jump to navigation

Manifestoi ikoni korvaasi Tuesday, May 1, 2007

Posted by Sami Oinonen in design.
trackback

ashley-gehman-iartifact.jpgTeini-ikäisenä kapinoin auktoriteetteja vastaan kuin kuka tahansa omaa väräjävää ääntänsä etsivä akneinen visionääri. Yksi radikaaleimmista teoistani oli huonettani koristavien Madonna-julisteiden lisäksi se, että teetätin korviini reiät. Minulla oli kuitenkin sen verran tilannetajua, että hankkiuduin matkalle ja soitin (tietenkin) äidilleni anoen hänen siunaustaan. Hänen mielestään idea oli hyvä ja korvakorut tulisivat näyttämään varmasti kauniilta. Että siitä vaan, vaikka muistan vieläkin kuinka kuulin luurin läpi isäni tuskanhuudon “Eeeiii i-ki-nä!!!”. Päätös oli näin varsin helppo, vaikka olin kyllä reiät hankkinut juuri ennen soittamista.

Korvakoruja oli vuosien varrella sitten vaikka minkälaisia, mutta en ollut oikeastaan tyytyväinen yhteenkään pariin. Oli siis erittäin helppoa luopua niistä vuosikymmenen nyhräämisen jälkeen. Hylkäsin korvanlehden turhamaisen koriste- ja riiputuskäytön ja palasin takaisin kuriin ja nuhteeseen. Toki päätökseen vaikutti myös ajatusmaailmani varsin merkittävä kypsyminen, jota seesteistymiseksikin kutsutaan.

Olen tässä viime aikoina kerännyt rohkeutta ja pohtinut reikien juhlavaa uudelleenaukaisua. Hankkisinko sitten vaikka kuvan iPodin nappikuulokekorvakorut? Ehkä en. Sinänsä niin lutuinen taidesnobbailusaitti Core77 pudottaa stetsoninsa ja herkeää lausumaan koruista perusketterää designpulpatusta:

Exploring what happens when the icon is separated from its digital manifestation, the earrings provide a nice commentary on object obsession culture when it collides with fashion.

Höh? Voi pyhä yksinkertaisuus miten huono idea.

Sarjassamme “Valloittava designspeak – huono renki, huonompi isäntä” aiemmin: Motti halkoja

Comments»

1. Petja Jäppinen - Tuesday, May 1, 2007

Minä olin ensimmäinen mies, jolla näin korvakorut.
Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt, mutta olen tiennyt niin kauan kuin muistan että ne kuuluvat minulle.

Kun menin kultasepälle hankkimaan reikiä, meni myyjä takahuoneeseen keskustelemaan omistajan kanssa, jonka jälkeen kolme ihmistä kävi takahuoneen ovella katsomassa minua. Sitten laitettiin reiät korviin.

Nyt ne ovat olleet siinä 30 vuotta, enkä ole koskaan ollut sen jälkeen ilman korvakoruja.

2. Timo - Tuesday, May 1, 2007

Itse hommasin korviksen 28 vuotiaana ja viisi vuotta sitä pidin, USAssa rotarien pitkään katsoessa jätin sen pois ja siitä tulikin pari vuotta taukoa. Noin vuodeksi vielä myöhemmin kävi sitten korvassa.

Tuossa 40v synttäreitä ennen taas harkitsin oikein liikkeessä tehtyä rei’itystä, mutta asiaa puntaroituani keksin plussapuolelle vain sen ulkonäöksellisyyden ja miinuksiin monta haittapuolta, joten jäi toteuttamatta.

3. Sami Oinonen - Tuesday, May 1, 2007

joillekin korut sopivat näemmä kuin nenä päähän.

Samaa mieltä ulkonäköseikoista, kyllähän kunnon korvikset ovat omiaan ja näyttävät ässiltä, mutta hankalathan ne ovat, varsinkin mopokypärän kanssa.

4. Pekka - Thursday, May 3, 2007

Tässä joskus pläräsin Hämeen Heimoliiton 1920-luvulla julkaisemaa Hämeen historiaa. Jossain toissa vuosisadan alkupuolta käsittelevässä niteessä mainittiin ohimennen, että ennenvanhaan miehet eivät käyttäneet korvakorun lisäksi muita koruja. Täytyy olla koleen näköinen väiskin kanssa.
Perään toki mainittiin, että korvakorun käyttäjää pidetiin kyllä vähän hempulina.

Petja kyllä vaikuttaa niin hempulilta mieheltä, että esi-isien on pakko ollut olla pelkkiä korvakorun roikottajia.

Niin ettäs tiedätte. Hempulit.

5. Sami Oinonen - Thursday, May 3, 2007

Heh heh, no se tarttu pikkupoikana historiantunneilta mieleen, että itäisisissä kulttuureissa miehillä oli kivat korvikset ihan standardivarustuksessa. Mutta kuten tiedämme, sieltä päin tulee hieman kyseenalaista sakkia. Ilmeisesti noita mainitsemiasi hempuleita.

6. Petja Jäppinen - Thursday, May 3, 2007

Mun “gradu” oli aiheesta “Miesten korut ennen 1600-lukua” tämä ja sitten mun 90-luvulla Talentumille tekemä sarja miesten bisnespukeutumisesta 1900-luvulla on “100 sanaa vaatteista” sarjan tuki.

Renessanssiin saakka koruja käytettiin yleensä aina kaksin, niin että mm. rannekoruja oli parillinen määrä.

Korut olivat merkki siitä että oli mies, siis mies, eikä maaorja tai muu vastaava, Ilman koruja mies oli alaston, eikä normaalisti mieheltä viety hänen korujaan, jos hän joutui vaikka vankilaan. Hyviin tapoihin kuului myös se, että kuolemaan tuomittu antoi pyövelille jonkun korun “muistoksi” ja jos antoi pelkkää rahaa, sopi pyytää anteeksi moukkamaisuuttaan.

Suomalaisen miehen perinnekorut olivat varrattain köyhät, niin kuin suomalainen kulttuuri muutoinkin.
Mutta miesten korvakorut olivat yleisiä aina 1800-luvun puoleenväliin asti, kunnes porvareilta opittu pidättyväisyys ja pappien taikauskon vastainen natina hävittivät tavan.

Korvakoruja käyttivät erityisesti miehet, joitten katsottiin tarvitsevan erityistä harkintakykyä tai jotka toimivat vaarallisissa tehtävissä. Tätä perua on merimiesten korvakorut.

Bretagnessa ja Normandiassa oli vielä 1900-luvun alussa tapana, että poikalapsille pantiin ohuet kultarenkaat korviin suojelemaan lasta, mutta kun Ranskan koululaitos tämän tavan karsi, niin se sitten unohtui. Tätä perua oli mm. Markiisi Dumasin korvakorut.

Korvakorujen mallin ja niissä olevien kivien uskottiin olevan eritavalla merkittäviä. Onpa ollut niinkin, että mm. eräiden maiden hallitsijalla ei ollut toimivaltaa, ilman korvakoruja, sillä epäiltiin että sellainen kuningas saattoi kuunnella vääriä neuvonantajia, jos ei kulta suojellut heidän korviaan.

Viimeinen Yhdistyneitten kuningaskuntien Kuningas, jolla oli sekä lävistetyt korvalehdet että tatuointeja, oli nykyisen Kuningattaren isoisä, George V( Frederick Ernest Albert) Kuningatar Victorian pojanpoika.

Minä käytin koko vuoden korvissani timantteja, kunnes viime viikonlopulla vaihdoin ne kultarenkaisiin. Toisinaan käytän pojaltani saamia rubiineja ja intagliat ovat niin painavia, että niitä käytän vain muutaman kerran vuodessa.
Sormissani minulla on yleensä oikeassa kädessä yksi rubiinisormus, vasemmassa nimettömässä punainen spinelli, kultainen mahtisormus (kaveri sanoi että se painaa enemmän kuin hänen puhelimensa) ja rubiinisormus, jonka kiven olen itselöytänyt.
Pikkusormessa granaatti tai rubiini ja kaksitoista timanttia ja peukalossa sitten mahtihelmiäinen jonka sain vaimoltani, kun olimme olleet yhdessö kymmenen vuotta

Erityistilanteissa minulla on sitten piispansormukseni ja jadegriippi, mutta aika harvoin, pari kertaa vuodessa, häissä, hautajaisissa ja sellaisissa.
Otsaripa, hopeakannukset, rubiininaulat ja miekankannatin ovat viimeksi olleet käytössä helmikuussa 2002 ja jos Hiekkamaiden perikuntaan ei tule uusia jäseniä, niitä ei kaiveta esiin ainakaan ennen ensi vuotta. Saattaa olla että minun kuoltuani ne unohdetaan.

7. Sami Oinonen - Thursday, May 3, 2007

Petja, kiitos tästä oppitunnista. Hyvä syy hankkia korut!

8. Angela - Friday, May 4, 2007

Noista rubiineista tulikin mieleeni, että sain kerran lahjaksi rubiinikorvakorut. Ne olivat sellaiset nappi-malliset. Ne olivat myös liian suuret, sillä mulla on pienet korvat ja näyttivät jotenkin irvokkailta…lahjan antaja ei voinut millään käsittää, miten rubiinit voivat olla liian suuret! Toisaalta jos ne olisivat olleet timantit, tuskin olisin valittanut…yksi pieni timantti on aina toisessa korvassani. Mahtuisi lisääkin.

9. Atte vm.90 - Wednesday, February 13, 2008

Itse otin korvakorun vasempaan korvaani pian vuosi sitten, hieman ennen hiihtolomaa, ikää oli tuolloin 16. Yleensä sielä on 7mm leveä teräs rinkula tribaalikuviolla, tai vaihtoehtoisesti hieman kapeampi (3-4mm) myöskin tribaalilla. Löytyy myös yksi “Beckham” tuolta laatikosta, mutta on harvoin käytössä.
Ainoana miinuksena on että alkuaikoina repeytyi helposti kun heitin olkalaukun selkään, tosin sitä oppi pian välttämään eikä se enää repeydy vaikka enemmänkin riuhtoisi. Kerran sen olen uusiksi joutunut laittamaan (siis reiän).

Vanhempien suhtautumisesta vähän. Molemmat enemmän tai vähemmän vanhoillisia, mutta ei ainakaan nuorekkaita.
“Mitä isä tuumaisit jo laittaisin korviksen?”
“*n. 10 sek naurua, sitten katse muhun: Ai sä olit tosissas”

Äidille sama kysymys:
“Eikö se oo tyttöjen juttu?”

Kumpikaan ei kuitenkaan vastustaneet, ovathan suoraan sanonut että olen “vähän erilainen”.
Korviksesta olen saanut lähinnä positiivista palautetta, jopa mummini tykkäsi, tai ainakin esitti hyvin lahjakkaasti.

Yläasteella en vielä olisi korvista mistään hinnasta laittanut, osa syynä varmaan maalla siaitseva koulu. Mutta lukioon(Seinäjoki) siirtyessä korvakoru alkasi vähän kiinnostaa, ja kun muutama tyttö ajatusta kovin voimakkaasti tuki, kävin reijän korvaan laittamassa.

Itse en ole katunut päätöstä, vaan tälle sivustollekkin eksyin kun etsin uutta korua. Tytötkin tästä on kovasti pitäneet😉

10. Sami Oinonen - Friday, February 15, 2008

Kiitos Atte samanhenkisesta tarinasta, toivottavasti et kuitenkaan hanki tuollaista ipod/korvista🙂


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: