jump to navigation

Metalli murtautuu keskustaan Saturday, December 9, 2006

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
trackback

evil-goth-metal-gals.jpg
“Mie syön siun sielun”, toteaa demonisoitunut Inferno-Irmeli.
“Ja mie, jos eet tuu infrenoon, klapi”, pinkkiluominen Kaiju-Inferno komppaa.

Niin. Helsingissä on Annakadulle juuri avattu metallikansan oma pyhättö Bar & Night Club Inferno. Mahtavaa. Tätä on odotettu. Tai ei. Annankadun ja Uudenmaankadun kulman ravintolakiinteistö on viimeisten kymmenen vuoden aikana asuttanut kiitettävän montaa ravintolaa Sodasta Suomi-baariin. Nyt yritetään metallikonseptilla.

Inferno-lehden toimittajakunta on loihtinut tästä konkurssihaavista lehden visuaalista ilmettä myötäilevän modernin menomestan. Siis mustan. Infernolla on kunnioitettavat tavoitteet:

INFERNOn tarkoituksena on olla vakavasti otettava, ei liioilla kliseillä pelaava metallimusiikin ystävien kokoontumispaikka, jossa soi kahdessa kerroksessa raskas ja vielä raskaampi rock.

Ei liioilla kliseillä pelaava? Ja nimenä Inferno? Kröhöm. Sodoma tai Gomorra olisivat toimineet mielestäni paljon paremmin. Ja pinkki värimaailma. Eiköhän sitä ole jo tarpeeksi kauan peesattu kiirastulilla, pukinsarvilla ja vastaavilla.

***
Metalli on elämää suurempaa -sarjassamme aiemmin
Ukkoskissimirrit, amerikanrauta ja partavesi
Verta, kyklooppeja ja mörrimöykkyjä
Soutustadion ja Hevikaraoken Olympialaiset
Tuska-festari Kokoomuksen kesäjuhlien yhteyteen
Olin metallimies minäkin vainen
Maailman paras musiikkivideo on tuulitukkain juhlaa
Kimmerialaisen neitsyeen lantioluu ja metallikitaristin vyö

Comments»

1. kervå - Saturday, December 9, 2006

Jep.

http://kuviatribute.blogspot.com/2006/12/disco.html

Saatanallisen rasittava valaistus siellä oli ainakin. En pystynyt montaa tuoppia olemaan (meni muistaakseni 3).

2. Sami Oinonen - Saturday, December 9, 2006

minutkin oikeastaan raahattiin sinne… tuo baaritiski oli paikan parasta antia, muuten oli niin mustaa että sai nenäänsä varoa seinään iskemästä koko ajan.

Olen kai tulossa vanhaksi koska en tunnistanut musiikkia juurikaan. “Amorphis” hihkui seurani tavan takaa. Mutta mikä on Amorphis?

Mutta ei sellainen ravintola voi olla huono, jossa sentään tajutaan ainakin kerran hyvän musiikin päälle. Liikutuin syvästi kun kajareista blosasi maailman paras keski-iän kriisistä kertova syväanalyysi, Faith No More: Midlife Crisis. Se oli hieno hetki.

Muuten, olin varmasti paikan ainoa asiakas, jolla oli trendikäs vihreä jumpperi ja punainen pikee-paita. Karkea virhe. Ensi kerralla, jos sellaista tulee, pistän päälle mustan popeda-paitani ja musta levikset. kynnetkin voisi maalata mustaksi.

3. kervå - Saturday, December 9, 2006

Neuvo: älä laita popedaa.

Seuralaisesi hihkui varmaan nähtyään amorphiksen kundit siinä paaridiskin vieressä umpikännissä norkoilemassa.

4. Sami Oinonen - Saturday, December 9, 2006

kervå: kiitti vinkistä. amorphis lienee ollut ns. edustamassa, katu-uskottavuuden säilyttämisen eteen on panostettava harva se kerta

5. Angela - Sunday, December 10, 2006

Hui kuinka musta paikka, mutta kuulunee asiaan epäilemättä…minä taas hihkuin ja sydämessä liikahti rajusti, kun eräässä toisessa paikassa perjantaina kajahti M. Jacksonin “Thriller”. “Billy Jean” olisi lennättänyt jopa tanssilattialle. Noin 20 vuotta nuoremmat tytöt arvelivat vessajonossa, että Thriller oli 1990-lukua, mutta minäpä korjasin ja paljastuin heti “tosi vanhaksi”. M.J se vaan saa aina jalat heilumaan – ei voi mitään.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: