Viikon luontokuva #28 Saturday, July 26, 2008
Posted by Sami Oinonen in status quo.4 comments
“Ennen minä olin keskipisteenä. Minusta kamppailtiin. Olin täynnä pikkuihmisiä. Nyt heillä on täytettäviä kumileluja. Delfiinejä ja muita. Kukaan ei pidä minusta enää huolta ja tummennun ei-niin-tyylikkäästi. Onneksi olen kuitenkin varjossa.”
–
Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10, #11, #12, #13, #14, #15, #16, #17, #18, #19, #20, #21, #22, #23, #24, #25, #26, #27
Romantiikkaa sunnuntai-illan ratoksi Wednesday, July 16, 2008
Posted by Sami Oinonen in musiikki, überkuul.2 comments
“Millä kielellä se oekkeen laallaa?”, kysyy erittäin pahasti Ilosaarirockin, tuon Suomen virallisen hyvän olon rock-festivaalin, hengestä juopunut nuori mies äärimmilleen täynnä olevassa rock-teltassa.
- Hän laulaa rakkauden kielellä, italiaksi, vastaan tietämättömälle. Nuori mies jatkaa onnellisena keinumistaan.
Ryhmä sangen nuorta festarikalustoa kirkuu kilpaa Mike-sedän kanssa L’Urlo Negro-kappaleessa. “On se, on se…”
“Mike, take us home”, kiljuvat nuoret naiset vieressäni.
“Mike, soolooo”, huutavat jotkut kuorossa kappaleiden välissä. “Ssshh”, vastaa maestro tiukasti.
Pienen elämäni tähtihetkiä. Mike Pattonin Mondo Cane-projekti palkitsee festarikansan italialaisen iskelmämusiikin tulkinnoillaan.
Keikan jälkeen näen häkeltyneitä, onnellisia ja iloisia ihmisiä. “Mikä ihmemies se tämä Patton on?”.
Onneksemme Patton julkaisee Mondo Cane-albumin. Hän asui vuosituhannen vaihteessa vuosia Italiassa ja tykästyi maan iskelmämusiikkiin. Alunperin pienimuotoisesta bändiprojektista lähtenyt idea paisui monikymmenhenkiseksi orkesteriversioksi. Onneksi mopo karkasi käsistä.
Hatunnosto Ilosaarirockille. Samanlaisia kulttuuritekoja odotellessa ensi vuoteen.
-
kuva: Nicola Arigliano, italialainen crooner-mies, jonka kappaleen 20 km al giorno Patton muun muassa tulkitsi keikallaan. (c) Vincenzo Cosenza
video: Mondo Cane, Live at Paradiso, Amsterdam, June 12, 2008
Suomi-kuvan oikeaoppinen kohottaminen Saturday, July 12, 2008
Posted by Sami Oinonen in brändit.2 comments
Matkailunedistämiskeskus MEK on päättänyt lasauttaa kerralla Suomi-kuvan toisiin sfääreihin. Ja mikä yllättävintä, messevällä imagokampanjalla. Originellia.
Eikö MEK ole kuullut, että miljoonia maksavat mainoskampanjat ovat ah niin ysäriä. Tehottomia ja kaikessa absurdiudessaan kliseistä mössöä suoltavaa ylitsevuotavaa markkinointitranssia.
Kampanjoita, jotka syleilevät kaikkia, mutteivat merkitse juurikaan mitään kenellekään.
Mutta mikä olisi tehokkaampi vaihtoehto kuin keskusjohtoinen brändinrakentaminen ja “Finland is cool“-lausumien hokeminen? Minulla on ehdotus.
Otetaan palstatilan sijaan avuksi ihmiset. Meidät suomalaiset. Ja ajatus siitä, että jos jostain tykkää, niin sen varmasti mielellään jakaa muillekin. Ja ymmärrys siitä, että ihmiset luottavat mielummin toisiin ihmisiin kuin johonkin kasvottomaan koneistoon (tässä tapauksessa lentokentiltä julkisiin vessoihin vyöryvä virallinen Suomi-kuva), joka seisoo itsepintaisesti yksilön ja tuotteen (tässä tapauksessa Suomi) välissä hämärtämässä totuutta.
Syystä tai toisesta meitä Suomea rakastavia suomalaisia asuu ympäri maailman useita tuhansia. Miksei valtio valjastaisi kelmeän kampanjan sijaan nimenomaan heitä markkinoimaan Suomea nykyisessä asuinpaikassaan? Suomi-kuva välittyisi näin aitojen ihmisten omakohtaisten tarinoiden kautta. MEKin pitäisi vain tuotteistaa tämä naapuripiirissä tapahtuva satunnainen tiedonvaihto maastamme ja samalla tarjota ulkosuomalaisille Suomi-materiaalia sekä oikeat kannustimet.
Perusmarkkinointikeinona toimisi ehkä parhaiten tupperware-kutsujen kaltainen “Suomi Kicks Helluva Ass”-naapuritapaaminen, jossa ulkosuomalaiset myllyttäisivät Suomi-kuvastoa diaesityksin larinparaskemaisesti. MEK tarjoaisi vain siis diaprojektorin ja ulkosuomalaiset paukuttaisivat kotialbumeistaan aidon sisällön.
MEK lyöttäytyisi myös luonnollisesti mahtavien suomalaisten brändien kanssa yhteen ja varustaisi ulkomaille muuttavat suomalaiset suomipakkauksella, johon kuuluisi niin taistelevia metsoja, marimekkoa, sibeliusta, paolaa, jopoa, kullervon kirousta ja kännyä. Näin ulkosuomalaisten uusi koti kaukomailla olisi vuorattu jo alkumetreiltä läpeensä suomalaista ikonistoa muukalaisten ihmeteltäväksi. Samoin MEK järjestäisi kuukausittaiset täydennyskuljetukset paikallisiin ostoskeskuksiin, joista maanmiehemme voisivat noutaa sesongin mukaan kossut, salmiakit, loimulohet ja mämmit illanistujaisten kyytipojiksi.
Ulkosuomalaiset raportoisivat MEK:lle takaisin Suomeen stasimaisen web-koneiston kautta, jossa epäsuomalaisten Suomi-kuvan kehittymistä päivitettäisiin systemaattisesti siihen asti kunnes he lannistuisivat suomalaisten naapuriensa taivuttelun tuloksena ja tulisivat lomailemaan Suomeen. Ja kun näin ennemmin tai myöhemmin kuitenkin kävisi, niin valtio palkitsisi ulkosuomalaista uudisraivaajaperhettä esim. lomamatkalla kanarioille, phuketeille ja muille vastaaville perussuomalaisuuden pyhätöille.
Agitoitujen ulkomaalaisten rantautuessa Suomeen, heistä pidettäisiin aidon välinpitämättömästi mutkattoman tylyä huolta ja varmistettaisiin näin, että he kertoisivat tarinaa aidosti kiinnostavasta kansastamme ja maastamme eteenpäin.
Mökkimatkan optimaalinen pituus Saturday, July 5, 2008
Posted by Sami Oinonen in bizarre.6 comments
Stadilaisilla on pisin mökkimatka, kertoo Kauppalehti. Vaikka valtaosalla suomalaisista mökkimatka on alle sata kilometriä, joutuvat helsinkiläiset uskaltautumaan pitkälti Kehä III:sen turvallisen kohdun ulkopuolelle aivan liian usein. Pelottavaa. Voi onnellisia itäsuomalaisia, joilla mökkimatka taittuu vaikka kävellen vartissa.
En ymmärrä tätä lyhyen mökkimatkan unelmaa. Kesämökille siirtyminen on jonossa ajamisineen, karavaanareineen, takapenkin hysteerisine pikkuihmisineen ja mauttomine huoltsikkapitsoineen tärkeimpiä arjesta irtautumisrituaaleja. Vaikeuksien kautta täydellisesti irti arjesta.
Jos mökkimatka kestää alle tunnin, niin eihän sitä siinä ajassa ehdi millään nollaamaan kuuppaansa työelämän ristivedosta. Mitä siitä tulisi jos mökkimatka olisi lyhyt? Ei niin mitään. Herne pyörisi sitten ylikierroksilla ja päässä suhisisi pahimmissa tapauksessa koko mökkiviikonlopun niin, että rantakaislikon kepeä kah-kah-kahina kuulostaisi lähinnä juuri hajoamassa olevan kovalevyn sätkivältä sirkutukselta.
Ei ihme, että itäsuomalaiset ovat niin veemäistä kansaa vuodet läpeensä. Heille arki ja vapaa-aika ovat yhtä ja samaa nykivää horkkaa. Kiitos lyhyen mökkimatkan. Ovesta ulos ja toisesta heti sisään. Mökillä ollaan. Ja voidaan pahoin.
Onnellisia ovat ne, joiden mökkimatka kestää ainakin tunnin tai kaksi. Jos mökkimatkaan ei saa millään vaadittua lepopulssin mittaa, niin ehkä kannattaisi jurnuttaa farkkuvolvollaan aivan ykköstä silmässä tai vaihtoehtoisesti ajaa ympyrää riittävän kauan. Tai hankkia traktori lavalla.
Ehkäpä myös nykyajan moderneissa ja kaikkivoivissa gps-navigaattoreissa pitäisi olla yksinkertainen “Arvo satunnainen vähintään kahden tunnin kesämökkireitti”-asetus. Viikonloppu pelastettu!
Viikon luontokuva #27 Wednesday, July 2, 2008
Posted by Sami Oinonen in bizarre.add a comment
Tontun epätoivoinen pakomatka päättyi keskelle nurmikkoa.
“Just joo, kohta varmasti joku kirkuva vekara tulee taas nöyryyttämään johonkin typerään intiaanileikkiin. Toteemipaalua pitäisi esittää. Eikö niillä ole mitään käsitystä siitä, että minä olen täysin todellinen lumikki-ja-seitsemän-kääpiötä-joulupukin-tonttu-hybridi. Päivänselvä juttu. Makaan tässä kipsissä. Jos ne ei huomais.”
–
Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10, #11, #12, #13, #14, #15, #16, #17, #18, #19, #20, #21, #22, #23, #24, #25, #26
