jump to navigation

Don’t push your luck! Tuesday, July 13, 2010

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
add a comment

Lastenkasvatuksesta:

“…ja nyt sitten se televisio kiinni.”

– MIIK-SII?

“Siksi.”

– Okei.

“????”

“Ja nyt sitten menette ja siivoatte huoneenne.”

– MII-II-IIK-SII-III?

“Siksi.”

– Oo-kei.

(“häkeltynyttä, massiivista tuuletusta”)

Hyvää sarjaa, mutta onneksi tajusin lopettaa tuohon.

kuva (cc): Sebastien B

Viikon luontokuva #31 Saturday, July 10, 2010

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
add a comment

Close Encounter of the Third Kind.

Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10, #11, #12, #13, #14, #15, #16, #17, #18, #19, #20, #21, #22, #23, #24, #25, #26, #27, #28, #29, #30

SE tuli idästä Wednesday, March 25, 2009

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
add a comment

not-of-this-earth

35-vuotias helsinkiläinen mies yritti anastaa Sisu-pastilleja ja pähkinöitä Senaattorista keskiviikkona klo 14.30 aikaan. Tapauksen tultua ilmi mies vastusti sekä liikeyrityksen järjestysmiestä että poliisia. Lopulta sisua liiaksikin omannut mies vietiin poliisin pahnoille rauhoittumaan.

Kirkkonummen Sanomat, N:o 24, 26.3. 2009

(Toim. huom. Senaattori on paikallinen ruokakauppa.)

Kohti ääretöntä ja sen yli! Saturday, January 31, 2009

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
2 comments

air1-to-air2Hieman kevyt olo. Kolmanneksen elämääni  hallinneen korkeaoktaanisteknologisen juggernautin viitta on vihdoin karistettu yltäin.

Nyt jotain omaa.

Mitä mahtuukaan yli vuosikymmeneen? Ja mitä jäi käteen? Paljon hyviä muistoja, oppeja, uhrauksia, kalvoja ja…kahvia.  Erittäin paljon.

Vanhasta uuteen, työvälineesta toiseen (samaan). Onneksi jotain pysyvää.

Mökkimatkan optimaalinen pituus Saturday, July 5, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
6 comments

cabin3.jpgStadilaisilla on pisin mökkimatka, kertoo Kauppalehti. Vaikka valtaosalla suomalaisista mökkimatka on alle sata kilometriä, joutuvat helsinkiläiset uskaltautumaan pitkälti Kehä III:sen turvallisen kohdun ulkopuolelle aivan liian usein. Pelottavaa. Voi onnellisia itäsuomalaisia, joilla mökkimatka taittuu vaikka kävellen vartissa.

En ymmärrä tätä lyhyen mökkimatkan unelmaa. Kesämökille siirtyminen on jonossa ajamisineen, karavaanareineen, takapenkin hysteerisine pikkuihmisineen ja mauttomine huoltsikkapitsoineen tärkeimpiä arjesta irtautumisrituaaleja. Vaikeuksien kautta täydellisesti irti arjesta.

Jos mökkimatka kestää alle tunnin, niin eihän sitä siinä ajassa ehdi millään nollaamaan kuuppaansa työelämän ristivedosta. Mitä siitä tulisi jos mökkimatka olisi lyhyt? Ei niin mitään. Herne pyörisi sitten ylikierroksilla ja päässä suhisisi pahimmissa tapauksessa koko mökkiviikonlopun niin, että rantakaislikon kepeä kah-kah-kahina kuulostaisi lähinnä juuri hajoamassa olevan kovalevyn sätkivältä sirkutukselta.

Ei ihme, että itäsuomalaiset ovat niin veemäistä kansaa vuodet läpeensä. Heille arki ja vapaa-aika ovat yhtä ja samaa nykivää horkkaa. Kiitos lyhyen mökkimatkan. Ovesta ulos ja toisesta heti sisään. Mökillä ollaan. Ja voidaan pahoin.

Onnellisia ovat ne, joiden mökkimatka kestää ainakin tunnin tai kaksi. Jos mökkimatkaan ei saa millään vaadittua lepopulssin mittaa, niin ehkä kannattaisi jurnuttaa farkkuvolvollaan aivan ykköstä silmässä tai vaihtoehtoisesti ajaa ympyrää riittävän kauan. Tai hankkia traktori lavalla.

Ehkäpä myös nykyajan moderneissa ja kaikkivoivissa gps-navigaattoreissa pitäisi olla yksinkertainen “Arvo satunnainen vähintään kahden tunnin kesämökkireitti”-asetus. Viikonloppu pelastettu!

Viikon luontokuva #27 Wednesday, July 2, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
add a comment

Tontun epätoivoinen pakomatka päättyi keskelle nurmikkoa.

“Just joo, kohta varmasti joku kirkuva vekara tulee taas nöyryyttämään johonkin typerään intiaanileikkiin. Toteemipaalua pitäisi esittää. Eikö niillä ole mitään käsitystä siitä, että minä olen täysin todellinen lumikki-ja-seitsemän-kääpiötä-joulupukin-tonttu-hybridi. Päivänselvä juttu. Makaan tässä kipsissä. Jos ne ei huomais.”


Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10, #11, #12, #13, #14, #15, #16, #17, #18, #19, #20, #21, #22, #23, #24, #25, #26

Happotesti Monday, June 9, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
6 comments

41.jpgMies jonottaa espoolaisen ja erittäin ajankohtaisen hedelmän mukaan nimetyn ostoskeskuksen tiloissa palvelevaan pesulaan. Häitä pukkaa kuin kilometritehtaalta ja hänen ainoa musta pukunsa ei selvästikään ole toipunut edellisten karkeloiden tuoksinnasta. Se on pestävä. Ja kun ei voisi vähempää kiinnostaa. No, hyvän asian puolesta prässäykset kuntoon, sillä kyllähän sitä pitää olla komeana jos joku osoittaa yhä uskovansa avioliittoinstituutioon näinä epäsuhteiden kiikkerinä aikoina.

Viivähtävän hetken mies harkitsee toisen mustan puvun ostamista. Olisihan siinä etuja – uusi musta puku olisi pitkään vielä puhtaampi kuin tämä, hänen uskottunsa jo kymmenien vuosien takaa. Mutta toisaalta, mitä järkeä on omistaa kahta mustaa pukua, sillä nehän ovat molemmat mustia?

Miehen edessä jonottaa selkeästi aito gentlemanni – trimmattutukkainen, kevyesti tropiikin hedelmiltä tuoksuva siistikuosinen vanhemmanpuoleinen mies. Tulee tämän vanhemman miehen vuoro.

– Pitäis parit byysat saada huomiseksi, tämä heilauttaa karstaisella bassollaan.

“Selvä, mutta nämähän näyttävät olevan vallan laadukasta räätälintyötä. Tiedättekö kenties mistä materiaalista nämä on tehty?”, nuori kesäharjoittelijatyttö kysyy posket hehkuen ja suu hangonkeksinä juuri niin kuin hänelle on opetettu.

– …tä, …tä, no ihan tavalliset housuthan nämä on, vanhempi mies töksäyttää.

“Selvä, mutta katsokaas, koska näissä ei ole tuoteselostetta emme voi varmuudella tietää mistä materiaalista nämä on valmistettu, pyytäisin teitä allekirjoituksellanne varmistamaan, ettei ole sitten meidän vika jos vaatteenne sattuvat pestäessä viottumaan. Tokihan aina teemme parhaamme ja erittäin harvoin tuskin koskaan – eiminunkohdalleniainakaankoskaanolemitäänsattunut – mitään sattuu, sillä olemmehan pesemisen ammattilaisia, mutta kaiken varalta siis…”, nuori kesäharjoittelijatyttö jatkaa posket nyt punaa jo kirkuen.

Vanhemman miehen takaraivoa tarkastellen kiukun puna nousee hänen niskaansa pitkin nopeammin kuin Ikean haalean metakokiksen vaahto. Tämän arvatenkin matinkyläläisen raksakundi-hookooblöö-merimies-ahtaajan kuuppa on tulessa.

– Ei se allekirjoitus velvoita mitään, kyllä minä tiedän, minä olen ju-ris-ti ja olen vetänyt kaltaisianne yrityksiä raastuvassa kölin ali leväkeuhkoisina kerran jos toisenkin, vanha herra meuhkaa. Hän on selvästikin ottanut omasta mielestään tärkeän tilanteen haltuunsa ja päättänyt näyttää viattomalle tyttöparalle, että täältä pesee pykäliä ja nöyrää elämänviisautta.

“Selvä”, tyttö jatkaa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän on mahtava, teflonia. Vanhempi mies tärisee puolimessiaanisessa tilassa ja on ilmiselvästi valmis latomaan toisen täysilaidallisen arsenaalistaan “Kuinka päteä mitättömissä arkielämän tilanteissa ventovieraiden kustannuksella ja samalla tehdä itsestään täysi pelle.”

“Jos nyt kuitenkin saisin teidän nimenne tähän kuittiin, mikä se nyt olikaan?”, tyttö jatkaa.

– PENT-TI…NAT-SCHINS-KOFF, mies huutaa.

“Anteeksi, voisitteko tavata? En ihan saanut…”

Mies latoo pyhän etunimensä kirjaimet yksitellen suustaan kuin takkaa rakentaisi, sillä nimenomaan se etunimihän tässä olikin se vaikeampi: “P-E-N-T-T-I”

Yhden miehen show jatkuu, kanssajonottajien avuliaat kehoitukset miehelle viedä vaatteensa muualle niin kuin olisi jo jättää tyttöpolo rauhaan tai pesulan vanhemman työntekijän kompromissiehdotukset eivät vanhemman miehen tahtoa horjuuta. Hän on päättänyt tuhota juuri tämän pesulan, sillä hän on siihen pystyvä.

“Käräjillä nähdään”, hän iskee viimeisen niittinsä. Pesulanväki katsoo epäuskoisena kun tämä asiakaspalvelun happotesti jättää byysansa pesuun ja töksäyttelee tiehensä. Olisihan siinä voinut käydä pahemminkin.

Sano se suomeksi Sunday, April 20, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
1 comment so far


Sano se kuin kone. Ja pamauta viimeinen naula arkkuun.

ks. myös

Kuolematon II Thursday, March 20, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
2 comments

greddy-350z-twin-turbo-kit.jpg
Automatkalla. Pienimuotoista lomaa havaittavissa. Ja koska länteen ollaan pyrkimässä mies pyöräyttää soittimeen Bo Kaspersia ja hellii itseään kohtuullisen megaisella lohkolla fasumariannea, parasta makunystyrähuttua sitten riisipuuron, ruisleivän, maustekurkun ja kahvin makuyhdistelmän.

Autonrenkaiden nastat rallattelevat ratatatat-viestiään Tiehallinnolle tieverkostomme urautuneesta tilanteesta. Aurinko mollottaa, vauhti on vakiota ja muumit seikkailevat takapenkillä.

Mutta…mies havaitsee kilometrin päässä edessään ongelman.

Jono.

Ilman mitään näkyvää syytä kymmenet autot matelevat kuin kamelikaravaani Saharan sysikuumilla aavikkopoluilla. Ja samalla nopeudella arvatenkin.

Mies ei kuitenkaan huolestu, sillä hänen mieltään lämmittää kyltti ohituskaistan alkamisesta. Ei aikaakaan ja hän on saavuttanut letkan viimeisimmän ja valmistautuu väistämättömään matkansa rikkumattomaan jatkamiseen ohituskaistalla.

Mutta ei…Kaista alkaa ja käy niin kuin aina, ja kuten vain Suomessa voi käydä. Kuin yhteisestä käskystä kaikki edellä ajavat lisäävät vauhtia lebensraumin laajentuessa. No mutta totta kai. Mutta kukaan ei ohita ketään. Kaikki vain kaasuttavat. Ketään ei saa päästää ohi. Ei ketään, vaikka moottori menisi.

Miehellä keittää kuusinolla. Hän survaisee tallan lattiaan, BAU!

V8 murahtaa mahtavaan laukkaan. Jylinä on kuin tuhansien villiponien kavioiden kumu Montanan ruovikoissa. Tämä on hänen Little Bighorninsa, tämä on hänen taistelunsa, jyrkkä vastalause järjettömille ohituskaistoille.

Mies ohittaa voitonriemuisena auton toisensa jälkeen. Siitäs saavat nuo nissaneissaan sääliautomaatteina kyyhöttävät virkamiesautolijat. Nillittäjien kasvot vääntäytyvät irvokkaaseen epätoivoon heidän huomatessaan jylisevän juggernautin paahtavan ohitsensa.

– Hah-hah-hah, tämä on minun tieni, pois alta, miehellä on hauskaa.

Ohituskaista on loppumassa. Miehen polvilumpio kamppailee paikastaan, kun hän painaa kaasupoljinta heikkopäisenä.

– Vielä tässä ehditään muutamasta, hän ajattelee tietäen, että niin kuin aina ohituskaistan loputtua edessä ajavat vetävät liinat kiinni vauhdin taantuessa sunnuntain lakkaretkeksi pitkospuilla. Vielä viimeinen auto…ja samassa:

BLINK ja VHUUuuMM!!!

Punainen tulipallo peittää pimentyneen maiseman. Kuuma aalto pyyhkäisee auton läpi. Kulmakarvat kääntyvät pennepastaksi. Marianne sulaa reisille. Sydän loikkaa lyönnin ja toisenkin.

– Mikä, mikä, mikä…, mies ihmettelee.

“Kännykkä räjähti”, huudahtaa miehen parempi puolisko, tuo automatkojen oiva kartturi. Molemmat katsovat naisen kättä. Ei räjähtänyt.

Ja samassa miehen tikapuuhermosto tuottaa ainoan oikean päätelmän. Aiemmin nähty kyltti poliisin tehovalvonnasta + tienlaidassa noin kilometrin välein toljottavat valvovat silmät tarkoittavat sitä, että hänhän taisi saada sakon. Automatico. Kiva kiitti hei ja kassan kautta kotiin.

– Voi moderni särki ja lobotomia, punasilmäinen totuus on minut rikkeestä yhyttänyt.

Hän näkee jo lähipäivänsä bitteinä edessään. Nöyryyttävä käynti poliisiasemalla, jossa nuorempi konstaapeli hissakainen näyttää valvontakameran kuvan, jota ei käy kiistäminen.

“Kaikkitietävän silmän edessä, myönnätkö rikkeesi?”, konstaapeli kysyy jo tietäen.

– Armoa, minä en ole koskaan saanut ylinopeussakkoa. En koskaan. Olen teiden ritari – hajuton, mauton, väritön. En kyttää, kiilaa enkä kaahaa. Kaasupoljintakin vain kutkuttelen, mies kiemurtelee.

“Ja paa-askat, puhu mitä puhut, mutta silmässä on totuus ja se on karu, koruton ja tässä.”

Mies näyttää seipään nielleeltä. Hän kuitenkin teeskentelee, sillä poliisi ei tiedä, että mies oli kerran kesällä yks ja kaks kaasutellut Töölön mukulakivet ruvelle holtittomalla ajotyylillään, ja vielä räkinyt ikkunasta. Ja vielä nauttinut siitä.

Hah, voitto kotiin.


ks. myös Kuolematon

Ongelma ja eräänlainen ratkaisu Thursday, March 6, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
add a comment

multiple-device-ownership.jpg
Toimittajan työ näyttäisi olevan joskus hieman haastavaa, sillä aina ei voi olla varma, että se ensimmäinen tallennin toimii, tai toinen, tai kolmas…Niinpä tärkeiden messiaanisten sanojen tallentamisen varmistamiseksi kannattaa harjoittaa reaaliaikaista varmuuskopiointia kuvan naistoimittajan osoittamalla tavalla.

Toimittajan painajaismaisesta vaelluksesta keskellä monenkirjavien digivärkkien kertoo kaiken tämän ylläolevan kuva-arvoituksen kommenttiosion vuodatuksista parhain:

I work for a multi-platform news agency. I have to usually carry at least three devices. Camera for videotaping, audio recorder, and sometimes a big flash mike. It’s not as seamless as you might assume. Audio quality on the camera isn’t studio quality, sound on audio recorder too hot if you’re too close … yada fucking yada. It is a pain in the ass, or more specifically, a pain in the neck and shoulders.

Sääliksi käy.

Thaimaalainen ruoka Tuesday, February 26, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
2 comments

eat-me.jpg
Thaimaa-turnee jatkuu. Olen tutustunut kosolti paikallisen kulinarismin helmiin niin kuin vegeihminen vain voi. Tiivistetysti mielipiteeni on:

Thai Curry kasviksin ja riisi on siis ihan jees. Kerran. Muttei jokajumalan aterialla.

Viikon luontokuva #25 Thursday, February 21, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
add a comment

john-deere.jpg
Laskuveden aikaan ihmiset veneisiin traktorilla, East Railey Beach, Thaimaa


Viikon luontokuva #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7, #8, #9, #10, #11, #12, #13, #14, #15, #16, #17, #18, #19, #20, #21, #22, #23, #24

Kuuma, kuumempi, Thaimaa Monday, February 18, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
2 comments

shooting.jpg
Olen päättänyt ryhtyä matkaopaskirjailijaksi. Tyylisuuntaa hakiessani olen katsastellut melko tarkkaan oppaita Lonely Planetista maineikkaisiin Mondon oppaisiin. Ensimmäiseksi kohteekseni olen valinnut nyt erittäin suositun Thaimaan.

Aikani maassa kierreltyäni olen jo valmis tarjoamaan maistiaisia oppaastani. Tyylisuunnaksi valitsin itselleni hyvin tärkean teinivuosieni henkisen heräämisen eepoksen, Linnunradan Käsikirjan Liftareille. Sen viitoittamalla tiellä minulla ei ole maasta muuta sanottavaa kuin:

Enimmäkseen kuuma.

Hmm…no ehkei tuolla aivan voiton puolelle päästä. Kunnon matkaoppaan hengessä täytynee tarjota myos joku suositus. Siis uusiksi:

Enimmäkseen kuuma. Ei sovellu valkoiselle miehelle.

Noh-niin. Tuohon voisin olla tyytyväinen.


kuva: Aika ei käy lomalla pitkäksi. Harrastetoimintaa Ao Nangissa, Etelä-Thaimaassa.

Kuolematon Thursday, February 7, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
2 comments

sami-on-espoonlahti-ice.jpg
Viisikymppinen mies haroo jääradalla retkiluistimilla ja sauvoilla hädin tuskin pystyssä pysyen. Säälittävä näky. Ja Suomi on sentään lumen ja jään luvattu maa. Tai siis ainakin oli.

Mies hapuilee katseellaan vastaantulevaa kokenutta ja salskeaaa retkiluistelijaaa, joka rintaan kiinnitetyn gps:n mukaan kellottaa varmoin ihmisrobottimaisin potkuin 17.6 km/h:n keskituntinopeudella kierrosta toisensa perään.

Mies huikkaa retkiluistelijalle: “No mitenkäs näillä hohtimilla pitäisi oikein sivakoida?”

“No tämähän on kuin luisteluhiihtoa”, retkiluistelija vastaa.

“No mutta mites sitä luisteluhiihtoa sitten, eh….?”, viisikymppinen heittää.

Suomi, lumen ja jään maa, ja mies kyselee aivan levottomia.

“No luisteluhiihtohan on kuin luistelua, jalkoja vimputellaan rytmikkäästi sivulle potkien”, retkiluistelija kiteyttää ilmeisen olennaisen mutta tuntemattoman.

“Kjäh, kjäh, kjäh…no enhän minä olek luistellut, eikö se näy?”

“Ei millään muotoa, tuosta se lähtee. Ja heitä ne sauvat ketoon, et sinä tasapainoa muuten opi”.

Retkiluistelija tyylittelee terät kirskahdellen. Reisilihakset parkuvat jo taukoa. Hän ei voi pysähtyä. Yksi kierros vielä. Vain yksi. Tai kaksi.

Samassa mies kuulee takaansa luistinten narskahtelua. Hän kiihdyttää. Eiköhän karise kohta kannoilta, sillä täällähän minua ei ohiteta, hän ajattelee. Ei tehoa. Perässäluistelija on kohta rinnalla. Retkiluistelija potkii niin, että jäästä lohkeaa drinksupaloja. Ei auta. Ohitus on väistämätön.

Oppipoika, se viisikymppinen mies hymyilee leegot kimmeltäen kilpaa lumen kanssa: “No tämänhän voisi vaikka oppiakin, har, har, har…”.

Retkilustelija palaa maanpinnalle. Hän aloittaa takaa-ajon. Tämä ei jää tähän. Hän puskee valjakkonsa uuteen nousuun. Tärkeintä on lähteminen. Lähes.


kuva: Espoonlahden jää ja allekirjoittanut.

Tervetuloa risteilylle Tuesday, January 29, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
4 comments

hotel-konigshof.jpg
Münchenin keskustassa on häkellyttävän ruma rakennnus (ks. kuva oikealla). Tämä kermanvärinen kuutio on kuin suuren rahtilaivan komentosilta. Tai ehkäpä se on aikaisemmassa elämässään ollut osa Karibianmerta edestaas suhaavasta uivasta hotellista.

Sen pyöreäkulmaiset ikkunat ovat toisaalta erittäin web 2.0. – yhteensopivat, tässä ajassa kiinni. Rakennuksen toisen kerroksen maisemaravintola on täydellistä viisikymmenlukulaisten funkkisrakennusten kuvastoa. Ja sen kivijalkaa reunustavat reikäisinä hampaina dubaimaiset pikku-bling-putiikit. Komeuden kruunaa sen julkisivussa yössä hohtavat saksalaisen monialayrityksen punasilmäiset logot. “Bosch” ne kertovat. Miksipä ei.

Königshof on hotelli, parhainta lajia. Sen edessä mustat Porschet viestittävät kuin hotellin webbisaitti konsanaan “Step into the heart of Munich at its finest”. Totta. Hotellihuoneisiinkin on pumpattu tyyliä vuosisataisten perinteiden velvoittamina (ks. kuva vasemmalla). Täällä viihtyisin.

Hotelliin pitää astua sisään, jotta sen helvetillisen laatikkoleikin voi unohtaa. Henkilökunta mittailee minua kirurgiveitsin. Ihmettelen kovin, sillä onhan minulla jalassani web 2.0-yhteensopivat tennarit, pompöösibrändien irtaimistoa ranteet ja sormet pullollaan, kermanvärinen kashmirinsukuinen ulsteri ja kasariparta. Parhainta tyylien tervaista vuoristorataa, samanlaista kuin Königshofkin tarjoaa.

Henkilökunta ohjaa minua baijerilaisen vieraanvaraisuuden kiikkulaudalle. En häkelly, vaan tarjoan heille parasta saksaani, soljuvan melodista kurkkuäänteiden kudelmaa. He kehuvat kuorossa saksani olevan täydellistä, samalla antaen kuitenkin ymmärtää, että sekään ei riitä. En kuulu joukkoon.

Kerron tulleeni tänne vain tapaamiseen, eihän minulla suinkaan ole mitään aikomusta muuten heidän asiakkaakseen. He helpottuvat silminnähden ja lepertely alkaa oikealta ja vasemmalta, ja etäisesti kahvia muistuttavaa mustaa kuraa tuodaan eteeni.

Henkilökunta vaihtaa merkitseviä katseita. Maine olisi mennyt. Nyt voi taas hengittää.

Talo ja teräs Friday, January 18, 2008

Posted by Sami Oinonen in bizarre, design.
add a comment

steel-house-by-robert-bruno.jpg
Teksasissa, lähellä Lubbockin kaupunkia on kappale kauneinta etelänvaltiota. Vaatimaton maamerkki, talo teräksestä. Tällä kapteeninemomaisella rumistuskomistuksella on painoa jäänmurtajan verran. Sinänsä hyvä idea työstää kämppä teräksestä. Korkokengillä kopisee kivasti ja metallinen kaiku hoitelee loput.

[Robert Bruno Steel House]

Sijoittamisesta Tuesday, December 4, 2007

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
add a comment

going-strong.png
Näin laskusuhdanteen ja todennäköisesti hieman lievää joukkopaniikkia nostattavan vyöryn äärellä on syytä listata hieman osakesijoitusvinkkejä.

Ja eikun kiikkustuoliin notkahdusta odottamaan ja sijoitusneuvojan numero jo kännyyn valmiiksi, sillä aikainen kondoori stikkaa inessiiviin suurimman vaihteen juuri ennen kuin nousun wagnerilainen kulmakerroin sinkauttaa kurssit koilliseen. Toivottavasti vinkeistä on apua.

Biohit. Proffari painaa. Kvartaali kupruilee. Pehmeää. Nappi otsaan. Mekkoa, Tellua ja Mikkiä tilalle.

Cargotec. Kirraa. Yli nypyn pehmenee. Volaa. Volaa. Ei nouse. Ei nouse. Myyn.

Hennes & Mauritz. Bullero. Instikka stalkkaa. Dippaa. Mutta holdaan maailman tappiin.

Outotec. Beta kimittää. Serpo kapenee. En osta. Vai ostanko? Odotan bearnakkia.

Pohjois-Karjala. Ebitti epsiä komppaa. Seuraan katseella. Emmin, siis tarkkailen.

Uponor. Myyn. Pidän. Pakenen. Dogi ei nouse. Käppyrät kaakkoon. Megatursas.

Kiitos Kauppalehden Oma Raha-palstalle innoituksesta.

Vahvoja signaaleja Sunday, November 11, 2007

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
6 comments

jayz-blue-magic-euros.jpg
Amerikkalainen Shawn Corey Carter eli Jay-Z aka Jigga Man, JayHova, El Presidente ja S Dot, on aikamme suurimpia rap-artisteja. Hänen viime viikolla julkaistu ja mittavan uransa kymmenes pitkäsoitto, American Gangster, on mahtava teos, raadollisen aikamme laskelmoivaa luotisuoraa tarkasti taltioiva konseptialbumi.

Sillä vierailevat niin jo edesmenneet Marvin Gaye ja Barry White kuin nippu muita silmäätekeviä taivaan soul-kuorolaisia. Sävellyskynää ovat edellisten lisäksi heiluttanut koko läntisen pallonpuoliskon hip hop-skenen kuumin kasti Pharrell “Billionaire Boys Club” Williamsista Sean “The Humanitarian” Combsiin.

Jay-Z on todellinen suunnannäyttäjä, majakka yössä. Tämä käy myös ilmi analysoimalla American Gangster-albumin pakollisen hepovalkealle omistetun “Blue Magic“-iloittelun kuvavirtaa (ks. kuva). Rapin peruskuvastoon kuuluvien ökyautojen, norjien naistanssijoiden, kosteiden huulien ja yleisen bling blingin lisäksi videolla vilahtelee hyvinkin harkitusti kaksi visuaalista merkkiä siitä, että Jay-Z on selkeästi ns. “tsennannut juustot”. Hän on viemässä edustamaansa musiikkisuuntaa ja samalla meitä kaikkia hänen sanomaansa seuraavia miljoonia uudelle tielle.

Ensimmäinen viittaus on aika ilmeinen. Videon skandinaavisen modernin mansionin erään olohuoneen keskeinen elementti on KEF:in Muon-kaiutin, toista sataa tuhatta euroa maksava audiofiilien alumiininen fallosjärkäle. Tällä Jay-Z haluaa viestiä, että heittäisimme ne kaikki rupiset ja jo viitisen vuotta kaikissa rap-videoissa vilahdelleet ipodit romukoppaan, lakkaisimme tunkemasta korviimme niiden huonosti istuvia nappikuulokkeita ja lopettaisimme näiden tasapäistäväksi röpöksi kaiken musiikin suodattavien laitteiden käytön.

Hän haluaa, että sijoitaisimme sen sijaan hyvään äänentoistoon, sillä musiikin kuuntelu on harrasta toimintaa, johon pitäisi sekä uhrata jumalattomasti aikaa ja rahaa, että sen pitäisi muutenkin näyttää ns. sikasiistiltä. Kaikkea sitä mitä ipodit eivät todellakaan ole.

Hänen toinen viittauksensa on myös selvä. Itse asiassa se on niin ilmeinen, että sitä ei aluksi edes huomaa. Hänen videollaan pakollisen rahasalkun täyttävät eurot dollarien sijaan. Aivan, salkuissa vilahtelee vanhoja kunnon tyylittömiä 500 euron seteleitä moneen otteeseen. Jay-Z haluaa kertoa meille kaikille, että dollari on out, siitä on kaikki puhti poissa ja paneurooppalainen vastineensa on se, mihin hänkin nykyisin luottaa.

Digiestetiikkaa ja cocktaileja Thursday, November 8, 2007

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
3 comments

mysterious.jpg
Eipä kroppa vingu ei, varsinkin kun tarjonta on tällaista:

Flash Beauty – virkistävä hoito kasvoille ja kaulalle.

Oxyliance – happihoito kasvoille ja kaulalle yhdistettynä digi-esthetique-hierontaan.

Dekolteen puhdistus, kuorinta ja hieronta.

Itämainen vartalohoito kuumilla laavakivillä.

Vichy shower – suihkuhoito ja vartalon inkiväärikuorinta.

Nestettä poistava hieronta-cocktail.

Hyvin yksiselitteisiä vaihtoehtoja. Ja onhan täällä näköjään jotain miehillekin:

Virkistävä erikoishoito miehille.

Mystistä ja jännittävää.

“‘Tsiigaas, me ollaan kingejä, hähää!” Sunday, October 28, 2007

Posted by Sami Oinonen in bizarre.
4 comments

tatu-ja-patu.jpg
Kirjamessut. Ajattelevan ihmisen valinta. Varsinkin tänään sunnuntaipäivänä. Muutama huomio:

Kaoottinen tunnelma. Messuajia on valtavasti. Isojen kustantajien ständeillä utriot, hotakaiset ja tabermannit toimivat sisäänheittäjinä. Pitää näköjään jatkossa eristää itsensä markkinahumusta korvatulpilla jotta voi keskittyä kirjoihin. Mihin katosi se aika, jolloin pystyi  sekä arvioimaan painotuotteen laatua että uppoutumaan lukemiseen kuulemansa hypnoottisen sivunkahinan perusteella?

Joka ständillä on syvääluotaavaa kirjailijahaastattelua- ja paneelia. Kirjallisuus on va-ka-va asia. Voi hyvät ihmiset, koettakaa nyt edes pikkaisen löysyttää sitä kauluksen nappia ja turista spontaanimmin asioista, joilla on todellista merkitystä. Kuten esimerkiksi siitä, onko joka puolelta hyllyistä pursuava manga todellakin aurinkokunnan kannalta hyvä asia? Onko? On-ko?

Häkellyttävän paljon pienkustantamoita. Niille täytyy nostaa hattua, sillä minä luulin, että ruohonjuritason kustannustoiminta on poikkeuksetta tappiollista (liiketoimintamielessä). Näille yrittäjille prenikkaa rintaan.

Syksyn huuruisin kirjauutuus: Ilpo K. Jorma: Anna kyynelten tulla, pyysi noviisi. (M. Arvin kustannusosakeyhtiö)

Syksyn ja samalla Vuoden Kirja kategoriassa “Tämä on se teos, joka jokaisen suomalaisen tulisi lukea”: Tatun ja Patun Suomi (Aino Havukainen & Sami Toivonen). Siinä T&P (kuvassa) tykittävät tuttua psykedeelisten mielleyhtymien ja perspektiivien fraktaaliaan häpeilemättä. Ja hyvä niin. Tästä lapset ja vanhemmat tykkäävät kovin. Kirjan englanninkielistä painosta pitäisi jaella ilmaiseksi Suomen suurlähetystöjen kautta oikean Suomi-kuvan välittämiseksi.

…kahvin sekoittimena toiminut puutikku maustoi kahvin kaarnaksi. Croissant kyyhötti lautasella, ei tiennyt tulleensa taikinasta.


Sarjassamme Messupummin päiväkirjassa aiemmin:
– 2007: Habitare, Mopomessut;
– 2006: Automessut, Digiexpo-messut, Kirjamessut, Mopomessut