jump to navigation

Jalkapallon syvin olemus Friday, July 16, 2010

Posted by Sami Oinonen in brändit, status quo.
2 comments

De Jong vs AlonsoViime sunnuntaina oikean joukkueen ja lyyrisen taitojalkapallon voittoon päättyneet jalkapallon MM-kisat ovat piristävästi puhuttaneet kisojen jälkeenkin.

Jälkimainingeissa on tosin puhuttu lähes yksinomaan siitä pitäisikö arvoturnauksissa jatkossa ottaa epäselvissä tuomiotilanteisssa tuomareiden avuksi videotarkistus. Tuo moderni tekninen liikkuvan kuvan innovaatio, joka on niin monessa muussa lajissa jääkiekosta krikettiin ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä.

Videotuomaroinnin perään vouhottajat – nämä teknologian kaikkivoipaisuudesta juopuneet avantgardistit – eivät yksinkertaisesti ymmärrä sitä, että videoiden pyörittely eestaas tuhoaa jalkapallon tehden siitä steriilin, kylmän ja mahon lajin, joka ei pakkaa adrenaliinia sormenpäihin kihelmöivinä ryöppyinä, eikä liikuta kansakuntia saaden koko telluksen väen unohtamaan arkipaitansa.

Videotuomarointi ei käy laatuun, sillä jalkapallo on urheilulajeista mitä kiehtovin – lähes mystinen yhdistelmä teatraalisuutta, sankaritarinoita ja -kohtaloita, yhteisöllisyyttä ja sattumaa ja epävarmuutta. Jos jumalten käsiä, rangaistusten kalastelua telenovela-henkisesti, piirunverranpaitsioita jne. lähdettäisiin monitoroimaan, tulisi koko leikistä täysin merkityksetöntä.

Jännitys tulevasta epätodennäköisestä katoaisi. Keskustelu lakkaisi. Baarit ja maitolaiturit tyhjenisivät. Debattia ja suukopua ei olisi. Työpaikoilla tuottavuus romahtaisi. Lehtijuttujen kärkenä olisivat tilastot, eivät tunteelliset vuodatukset. Urheilujournalismi vajoaisi ikiroudan tilaan. Erotuomarit korvattaisiin kameroilla. Suuret, itsekkäät tähdet eivät huolehtisi enää marmorisista julkisivuistaan saatikka sitten innostuisivat maajoukkuepesteistä. MM-isäntämaa jouduttaisiin määräämään YK:n päätöslauselmalla. Vedonlyönti ei olisi enää arpapeliä…Jalkapallo ei olisi enää entisensä, vaan jotain muuta, kaukaista ja vierasta. Sellaista kuin amerikkalainen jalkapallo tai pesäpallo. Tai shakki.

Jokainenhan voi tehdä mentaaliharjoituksen ja kuvitella millaiset MM-kisat olisivat Etelä-Afrikassa olleet kera videotuomaroinnin.  Siinähän olisi käynyt niin, että rugbyn jalkapallon ruumiillistuma, Saksan maajoukkue, olisi voittanut kisat ja kellään ei olisi ollut hauskaa, ja vähiten saksalaisilla, koska he olisivat ennen pitkää tajunneet olevansa ilonsa kanssa yksin, ei edes kateutta missään. Ja se ei olisi ollenkaan hauskaa. Eikä kisoista olisi puhuttu viime sunnuntain päätösvihellyksen jälkeen yhtään mitään, saatikka että niistä olisi nostalgioitu arvaamattoman taitojalkapalloilun renessanssina jo hyvissä ajoin ennen seuraavia, vuoden 2014 Brasilian MM-kisoja.

Maapallon kansalaiset olisivat vain sulkeneet stratosfääriin asti kantautuneella yhteisellä, “klik”-äänellä kaukosäätimistään sadat miljoonat tv-vastaanottimensa, huokaisseet syvään, todenneet apeasti “jep”, ajatelleet että eihän tässä näin pitänyt käydä ja että maanantain arkeen ei vain nyt yksinkertaisesti jaksa. Ja käyneet rauhattomaan uneen.

kuva: Hollannin maajoukkueen nuhteeton roolitappelija Nigel de Jong napauttaa MM 2010-loppuottelussa Espanjan Xabi Alonsoa rintaan (vahingossa). Videotuomarointi olisi paljastanut tämän ja de Jong olisi ajettu ulos kentältä, eikä asiasta olisi puhuttu hyökyaaltoina niinkuin nyt. Koska näin ei käynyt, niin nyt tämä värikäs episodi on osa jalkapallon mahtavaa, kuolematonta tarinaa. Tarinaa, jota värittävät myös ihmiset erheineen.

Future of Happiness Thursday, June 24, 2010

Posted by Sami Oinonen in brändit, innovaatiot.
add a comment

"When you press an icon long enough it starts to wobble, funny er?"Vanhan Nokia-juhdan on vaikeaa tunnustaa, että Apple on sitä parasta korkeaoktaanista mobiilielämystä mitä ihminen nyt arkea helpottaakseen ja koukuttaakseen tarvitsee. Tai sitten ei olekaan niin vaikeaa vaan ilmeistä, onhan Apple kuitenkin ollut ensirakkauteni ja polkuni tietokoneistetun arjen pariin.

Olen kuitenkin hieman huolissani Applesta. Heiltä on tullut taas uusi mobiilikäyttöjärjestelmä sekä sen kylkiäisenä designeepos, kännykkä taivaasta. Luulin jo vuosia sitten päässeeni eroon käyttöjärjestelmäpäivitysten ja uusien laiteversioiden päivittämisen pallomerestä, mutta vielä mitä. Apple on vetänyt minut tylysti takaisin.

Nuo kaikki supermaagiset termit kuten “moniajo”, “kansiot”, “viestiketjut”, “digitaalinen zoom”, “soittolistat” … termejä joita jo Larin Paraske vihmoili virsissään haja-asutusalueiden maitolaitureilla turinoidessaan.

Mutta pah, vaikka latailin keihäänkärjessä uutta käyttöjärjestelmän versiota ja tein varmasti kanssaihmisilleni tiettäväksi, että näin olin tekevä ja siten tehnyt, ei kenessäkään puuhasteluni aiheuttanut mitään tunnetiloja myötähäpeää lukuunottamatta.

Mitä, mitä, mitä? Eikö helpompi arki viehätä niinkuin se manifestoi itsensä kosketusnäytön ja woblaavien ikonien kautta?

Mistä tämä kaikki kertoo?

No siitä että jumalpuhelimesta on tullut kansan puhelin. Ostavaa massaa, suurta yleisöä, ei voisi vähempää kiinnostaa ne sadat uudet toiminnallisuudet ja rajapinnat, joilla magiikka jäsentyy hermeettiseksi kokonaisuudeksi, tilaksi, jossa digitaalinen kohtaa fyysisen ja sosiaalisen. Ubiikiksi laitteeksi, jolla arki rullaa ja tallentuu virtuaalijäljiksi ja merkityskerroksiksi meille ja jälkipolville.

Heitä kiinnostaa helpompi, hyvä arki ja jos sen tarjoaa supermaagisen slikki joukko bittejä, mekaniikkaa ja muotoa niin se kelvannee siinä missä tetrapak, lantsarit tai kuivausteline.

Ah meitä suunnannäyttäjiä – sijaiskärsijoitä ja uudisraivaajia. Lopussa seisoo kiitos ja vapaus teknologian ikeestä luulen, tai kuten Hiski, suunnannäyttäjä hänkin, sanoisi: “Vaekka mualiaman myrskyt meitä tuuvittaa, Niin vapaus se varmasti voettaa”.

Suomi-kuvan oikeaoppinen kohottaminen Saturday, July 12, 2008

Posted by Sami Oinonen in brändit.
2 comments

Matkailunedistämiskeskus MEK on päättänyt lasauttaa kerralla Suomi-kuvan toisiin sfääreihin. Ja mikä yllättävintä, messevällä imagokampanjalla. Originellia.

Eikö MEK ole kuullut, että miljoonia maksavat mainoskampanjat ovat ah niin ysäriä. Tehottomia ja kaikessa absurdiudessaan kliseistä mössöä suoltavaa ylitsevuotavaa markkinointitranssia.

Kampanjoita, jotka syleilevät kaikkia, mutteivat merkitse juurikaan mitään kenellekään.

Mutta mikä olisi tehokkaampi vaihtoehto kuin keskusjohtoinen brändinrakentaminen ja “Finland is cool“-lausumien hokeminen? Minulla on ehdotus.

Otetaan palstatilan sijaan avuksi ihmiset. Meidät suomalaiset. Ja ajatus siitä, että jos jostain tykkää, niin sen varmasti mielellään jakaa muillekin. Ja ymmärrys siitä, että ihmiset luottavat mielummin toisiin ihmisiin kuin johonkin kasvottomaan koneistoon (tässä tapauksessa lentokentiltä julkisiin vessoihin vyöryvä virallinen Suomi-kuva), joka seisoo itsepintaisesti yksilön ja tuotteen (tässä tapauksessa Suomi) välissä hämärtämässä totuutta.

Syystä tai toisesta meitä Suomea rakastavia suomalaisia asuu ympäri maailman useita tuhansia. Miksei valtio valjastaisi kelmeän kampanjan sijaan nimenomaan heitä markkinoimaan Suomea nykyisessä asuinpaikassaan? Suomi-kuva välittyisi näin aitojen ihmisten omakohtaisten tarinoiden kautta. MEKin pitäisi vain tuotteistaa tämä naapuripiirissä tapahtuva satunnainen tiedonvaihto maastamme ja samalla tarjota ulkosuomalaisille Suomi-materiaalia sekä oikeat kannustimet.

Perusmarkkinointikeinona toimisi ehkä parhaiten tupperware-kutsujen kaltainen “Suomi Kicks Helluva Ass”-naapuritapaaminen, jossa ulkosuomalaiset myllyttäisivät Suomi-kuvastoa diaesityksin larinparaskemaisesti. MEK tarjoaisi vain siis diaprojektorin ja ulkosuomalaiset paukuttaisivat kotialbumeistaan aidon sisällön.

MEK lyöttäytyisi myös luonnollisesti mahtavien suomalaisten brändien kanssa yhteen ja varustaisi ulkomaille muuttavat suomalaiset suomipakkauksella, johon kuuluisi niin taistelevia metsoja, marimekkoa, sibeliusta, paolaa, jopoa, kullervon kirousta ja kännyä. Näin ulkosuomalaisten uusi koti kaukomailla olisi vuorattu jo alkumetreiltä läpeensä suomalaista ikonistoa muukalaisten ihmeteltäväksi. Samoin MEK järjestäisi kuukausittaiset täydennyskuljetukset paikallisiin ostoskeskuksiin, joista maanmiehemme voisivat noutaa sesongin mukaan kossut, salmiakit, loimulohet ja mämmit illanistujaisten kyytipojiksi.

Ulkosuomalaiset raportoisivat MEK:lle takaisin Suomeen stasimaisen web-koneiston kautta, jossa epäsuomalaisten Suomi-kuvan kehittymistä päivitettäisiin systemaattisesti siihen asti kunnes he lannistuisivat suomalaisten naapuriensa taivuttelun tuloksena ja tulisivat lomailemaan Suomeen. Ja kun näin ennemmin tai myöhemmin kuitenkin kävisi, niin valtio palkitsisi ulkosuomalaista uudisraivaajaperhettä esim. lomamatkalla kanarioille, phuketeille ja muille vastaaville perussuomalaisuuden pyhätöille.

Agitoitujen ulkomaalaisten rantautuessa Suomeen, heistä pidettäisiin aidon välinpitämättömästi mutkattoman tylyä huolta ja varmistettaisiin näin, että he kertoisivat tarinaa aidosti kiinnostavasta kansastamme ja maastamme eteenpäin.


ks. myös Suomen musiikkiviennin oikeoppinen edistäminen

Elonkorjuu, valo ja tv Monday, March 31, 2008

Posted by Sami Oinonen in brändit, kuluttaminen.
3 comments

devils20harvest2wd3.pngMinulla ei ole sinänsä mitään markkinointia vastaan niin kuin se manifestoi itseään näppärän mainonnan avulla. Mutta harvoin tulee vastaan yhtä hämmentävää keitosta kuin Philipsin webmainos, jossa arvatenkin yritetään kaupitella jotain nykyistä pyhän lehmän korviketta olkkarin valonlähteeksi.

Olen jo tässä vaiheessa vuotta vakuuttunut siitä, että tämän parempaa huuruista mainosta ei voi tulla enää tänä vuonna vastaan. Mahdotonta. Vaikka onhan tässä tangomarkkinat ja Pekingin olympialaiset vielä edesssä. Mainos galvanoi kuupan jokaisella ruudullaan:

Ennen vain ikkuna maailmaan – TV on nyt ikkuna sieluusi – Yksinkertaisuus viettelee sielun valon lailla – Viettele minut valolla.

Philips Aurea, sinänsä erittäin eteerisjumalallinen nimilöydös. Jälleen kerran. Mutta mitä tuo kaikki tarkoittaa? Sen lisäksi siis sitä, että Philips ottaa kantaa näinä maallisina aikoina sielun olemassaoloon. Sopii minkä tahansa kulutuselektroniikkayrityksen virkaa toimittavan henkisen kasvattajan agendaan. Aivan siihen tähtitavoitteeksi yhteiskuntavastuun rinnalle vuosikertomusta komistuttamaan.

Miksei mainonta voi olla kuten ennen? Suoraviivaista ja absoluuttisen tehokasta. Maitoajanoon-Ostalelulapselle-Mämmiätuskaan-tyylistä. Miksi asiat pitää verhota niin kryptisiin sanaleikkeihin ja pseudoälyllisiin mukamasmerkityksiin, että päähän koskee jo ilman sitä mahdottoman säkenöivää tv-vastaanotinta?

Miksei mainonta voi olla yksinkertaisesti sellaista kuten kuvassa:

“Pirun pelloilta – Marijuana, Helvetin Pötkylä – Syntiä, hulluutta ja kiimaista irstailua. “

Kaartelematonta, totta ja jännittävää. Toimii.

Volvojen toinen elämä Saturday, March 1, 2008

Posted by Sami Oinonen in brändit.
2 comments

volvo-740-gl-in-krabi-thailand.jpg
Minne katoavat kaikki tyylikkäät laatikkokasari-Volvot, sellaiset kuten esimerkiksi kuvan Volvo 760 GLE? Thaimaahan, maahan, jossa ko. automerkkiä vielä arvostetaan.

Ylikansallista Sunday, February 24, 2008

Posted by Sami Oinonen in brändit.
2 comments

ronald-mc.jpg
“Isi, kuka tuo pelle on?”, kysyy poika kummissaan ja osoittaa keltapunanuttuista hahmoa sormellaan.
– Se on amerikkalaisen ylikansallisen pikaruokaketjun maskotti, sellainen samanlainen julma klovni kuin Stephen-kirjailijan tarinassa, josta kerroin taannoin, pojan henkinen majakka vastaa valistaen.
“Ai hui, tuokin vaanii siis lapsia katukaivoista”, poika vapisee.
– Nimenomaan, ja siksi tuossa ravintolassa emme koskaan tule asioimaan.
“Ja ei varmaan tulla niin”.
– Ja nyt Starbucksiin, isin kahvihammasta kolottaa.
“Jipii, otatko taas sen daboltoollatten ja minulle vaniljamilksheikin?”
– Ja tottamooses.


kuva: Ronald McDonald, Ao Nang, Thaimaa

Hän tuli taivaista Wednesday, January 16, 2008

Posted by Sami Oinonen in brändit.
add a comment

diana-walker-steve-jobs-1982.jpg
Digitaalinen koti, tuo tähän asti lähinnä teknokraatin märkä lahna, on hahmottumassa. Kiitos siitä aikamme ikivalolle Isä Omenaiselle. Eilen Kalifornian kultaisen auringon alla hän avasi uuden kappaleen meidän kaikkien viihdekylläisten kuluttajien elämään. Hän tarjoaa meille elokuvat Internetin tuubeja pitkin suoraan kotiimme ja uutukaisiin taulutelevisioihimme. No, eihän tässä sinänsä mitään uutta ole, mutta Stevellä on viime aikoina ollut tapana enemmän onnistua kuin epäonnistua.

Voiko tämä uusi vaivattomampi huomen olla mahdollista? Voi. Ainakin aluksi Yhdysvalloissa. Ja sitä samaa elokuvaa voi katsella tietokoneella, mp3-soittimella (mallia Apple) ja matkapuhelimella (mallia Apple). Hyvästi kirjaston silloin tällöin toimivat ja pahasti vaoille urautuneet dvd:t. Hyvästi ärrällä kymppikassilaisten seassa jonottaminen. Kohta uusin Hollywood tulee kotiin muutamalla klikkauksella. Kuluttamisen yksinkertaista minimalismia.

Steve palaa näin juurilleen, hetkeen neljännesvuosisadan päähän. Hän toteaa ylläolevasta vuonna 1982 hänestä kotonaan otetusta kuvasta:

This was a very typical time. I was single. All you needed was a cup of tea, a light, and your stereo, you know, and that’s what I had.

Ja nyt tarvitaan vain omenoita. Koti kuntoon. Vihdoinkin.


kuva: Diana Walker

Viihdeimperiumi Tuesday, December 11, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
add a comment

itunes-world-domination.jpg
Applen iTunesilla on messiaaninen tehtävä. Se on ei enempää eikä vähempää kuin mm. minun maailmani Viihdekapitaali. Digitaalisen elämäni keskuksista se tärkein. Ja sinunkin.

Sykkivä metropoli kutsuvine neonvaloineen, joka kuhisee merkittävästi enemmän ja seksikkäämmin kuin minun maailmani Synkkauskonala, Bloggausvantaa tai Webturku.

Toisaalta, aika vaatimattomasti sanottu. Vaatimattomuus on hyve.

Luonnostellaan! Tuesday, November 6, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
add a comment

sketching-in-1908.jpg
Kyllä! tahdon Apple Tablet PC:n, sillä:

Any company that can make a mobile phone with no buttons, no picture messaging, slow Web access and no video capture into the most desirable phone on the planet can easily make tablets popular.

Niin helppoa se on. Vaikka minulla ei olisi kyllä kyseiselle värkille mitään, ei yhtikäs mitään käyttöä. Saisikohan siitä näppärän digikuvataulun? Ja multi-touch-ristinolla olisi myös oivaa. Tai no, kai sitä voisi käyttää luonnostellessa. Jos siis jotain luonnostelisin.

Gorban kassi Wednesday, October 24, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
3 comments

gorba-by-annie-leibovitz.jpg
Kotiraamatun selailua. Ensimmäisellä aukeamalla tervehtii tuttu setä, nykyisin luksusbrändi Louis Vuittonin myyntimies. Samassa mainosarjassa nelikymppiseksi retusoitu Catherine Deneuve nojailee höyryjunan huuruissa kapsakkeihinsa ja tenniskyynerpäät Andre Agassi ja Steffi Graf kuhertelevat hotellihuoneessa.

Kampanjan tarkoituksena on palauttaa mieleen tämän 153-vuotiaan yrityksen juuret matkalaukkujen valmistajana. Ihan jees, Catherinessa ja Gorbassa(kin) on vielä särmää, mutta Agassi ja Graf? Brändiähän luulee pakosta nyt vain kalliiksi, vanhanaikaiseksi ja tylsäksi.

Jotain lehtimainos sai aikaan. Tutustuin firman historiaan. Louis Vuittonin poika Georges loi LV-monogrammin vuonna 1896 estämään väärennöksiä. Hyvin onnistui. Nykyisin vain hieman yli prosentti “LV”:llä varustetuista tavaroista on aitoja. Olisikohan brändistä tullut väärentäjien suosikkia ilman monogrammia? Tuskin.

Louis Vuitton on Interbrandin mukaan maailman arvokkain muotibrändi.

Lapsen silmin Monday, October 22, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
add a comment

dino-lego-ad.jpg
Mitä lapsi näkee legopalikoissa? Toisen todellisuuden, joka on ehkä hiukkasen jännittävämpi kuin tämä arkipäiväinen omamme. Lego on hieno yritys, vaikka aina löytyy niitä (Tinkertoy- ja Meccano-faneja), jotka ovat sitä mieltä että Legon suosio tylsine palikkoineen tuhosi lapsilta kolmiulotteisen tilan hahmottamisen alkumetreille.

CH-CH-CH…. Friday, October 5, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
2 comments

carolina-herrera-ch.jpg
Hänelle. Hänelle. Lapselle. Lahjavinkkejä kaikille oman elämänsä merkkihenkilöille.

Amerikkalainen Carolina Herrera osaa luksusbrändäämisen taidon. Yrityksen Internet-kuvastokin on linjan mukaisesti erittäin kutsuvaa ja komeanpäheää katseltavaa. Luksus, peittelemätön ylivertaisuus ja pompöösi prestiisi huokuvat pikseleistä niin että vallan silmät kuivuvat.

Sulavalinjaisuuden ylistys #6 Tuesday, October 2, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit, design.
7 comments

karmann-ghia.jpg
“Lost among five of the world’s great sports cars is one of the worlds’s great Volkswagens. The VW Karmann Ghia… Of course, you can’t reach the speed of a $15,000 Ferrari (top left), $16,000 Lamborghini (top center), a $14,000 Maserati (bottom center), or a $14,000 Aston Martin (bottom right) in a Karmann Ghia (bottom left). But it costs only $2,364* to give the impression that you can.”

[Karmann Ghian amerikkalaisia mainoksia, via things magazine]


Sulavalinjaisuuden ylistys: #1 (Phantom Corsair), #2 (Ford Shelby GR-1), #3 (Union Pacific M-10000 & Smoothie Travel Iron), #4 (Ferrari GT 250 Lusso), #5 (Auto Union Type C)

Kani, kuusi, omena ja muut Tuesday, September 25, 2007

Posted by Sami Oinonen in überkuul, brändit.
5 comments


Kun perinteiset eläinhahmoiset palapelit alkavat tylsistyttää sekä vanhempia että perheen pienimpiä, kannattaa satsata tulevaisuuteen ja aloittaa jo hyvissä ajoin länsimäisen merkkikirjaston muotoaakkosten tavailu. Atypykin “Branded”-palapeli on hyvä ensimmäinen askel ennen kuin aloitetaan todellinen myllytys yli 50 palaa sisältävillä autojen ja jääkiekkoseurojen logopalapeleillä ja piirroshahmojen hahmontunnistusarvoituksilla.

Atypykin “Branded” olisi täydellinen, jos mukana tulisivat ääntämisohjeet. Eli kunkin palan yhteydessä vanhempi sanoisi lapselleen ensin esim. “Ompputietokoneet ovat kauniita, helppokäyttöisiä ja nopeita”, ja lapsi toistaisi. Tämän jälkeen tarjottaisiin lapselle perspektiiviä eli hieman raotettaisiin kolkkoa toista maailmaa sanomalla vaikka “Kun taas, peeseet ovat rumia, kryptisiä ja hitaita”. Tämänkin lapsi toistaisi vanhemman nyökkäillessä hyväksyvästi. Voi sitä yhdessä leikkimisen riemua.

Seitsemän puupalaa, 36 euroa. “Because it’s never too early to learn what’s important in life.

Ei paha.

[Atypyk, via]

Muuta ihmiselämiä. Muuta organisaatioita. Muuta maailmaa. Thursday, September 20, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
add a comment

old-weak-and-pregnant-by-kees-sarah.jpg
Se mitä Wharton edellä, niin Stanford perässä. Liikkeenjohdon koulutusohjelmien kirjossa on vaikeaa erottua enää substanssilla, niinpä erottaudutaan mielikuvilla. Stanford kutsuu uransa keskivaiheilla olevia johtajia liikkeenjohdon koulutusohjelmaansa näin:

One Program. Ten Months. Fifty-Six Peers. Exponential Growth.

Proggis kestää siis kymmenen kuukautta ja osallistujia on liki 60. No tämähän on selvää. Mutta mitä tuolla “eksponentiaalisella kasvulla” halutaan sanoa? Kasvaako osallistuja kurssin avulla seuraavan vuosikymmenen globaaliksi johtajaksi ja on näin tuleva sinkauttamaan edustamansa yrityksen voitosta toiseen? Vai kuvataanko tällä osallistujille taattua henkistä kasvua? Ja ei ihan pientä itsevarmuuden hytinää vaan aurasta organisaatioon säkenöivää ylitsevuotavaa asiakaskeskeisyyden ja liidershipin joukkopsykoosia?

Ehkä tuota mielikuvan terää olisi kannattanut hioa hieman. Esimerkiksi näin:

One Program. Ten Months. Fifty-Six Peers. World Domination.

Hieman korkeammalle ne tavoitteet siis. Ja ei enää sitä iänikuista ja samaa buzzword-jadajadaa. Stanfordin liikkeenjohdon koulutusohjelman iskulause on onneksi eittämättä parhaimpia koskaan:

Stanford Graduate Business School – Change Lives. Change Organizations. Change the World.

Lopusta puuttuu vain “Hell Freaking Yeah!”, sitten se olisi täydellinen.

Aamen. (via)

Viikon luontokuva #18 Sunday, September 16, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
3 comments

cartier-maria-felix-necklace.jpg
Eräänä päivänä yli kolmekymmentä vuotta sitten suosittu meksikolainen näyttelijätär María Félix, La Doña, ilmaantui ilmoittamatta Cartierin toimistoon Pariisiin, veti käsilaukustaan pienen, elävän krokotiilin ja sanoi haluavansa pikkuveijarin näköisen kaulakorun. Oli toimittava vain nopeasti, sillä herra kroko se kasvoi vallan mahdotonta kyytiä. Cartier teki nopeasti työtä käskettyä – kaulakorun, jossa smaragdein päällystetty pikkukroko lepuuttaa päätään timanttisella veljellään. Voi kuinka söpöä.

“At Cartier nothing is impossible, the unpredictable is welcomed with open arms.”

Kyllä.

-
Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10, #11, #12, #13, #14, #15, #16, #17

Totta #9 Monday, September 10, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit, status quo.
add a comment

iphone-mania2.jpg

Nobody forced anyone to buy an iPhone. The hype was immense, and only a little of the hype actually came from Apple. The buyers weren’t buying a phone, they were buying status and the envy of others. Every buyer got the opportunity to show off their new toy, brag. The iPhone provided a high quality narcissistic supply. Now that the price has been sullied and the status is gone you can hear the sound of egos deflating as that brief bubble of exclusivity popped. The dealer cut the price of their junk…Now that the iPhone is no longer a source of narcissistic supply, it can be judged on its own merits.

Auts. Ja tämäkin.  [IP]


[Totta #1, Totta #2, Totta #3, Totta #4, Totta #5, Totta #6, Totta #7, Totta #8]

Barbie v2.4.5.5.6677 Tuesday, September 4, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
4 comments

barbie-und-ken-naturlich-ja.jpgPuhuttiin tänään lounaalla lelubrändeistä. Analysoimme legot, disneyt, hasbrot, briot ja muut ylämäkineen ja alamäkineen. Pohdimme, mitä vaatisi legopalikan kustannustehokas piraattituotanto. Tai entäs jos jokaisessa legopalikassa olisi tulevaisuudessa RFID-siru, joka identifioisi palikan sen koon ja värin mukaan ja näin edesauttaisi tehokasta massakustomointia. Tai entäs jos oikeuksia legopalikoihin voisi ostaa verkosta ja printata ne muotoonsa kodin 3D-printterillä?

Tai entäs jos MAKE-lehti laajentaisi imperiumiaan tee-se-itse-leluihin ja rakennussarjoihin? Tai entäs jos Disney tekisi kerrankin hyvän animaatioelokuvan ilman Pixaria? Tai eikös Disney olekin nykyään Pixar jne. jne.

Mutta sitten siirryttiin syväanalysoimaan erään Barbara Millicent Robertsin sielunelämää, hänen suhdettaan Keniin ja ennenkaikkea sitä, että eikös Mattelin kannattaisi alati automatisoituvien lelujen hurmoksessa puikottaa Barbiesta ohjelmoitava versio. Sellainen älynukke, jonka ominaisuuksia voisi kontrolloida ja modifioida tietokoneella näppärästi jonkinlaisen Barbie’s Amazing Pink DashBoard-softan avulla. Barbie vaan usbilla kiinni läppäriin ja softaa sisään ja ulos.

Tässä tulevaisuuden maailmassa Mattel julkaisisi aika ajoin softapäivityksiä, joilla korjattaisiin aiemman Barbien pikkubugeja ja luonteenpiirteitä ihan sen mukaan miten kulloisinakin aikoina itsenäisen naisen rooli sitä vaatisi. Samoin esiteltäisiin täysin uusia ominaisuuksia ja taitoja swahilinkielestä kurkkulauluun ja täsmäytettäisiin Barbie-robotin motoriikkaa ja metafysiologiaa lyhentämällä vaikka kuukautiskiertoa.

Mattel on jo pitkään uinut Barbiensa kanssa syvällä etsien sitä suurta seuraavaa innovaatiota. Tässä heille idea tulevaisuuden tyttösukupolvien valjastamiseksi Barbien jännittävään maailmaan. Idea, jota pitäisi tietysti soveltaa myös Keniin. Näen jo tulevaisuuden, jossa tytöt ja pojat leikkivät Barbie & Ken-leikkejään ohjelmistopäivitysten bugi- ja ominaisuuslistoja vertaillen. “Mun Barbie puhuu sujuvasti nyt turkua ja raumaa, hah!”, “Mutta mun Kenny-boy osaa jo virkata ja rakentaa myös ydinvoimalan, hah!”

Sulavalinjaisuuden ylistys #5 Sunday, August 12, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit, design.
add a comment

auto-union-type-c.jpg
Audin edeltäjän, vuonna 1932 perustetun Auto Unionin, yksi hienoimmista kilpa-autoista on Auto Union Type C. Autoa valmistettiin 1936-37 erään valtakunnankansleri Hitlerin suosiollisella siunauksella. Tämä kun oli päättänyt vauhdittaa saksalaista autoteollisuutta sekä “kansanauto”-projektillaan että valtion sponsoroimalla kilpa-autotuotannolla.

Ferdinand Porschen johdolla Type C:stä luotiin tykki, jonka kuuden litran V16 kiidätti kilpurin 520 hevosvoiman voimalla Grand Prix-autojen Euroopan mestaruuteen vuonna 1936.

audi-auto-union-type-c.jpgNyt tästä legendaarisesta hopeanuolesta on saatavilla huokeaan $13 300 hintaan Audin pieteetillä 900 osasta valmistama polkuautoversio. Rungossa alumiinia ja sisustuksessa nahkaa. Hydrauliset levyjarrutkin löytyvät, luonnollisesti. Valmistuserä on hikiset 999 kappaletta.

Tässä olisi polkuauto sekä isälle että pojalle. Isien lienee tyydyttävä mekaanikon rooliin, sillä polkijan maksimipituus on ilmoitettu olevan 135cm. [via]

Sulavalinjaisuuden ylistys: #1 (Phantom Corsair), #2 (Ford Shelby GR-1), #3 (Union Pacific M-10000 & Smoothie Travel Iron), #4 (Ferrari GT 250 Lusso)

Viikon luontokuva #13 Saturday, August 11, 2007

Posted by Sami Oinonen in brändit.
7 comments

renault-by-sami-oinonen.jpg
“Taas yksin…ja sataakin. Ennen minustakin välitettiin, olin huomion keskipisteenä”, huokailee klassikko, Renault 4, Joensuussa.

Toinen klassikko, rättisitikka, häviää valmistusmäärissä R4:selle, vaikka onkin muuten tunnetumpi. R4:sta valmistettiin vuosina 1961-1993 yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Mutta kyllä se kaikkein näpsäkin ranskalainen auto on Citroen HY, pakettiauto, johon kulminoituu kulmikas ranskalaisuus täysin.

Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10 , #11, #12

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.