikkeistä musiikkiteollisuutta. Ja ehkä tämän esimerkin kautta muutkin artistit, ennen kaikkea nousevat, uskaltaisivat. Jospa heille jäisi tästä suorasta kaupankäynnistään hieman enemmän massin pohjalle jolla tuottaa lisää hienoja elämyksiä, joista sitten minun ja lähipiirini hyvinvointi lisääntyisi.
Ajattelin siis itsekkäästi vain omaa hyvää oloani ja täräytin vetoomuksen hinnaksi kaksi puntaa. Käsittelykuluineen noin kolme ja puoli euroa. Pieni uhraus siitä, että minua hymyillyttäisi tulevaisuudessa yhä useammin. Latasin bittipaketin kovalevylle ja klikkasin play-ikonia (vrt. ennen “laitoin levyn levylautaselle ja laskin neulan vakoon”) ja katso, albumihan on hyvä. Paikoin jopa kauniskin.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla – satsaus tulevaisuuteen ja nippu näppäriä ralleja.
Osta hyvä elämä ja levy!
-
kuva: …le soleil est pres de moi…by angelferd
–
Aiemmin saagassamme “The rise and fall of evil empire – How to dethrone and decapitate the blood-sucking major labels in three simple steps”:
Trent Reznor ja suuret levy-yhtiö,
Euroviisut, YLE ja suuret levy-yhtiöt,
Avoin elämä, Steve Jobs ja suuret levy-yhtiöt,
Vuosi 1997 ja suuret levy-yhtiöt,
Minun maailmani ja suuret levy-yhtiöt,
Robbie Williams, Thom Yorke ja suuret levy-yhtiöt,
Soittolistat, hittiputki ja suuret levy-yhtiöt,
Viikon luontokuva #20 Monday, October 15, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.add a comment
Mikä on alaltaan laajempi kuin Manhattan? Tai kolmannes Helsingin maapinta-alasta? Kaksikymmentä kertaa Lauttasaaren kokoinen? Yli kymmenen kertaa Helsingin keskuspuistoa suurempi. Tai yli seitsemän tuhatta jaklkapallokentää sisäänsä nielevä? No vähittauskaupan juggernaut Wal-Mart tietysti. Sen tavaratalojen yhteenlaskettu pinta-ala on n. 76 neliökilometriä, Manhattanin vaivaiset 60. (kuvaa klikkaamalla suurempaan), [Good Magazine]
-
Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10, #11, #12, #13, #14, #15, #16, #17, #18, #19
Kansan syvät rivit ja eloonjääminen Sunday, October 14, 2007
Posted by Sami Oinonen in bizarre.5 comments
Amerikkalainen Popular Mechanics on tieteen ja tekniikan yleisjulkaisu, joka on innoittanut amerikkalaisia (lähinnä) miessukupolvia jo yli vuosisadan ajan. Lehden elokuun teemana oli kuinka selviytyä katastrofeista, “Survive Anything“. Perusniksejä maanjäristysten, tornadojen, tulvien, anopinvierailun ja Disneylandin varalle.
Lehden lukijanpalstalla monista luonnonkatastrofeista selvinneet lukijat kertovat omia vinkkejään lehdessä esitetyn lisäksi. Parhaimman niksin tarjoaa muuan huolestunut kansalainen, James Kiser, Sterlingistä Virginiasta.
Hän ehdottaa apoklayptisen tuhon varalta pommisuojaan seuraavaa varustusta:
You left out self-defense procedures for when people with less-than-honorable intentions show up. I recommend a homeowner have two shotgun, a 12 ga. and a .410 ga., loaded with buckshot. All family members should be trained to use them properly. This is not politically correct, but the gorvernment may not be there to help you.
Niinhän se on, mitä sitä turhia kiertelemään sitä mikä on kaikkien mielissä kuitenkin. Ihminen on toiselle susi ja kun hukka perii on parempi varustautua Jamesin neuvoin, tuplahaulikoin ja rouhein haulein. Ja onhan se täysin järkevääkin siivota ne kaikki kymmenet aseet ennen katastrofia auton hanskalokerosta ja pick-upin haulikkoräkistä kuin jättää hylkiöjoukon vietäviksi. Höh.
Sormus ja internet Saturday, October 13, 2007
Posted by Sami Oinonen in design, überkuul.10 comments
Berliinin taideyliopiston, Berlin Universität der Künsten, opiskelija Markus Kison on tehnyt erittäin hyvin ajan henkeen sopivan sormuksen. Hänen VanityRing on statussymboli, joka jalokivien sijaan kertoo koruttomasti sormusta kantavan henkilön aseman yhteisössä näyttämällä hänen nimellään löytyvien Google-hittien eli “huomiokaraattien “määrän. Sormus päivittää itsensä öisin tuoreimpaan statukseen, joten se on vähintäänkin yhtä ajaton kuin perinteinen versionsa.
Sormuksen idea on mahtava. Näen jo tulevaisuuden, jossa älykkäiden pintojen ansiosta t-paitoihin, takkeihin, autojen kylkiin ja seinille heijastuvat numerosarjat, jotka aukottomasti rankkaavat meidät oikeisiin luokkiin. Ei enää monimutkaisia prenikoihin, arvomerkkeihin, harmaiden hiusten määrään tahi tummien silmäpussien kokoon perustuvaa arvotusta. Reaaliaikaisella statusindikaattorilla turhanpäiväiset arvuuttelutilanteet uuden tuttavuuden asemasta poistuvat kertaheitolla ja voimme välittömästi joko keskittyä kadehtimaan tahi ylenkatsomaan.
Eikä tämän huomiotaloushenkisen konseptin tarvitse tietenkään tukeutua vain Google-hitteihin. Bloginsa sijoitus top ten-listalla, akateemissa piireissä viittaukset kirjoittamaansa tutkimukseen, arskabarskapiireissä penkkipunneruksen kilomäärä jne. Sovellusalueet ovat käytännössä rajattomat ja niiden yhdistelykin on suositeltavaa täydellisen statuksen ilmaisemiseksi.
Vau!
[Markus Kison, via]
Herra Seepra ja Rouva Krokotiili Friday, October 12, 2007
Posted by Sami Oinonen in musiikki, überkuul.4 comments
Nyt kovalevyt kuumiksi. Tänään klo 22.00 Yle Extra tarjoaa etukäteen jo paljon värinöitä aiheuttaneen live-taltioinnin pianokuningatar Tori Amosin kesäiseltä Provinssirockin keikalta. Niille, joille Tori Amos ei sano mitään, niin tehtäköön tämä naisista parhain tiettäväksi hänen yhden parhaimman kappaleensa, Mr. Zebran, kautta.
Ja koska olen tänään poikkeuksellisen lupsakalla tuulella, niin minä yritän tehtävistä mahdotonta – tulkita Tori Amosin sanoituksen. Tori Amos-fanien keskuudessa tämä poikkeuksellisen selkeälinjainen teksti tulkitaan usein kertovan huumeista tai aviomiehen murhasta. Mutta ei, kaikki aiemmat tulkinnat ovat vääriä. Ohessa laulun sanat, ja alla tulkintani, se ainoa oikea.
Mr. Zebra (Tori Amos)
Hello Mr Zebra can I have your sweater cause it’s cold cold cold in my hole hole hole / Ratatouille Strychnine sometimes she’s a friend of mine with a gigantic whirlpool that will blow your mind
Hello Mr Zebra ran into some confusion with a Mrs Crocodile / Furry mussels marching on she thinks she’s Kaiser Wilhelm or a civilised syllabub to blow your mind
Figure it out she’s a goodtime fella she got a little fund to fight for Moneypenny’s rights / Figure it out she’s a goodtime fella too bad the burial was premature she said and smiled.
Tulkinta: Mr. Zebra sai alkunsa Tori Amosin nähtyä Discovery-kanavalta luontodokkarin, jossa krokotiili nappasi veden äärelle juomaan kurkottavan seepran noin vain. Tämä luonnonvalinta pysäytti Torin ja hän päätti tehdä tästä muistijäljestä rallin. Lisäksi “Mr. Zebra” ja “Mrs. Crocodile” näyttivät paperilla hyvältä. Säväyttääkseen lähinnä eurooppalaisia älykkökriitikkoja(?) hän heitti sanoitukseen satunnaisesti jokaisen valaistuneen listoilta sanoja kuten “Ratatouille”, “syllabub” ja “Kaiser Wilhelm”. Armottomana James Bond-fanina hän ei taaskaan malttanut olla myöskään tunkematta kaikkien naisasialiikkeiden äitihahmoa Neiti Moneypennyä teksteihinsä.
Laulun sanoista “sweater”, “hole” , “strychnine”, “whirlpool” ovat toriamosmaista perussanastoa, joista vähintään yksi esiintyy jokaisessa hänen lauluissaan lähinnä signeerauksen roolissa. Ne ovat allegorioita miehelle (sweater, strychnine), naiselle (whirlpool) ja kaivolle (hole).
–
kuva: Krokotiili & Seepra-sohva, Horchow, $4,349
Venäläinen valaanpyytäjä Thursday, October 11, 2007
Posted by Sami Oinonen in status quo.6 comments
Baarissa. Yhdysvalloissa. Oluella. Vain yhdellä.
“Good evening sir, mitäs saisi olla”, baarimikko kysyy.
- No mitäs oluita teillä on…äh antaa olla. Paikallisten ruskeiden hanavesien sijaan taidan ottaa tällä kertaa ja kuten aina kun muita järkeviä vaihtoehtoja ette te oluenvihaajat ole tajunneet tarjota, Heinekenin.
“A-haa, olettekos sir Hollannista?”, hän jatkaa tuttavalliseen tapaansa höystäen.
No, tämähän olikin noin n:nnes kerta kun minua luullaan hollantilaiseksi valitsemani olutmerkin perusteella. Yritän selventää hänelle ystävällisesti, että enhän minäkään häntä luule japanilaiseksi vaikka hänellä sattuisikin olemaan Toyota Camry, tuo amerikan suosituin auto.
Tässä vaiheessa keskustelua baaritiskillä seuraava ja valkkaria siemaileva tyylikäs vanhempi nainenkin aktivoituu arvuuttelemaan.
“Sinä olet Venäjältä, aksenttisi kuulostaa soljuvan lyyriseltä ässien vuolta”, hän pondeeraa silminnähden vakavasti.
- Ei, en ole. Mutta jospa minä auttaisin teitä hieman. Olette kyllä ns. kuumalla rintamalla, sillä aivan läheltä Venäjäähän minä olen. Eli, mikä olisi se toisessa maailmansodassa Venäjää vastaan taistellut piskuinen spartalaismainen taistelijakansa, jolla on ehkä jopa enemmän hampaankolossa venäläisiä kohtaan kuin teillä?
“Pakistan”, täräyttää baarimikko. Aivan vakavissaan. Mies on selvästikin maailmasta, jossa maailmankuva on siivilöitynyt paikallisuutisista sataprosenttisesti.
“Norja”, lataisee nainen.
- Luovutan ja kerron olevani suomalainen. Molemmat katsovat minua erittäin epäilevästi. He eivät selvästikään usko, että sellaista paikkaa on edes olemassa. Ei ainakaan tässä osavaltiossa.
“Mutta sinä kuulostat niin venäläiseltä”, nainen inttää.
- No ehkä se johtuu siitä, että toinen puoli sukua on teknisesti Venäjältä, tai siis se alue kuului Suomelle mutta ne raakalaiset veivät sen meiltä toisessa maailmansodassa.
“Minä tiesin, minä tiesin, sinä olet siis venäläinen”, nainen riemuitsee.
“Ja tehän metsästätte valaita”, baarimikko jatkaa samalla sukkana sisään faktoja-tyylillään.
- Ja poraamme öljyä, öljyä teidän korttelinkokoisten suv-monstereiden janoon. Älä unohda sitä.
Luovutan ja hymyilen itseni joviaaliksi komppaajaksi.
Skroinkz! Wednesday, October 10, 2007
Posted by Sami Oinonen in taide, überkuul.6 comments
Arthur Ganson, Untitled Fragile Machine, 1997, MIT Museum.
