jump to navigation

Katukuvan oikeaoppinen elävöittäminen musiikin keinoin Tuesday, July 6, 2010

Posted by Sami Oinonen in innovaatiot, musiikki.
add a comment

The Ace of SpadesVarsinkin kesäisin kaunista Helsingin keskustaa elävöittävät tyylittömällä musiikillaan kaikenmaailman ulkopaikkakuntalaiset pillipiiparit, jotka tulevat mukamas piristämään arkea pikkunäppärillä oivalluksillaan.

“Soitetaan akustista heviä.”
– Joo, se olis kova. Ja ainaski Motörheadia.
“Jep. Metalli on ajan hengessä. Sitä kansa arvostaa. Se on ylevää musiikkia. Ja sillee aikas kiva kontrasti vielä keuhkotrepivän huopanaula-nakunaku-hevin ja akustisen sointimaailman kanssa.”
– Sasse. Tuore näkökulma. Ei ole moni tällaista tehnyt.

jne jne jne…

Harvoin katutaitelijat kuitenkaan onnistuvat kamppailemaan Helsingin ydinkeskustan tunnusomaisen äänimaailman, Espan läpi ja Kauppatorin ohi vilistävän autoliikenteen möyrinän, kanssa. Ydinkeskustan tunnettu ja tunnustettu ominaisääni ei häpeile kansainvälisessäkään vertailussa. Autojen aggressiivinen kujeilu peittää sopivasti musiikin lisäksi alleen muutkin turhakkeet kuten puheensorinan, satunnaisen naurun, kehonkielen tykkänään, aaltojen liplatuksen ja kesätuulen huminan.

Mutta mikä olisi sellaista musiikia, joka kuuluisi, säväyttäisi ja jopa innostaisi? No, saksalainen marssimusiikki tietysti. Ja kenen esittämänä? No, ei ihan minkä tahansa puuhuilujaan hiostavan muukalaisensemblen vaan keskustassa työskentelevien tai siellä käyskentelevien ihmisten. Sinun ja minun.

Ajatelkaapa sitä dennispotterimaista skenaariota, missä vaikkapa näin aluksi kerran kesäviikossa perjantaisin klo 16 ihmiset vääntäytyisivät Espan puistoon flashmob-tyyliin ja kaivaisivat salkuistaan, käsilaukuistaan, repuistaan, lastenvaunuistaan, hihoistaan…soittimensa (sillä kaikkihan me suomalaiset olemme ainutlaatuisen musiikkiopistojärjestelmämme ansiosta jotakin instrumenttia ainakin katsoneet pidempään). Soittotaito olisi osallistumista vähäpätöisempi kriteeri.

Ensimmäisen intervention lauluksi sopisi helpohko jäänsärkijä ja kunnon työarjen tahdittaja, DDR:n perua: “Das Lied von der Partei (Die Partei hat immer recht)” (MP3). Soittolistasta järjestettäisiin luonnollisesti jatkossa debattia, äänestystä ja esseemuotoista pohdintaa interneteissä ja sen arjen pirstaloittajatyökaluin, joita kollektiivisesti myös sosiaaliseksi mediaksi kutsutaan. Finskikin ja muut ulkomaan elämystenhakijoita kuskaavat mainostaisivat katumusaflashmobeja tavaksi kytkeytyä aitoon helsinkiläisyyteen.

Tuollaisesta kansanmusiikista ja katukuvan elävöittämisestä minä tykkäisin.


Kuva: Tampereen ehkä ainutlaatuisin vientituote Porkka Playboys soittaa Aleksilla, kuinkas olla akustisesti ja Motörheadin klassikkovyörytystä Ace of Spades. Mnjaah.

Lisää oikeaoppisuudesta:
Suomen musiikkiviennin oikeaoppinen edistäminen
Suomi-kuvan oikeaoppinen kohottaminen

Havaintoja vajoavasta kaupungista Tuesday, June 22, 2010

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
add a comment

On my way to Laborintus II with Mike PattonKävinpä  Amsterdamissa. Työtä ja huvia. Havaintoja:

Noin ziljoona omanarvonsa tuntevaa pyöräilijää. Eikä yhtään kypärää. Heitä kannattaa varoa.

Kävelen kadulla, mutta olen ainoa, jolla on tyylikkäät kengät. Olen ylipukeutunut. Ja onhan tässä muutenkin vaikea sulautua massaan keskivertohollantilaista päätä lyhyempänä.

“Jaahans, tekö olette sitten se Amsterdamin vanhin kahvila, vuodelta 1606 vallan?”

– Kyllä, vastaa baarimikko tuttavalliseen tylyhollantilaiseen tyyliin.

“No mutta hienoa, saisinko kuitenkin yhden turistioluen?”.

– Tottakai, mutta saanen muistuttaa että pidämme toki yllä vahvaa kahvilaperinnettämme myös. Siitä osoituksena meillä on tuo minikokoinen kahviautomaatti tuolla nurkassa. Se sylkee kupin jos toisenkin kuparijuomaa janoiselle. Ja automaatti jopa toimii, silloin tällöin.

“Upeaa. Kiitos tästä juttuhetkestä. Ja nyt se turistiolut kiitos.”

Konsertissa. Mike-setä kera klassisen ensemblen. Väliajalla vieressäni istuva seitsenkymppinen hollantilaisrouva herkeää juttutuulelle:

“Huh huh, kylläpä oli mahtava. Minulla on tämä cd kotona, mutta tämä oli parempi esitys. Varsinkin tuo nuori mies, hän oli hurja. Hurja.”
..

“Ai että vain lyhyen aikaa täällä olet…Milloinkas sinä palaat takaisin Amerikkaan?”

– Voi ei ei ei, minä olen Suomesta, vastaan salaa tyytyväisenä, sillä aiemmin päivällä kehuja kerännyt mahtavan soljuva, mutta kenties hieman monotoninen suomiaksenttini menee näköjään täydestä harjaantumattomaan kielikorvaan.

“Ai Suomesta. Sibelius! Finlandia! Massiivista!”

(Kuva: Elämä on paikoin seretystä, satunnaisia, yllättäviä kohtaamisia arjessa ja sen liepeillä. Jopa hollantilaiset osaavat tämän taidon. Harvoin sitä näkee spontaaneja asfalttikansantanssikarkeloita kulkiessaan kohti konserttisalia. Hyvä alku herra Pattonin illalle.)

Romantiikkaa sunnuntai-illan ratoksi Wednesday, July 16, 2008

Posted by Sami Oinonen in überkuul, musiikki.
2 comments

“Millä kielellä se oekkeen laallaa?”, kysyy erittäin pahasti Ilosaarirockin, tuon Suomen virallisen hyvän olon rock-festivaalin, hengestä juopunut nuori mies äärimmilleen täynnä olevassa rock-teltassa.

– Hän laulaa rakkauden kielellä, italiaksi, vastaan tietämättömälle. Nuori mies jatkaa onnellisena keinumistaan.

Ryhmä sangen nuorta festarikalustoa kirkuu kilpaa Mike-sedän kanssa L’Urlo Negro-kappaleessa. “On se, on se…”

“Mike, take us home”, kiljuvat nuoret naiset vieressäni.

“Mike, soolooo”, huutavat jotkut kuorossa kappaleiden välissä. “Ssshh”, vastaa maestro tiukasti.

Pienen elämäni tähtihetkiä. Mike Pattonin Mondo Cane-projekti palkitsee festarikansan italialaisen iskelmämusiikin tulkinnoillaan.

Keikan jälkeen näen häkeltyneitä, onnellisia ja iloisia ihmisiä. “Mikä ihmemies se tämä Patton on?”.

Onneksemme Patton julkaisee Mondo Cane-albumin. Hän asui vuosituhannen vaihteessa vuosia Italiassa ja tykästyi maan iskelmämusiikkiin. Alunperin pienimuotoisesta bändiprojektista lähtenyt idea paisui monikymmenhenkiseksi orkesteriversioksi. Onneksi mopo karkasi käsistä.

Hatunnosto Ilosaarirockille. Samanlaisia kulttuuritekoja odotellessa ensi vuoteen.


kuva: Nicola Arigliano, italialainen crooner-mies, jonka kappaleen 20 km al giorno Patton muun muassa tulkitsi keikallaan. (c) Vincenzo Cosenza

video: Mondo Cane, Live at Paradiso, Amsterdam, June 12, 2008

Mike Patton on täällä. Kesä pelastettu! Tuesday, May 13, 2008

Posted by Sami Oinonen in überkuul, musiikki.
7 comments

mike-patton-has-an-opinion.jpg
Elämäni valo, Mike Patton, vierailee jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen Suomessa. Ja missäs muualla kuin Ilosaarirockissa. Voe mahoton! Ja tällä kertaa italialaisia iskelmiä suuren orkesterin kanssa esittävällä Mondo Cane-projektillaan. Ehdottomasti vuoden tärkein ja oleellisin tapahtuma kaikkien musiikkia rakastavien mielissä. Odotettavissa yhtä legendaarista, mutta ehkä hivenen hillitympää mäiskettä kuin herran aiempi Ilosaarirock-vierailu vuodelta 2000 Fantomas-kohkaamisbändillään.

__

[Ilosaarirock: Mike Patton – Mondo Cane & Ilosaarirock Sinfonietta]

5947 songs, 17.7 days, 33.55 GB Sunday, March 9, 2008

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
10 comments

goodbye-cds.jpg
Hyvästi CD-levyt. Kirpparille mars.

Pieni suuri maailma Sunday, January 13, 2008

Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen, musiikki, status quo.
2 comments

power-to-the-masses.jpg
No yritä tässä nyt sitten ostaa digitaalista musiikkia Amazon.comista:

We are sorry… We could not process your order because of geographical restrictions on the product which you were attempting to purchase. Please refer to the terms of use for this product to determine the geographical restrictions. We apologize for any inconvenience this may have caused you.

Blaa, blaa, blaa. Maapallohan on vain pieni piste maailmankaikkeudessa, miksi siis tällaisia keinotekoisia rajoitteita. Ma tahdon olla vapaa!

Käyttöehdot paljastavat syyn:

5. Territorial Restrictions: As required by our Digital Content providers, Digital Content will, unless otherwise designated, be available only to customers located in the United States.

No mutta tämähän selvensi, kyllä tuli heti parempi olo. Alas harvainvalta. Barrikaadeille!

Ilmainen musiikki ja hyvinvointi Tuesday, October 16, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki, trendit.
5 comments

le-soleil-est-pres-de-moi-by-angelferd.jpg
En ole koskaan juurikaan välittänyt teennäisistä hipsterbändeistä, mutta koska niistä näkyvin, Radiohead, on jokaisen itseään rockmusiikkielitistinä pitävän pakkopullaa, olen minäkin tuhlannut ropoja heidän albumeihinsa. Ja eiväthän ne mitään mullistaviaa suorituksia ole. Tosin Radioheadia ei missään tapauksessa saa kritisoida, vaan sopivassa seurassa pitää muistaa aina heittää heidän tärkeimmästä teoksestaan “OK Computer” jotain allaolevan kaltaista:

Radioheadin monikerroksiset äänitekstuurit eeppisine kaarineen luovat kuvaa riivatuista sieluista, jotka pelon, vieraantumisen ja tuskan ristipaineessa kamppailevat kohti merkitystä, kohti mysteeriä, kohti maailmaa, jossa sykkivät…

(ja sitten listataan lisää hipsteribändejä, jotta ei jää kellekään epäselväksi, että on sitä tullut musiikkia kuunneltu vuosikymmenien sivu)

…niin Pink Floydin huureinen horros, Pixiesin kirskuvat kitaravallit kuin My Blood Valentinen epäuskoinen symbaali.

No mitä muuta sitä voi minuna tehdä, kuin ostaa Radioheadin paljon puhutun In Rainbows-albumin? Siis niin tein. Koska albumin hinnan saa valita itse, mietin tovin mikä olisi oikea korvaus ja mistä itse asiassa kannattaa maksaa. Arvotin asiaa yksinkertaisen “Jos minulla ei tätä olisi, niin mistä jäisin paitsi nyt ja tulevaisuudessa?”-mallin kautta.

Vaikka Radiohead ei ole koskaan merkinnyt minulle juurikaan mitään, ajattelin kuitenkin, että Radioheadin kaltaiset uskaliaat yhtyeet piristävät kummasti muuten niin laiskaliikkeistä musiikkiteollisuutta. Ja ehkä tämän esimerkin kautta muutkin artistit, ennen kaikkea nousevat, uskaltaisivat. Jospa heille jäisi tästä suorasta kaupankäynnistään hieman enemmän massin pohjalle jolla tuottaa lisää hienoja elämyksiä, joista sitten minun ja lähipiirini hyvinvointi lisääntyisi.

Ajattelin siis itsekkäästi vain omaa hyvää oloani ja täräytin vetoomuksen hinnaksi kaksi puntaa. Käsittelykuluineen noin kolme ja puoli euroa. Pieni uhraus siitä, että minua hymyillyttäisi tulevaisuudessa yhä useammin. Latasin bittipaketin kovalevylle ja klikkasin play-ikonia (vrt. ennen “laitoin levyn levylautaselle ja laskin neulan vakoon”) ja katso, albumihan on hyvä. Paikoin jopa kauniskin.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla – satsaus tulevaisuuteen ja nippu näppäriä ralleja.

Osta hyvä elämä ja levy!


kuva: …le soleil est pres de moi…by angelferd

Aiemmin saagassamme “The rise and fall of evil empire – How to dethrone and decapitate the blood-sucking major labels in three simple steps”:

Trent Reznor ja suuret levy-yhtiö,
Euroviisut, YLE ja suuret levy-yhtiöt,
Avoin elämä, Steve Jobs ja suuret levy-yhtiöt
,
Vuosi 1997 ja suuret levy-yhtiöt,
Minun maailmani ja suuret levy-yhtiöt,
Robbie Williams, Thom Yorke ja suuret levy-yhtiöt,
Soittolistat, hittiputki ja suuret levy-yhtiöt,

Herra Seepra ja Rouva Krokotiili Friday, October 12, 2007

Posted by Sami Oinonen in überkuul, musiikki.
4 comments

horchow-crocodile-zebra.jpgNyt kovalevyt kuumiksi. Tänään klo 22.00 Yle Extra tarjoaa etukäteen jo paljon värinöitä aiheuttaneen live-taltioinnin pianokuningatar Tori Amosin kesäiseltä Provinssirockin keikalta. Niille, joille Tori Amos ei sano mitään, niin tehtäköön tämä naisista parhain tiettäväksi hänen yhden parhaimman kappaleensa, Mr. Zebran, kautta.

Ja koska olen tänään poikkeuksellisen lupsakalla tuulella, niin minä yritän tehtävistä mahdotonta – tulkita Tori Amosin sanoituksen. Tori Amos-fanien keskuudessa tämä poikkeuksellisen selkeälinjainen teksti tulkitaan usein kertovan huumeista tai aviomiehen murhasta. Mutta ei, kaikki aiemmat tulkinnat ovat vääriä. Ohessa laulun sanat, ja alla tulkintani, se ainoa oikea.

Mr. Zebra (Tori Amos)

Hello Mr Zebra can I have your sweater cause it’s cold cold cold in my hole hole hole / Ratatouille Strychnine sometimes she’s a friend of mine with a gigantic whirlpool that will blow your mind

Hello Mr Zebra ran into some confusion with a Mrs Crocodile / Furry mussels marching on she thinks she’s Kaiser Wilhelm or a civilised syllabub to blow your mind

Figure it out she’s a goodtime fella she got a little fund to fight for Moneypenny’s rights / Figure it out she’s a goodtime fella too bad the burial was premature she said and smiled.

Tulkinta: Mr. Zebra sai alkunsa Tori Amosin nähtyä Discovery-kanavalta luontodokkarin, jossa krokotiili nappasi veden äärelle juomaan kurkottavan seepran noin vain. Tämä luonnonvalinta pysäytti Torin ja hän päätti tehdä tästä muistijäljestä rallin. Lisäksi “Mr. Zebra” ja “Mrs. Crocodile” näyttivät paperilla hyvältä. Säväyttääkseen lähinnä eurooppalaisia älykkökriitikkoja(?) hän heitti sanoitukseen satunnaisesti jokaisen valaistuneen listoilta sanoja kuten “Ratatouille”, “syllabub” ja “Kaiser Wilhelm”. Armottomana James Bond-fanina hän ei taaskaan malttanut olla myöskään tunkematta kaikkien naisasialiikkeiden äitihahmoa Neiti Moneypennyä teksteihinsä.

Laulun sanoista “sweater”, “hole” , “strychnine”, “whirlpool” ovat toriamosmaista perussanastoa, joista vähintään yksi esiintyy jokaisessa hänen lauluissaan lähinnä signeerauksen roolissa. Ne ovat allegorioita miehelle (sweater, strychnine), naiselle (whirlpool) ja kaivolle (hole).


kuva: Krokotiili & Seepra-sohva, Horchow, $4,349

Minä teen nyt näin, kiitos! Wednesday, September 19, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki, trendit.
3 comments

coaching.jpg
“We will put out one last album for Universal and after that we will sell albums directly to fans from our website at (say) $4 an album”. (via)

Näin toteaa Nine Inch Nails-yhtyeen Michael Trent Reznor. Hänen lupauksensa kuulostaa varsin mukavalta. Hän lienee oivaltanut, että laiskaliikkeisen levy-yhtiön lisäarvo on näinä moderneina digitaalisen jakelun aikoina ja hänen etabloituneen NIN-brändinsä näkökulmasta vähintäänkin kyseenalainen.

Ulkoistetunkin toiminnan, tässä tapauksessa lähinnä musiikin markkinoinnin, jakelun ja myynnin, voi ottaa takaisin haltuunsa, jos vain uskoo taitavansa homman itse paremmin. Ja olemaan ilman välikäsiä lähempänä fanejaan.

Toivottavasti Reznorille ja kaltaisilleen jää uudessa huomenessa aikaa kuitenkin keskittyä itse olennaiseen, eli musiikkiin.

Aiemmin saagassamme “The rise and fall of evil empire – How to dethrone and decapitate the blood-sucking major labels in three simple steps”:

Euroviisut, YLE ja suuret levy-yhtiöt,
Avoin elämä, Steve Jobs ja suuret levy-yhtiöt
,
Vuosi 1997 ja suuret levy-yhtiöt,
Minun maailmani ja suuret levy-yhtiöt,
Robbie Williams, Thom Yorke ja suuret levy-yhtiöt,
Soittolistat, hittiputki ja suuret levy-yhtiöt

Iloa, valoa ja haara-asento Tuesday, July 17, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
4 comments

rubik-at-ilosaarirock-2007.jpg
Rubik
Ilosaarirockissa lauantaina 14.7. 2007

Iloisiin jälleennäkemisiin Monday, July 16, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
add a comment

nieminen-litmanen-duo-at-ilosaarirock-2007.jpg
Vuoden lakisääteinen iloisten jälleennäkemisten tapahtuma, Ilosaarirock, on jälleen onnellisesti takana. Sitä tapaa kerran vuodessa vanhoja lapsuudenystäviä, koulutovereita ja hyvääpäivääkirvesvartta-tuttuja. Joku vuosi vain muutamia kymmeniä, joku toinen taas jatkuvalla syötöllä sellaisia, jotka on nähnyt edellisen kerran joskus kauan sitten. Nämä yllättävät tapaamiset ovat tapahtuman hienointa antia.

Eihän Ilosaarirockissa tai missä muussa tahansa vastaavassa vuosikymmenten ikäisessä tapahtumassa ole loppujen lopuksi kysymys rockmusiikista, vaan näistä satunnaisista jälleennäkemisistä. Ei ihme, että vuodesta toiseen Ilosaarirockissakin päälavan bändit tuntuvat olevan poikkeuksetta ankeita akteja, välttämätöntä taustameteliä keskustelun kyytipojaksi. Parhaimmat bändit löytyvät pikkulavoilta, kuten tänä vuonna kuvan skandinaavinen action jazz-duo Nieminen & Litmanen, letkeää hyvän olon jamimusiikkia.

Aiemmin sarjassa “Ilosaarirock – Suomen paskimmat festarit. Ensi vuonna uudelleen!”
Vesijumppa, Pyhäselkä ja Ilosaarirock
Bajamaja ei meille kelpaa, ei!
Mr. T. Bling – Ilosaarirockin themies
No voehan hohtimet – sanontoja Itä-Suomesta
Aikuistumisriiteistä – juokaamme elämän maljasta
Etsitään majapaikkaa

Totuusterveiset Thursday, June 28, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
3 comments

bs1.jpgKesän edetessä itse kukin uskaltautuu varmastikin syöksähdellä aina vain radikaalimpien asioiden pariin. Toissapäivänä minäkin kävelin lantsareissa metsässä, eilen napauttelin tikkatauluun muutaman kierroksen elastisin rannevedoin darts-tyyliin ja tänään surffailin interneteissä kaikenkirjavilla liberaalisaiteilla.

Ja enkös kohta löytänyt itseni erään naislaulajan viralliselta webbisaitilta, jossa todetaan vaatimattomasti: “The career of Barbra Streisand has been paved with bold, creative achievements and highlighted by a series of firsts”.

Niinpä niin, palasin lapsuuden herkkiin hirmuhetkiin kun levylautasella raikasi (täysin minusta riippumatta) Barbran platat aivan urilla. Hrrrrrr.

Barbra näyttää viime aikoina kunnostautuneen Hollywoodin ympäristöliikkeen hengettärenä, että siitä hänelle pisteet. Ja kai hän on aina ollut hieman vasuriin päin kallellaan. Ja tästähän ei vanhan liiton rintama tykkää. Joten on hyvä, että hänellä on saitillaan, siinä aivan etusivulla, osio nimeltään “Truth Alerts”, jossa hän voi oikaista  vanhoillisten totuustorvien vääryyksiä. Kuten esimerkiksi sellaisia, että ei ladyn konsertissa eturivistä heitetty pahvimuki ole missään tapauksessa poliittinen kannanotto, vaan tässä tapauksessa tyypillinen australialaisen kutsuvieraan känniörvellys …ja  ehkä myös, jos saan tähän väliin heittää oman tulkintani, hätähuuto hyvän musiikin puolesta.

Pyhiinvaellusmatkalle Pohjanmaalle #3 Sunday, June 17, 2007

Posted by Sami Oinonen in überkuul, musiikki.
13 comments

tori-amos-at-provinssirock-ii-2007.jpg
Ihmiselo on lyhyt. Siksi on hyvä, että elämässä on tähtihetkiä. Asioita, joilla on merkitystä ja joita muistella sitten joskus kun on aikaa. Se, kuinka sanoi ensimmäisen sanansa…”auto”. Se, kuinka oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. Se, kuinka räjäytti ensimmäistä kertaa hyvin palvelleen pienoismallilentokoneensa kinureilla ja omatekoisella napalmilla. Se, kuinka sähläsi sormeensa haavan leikatessaan salaa leipäveitsellä pullapitkosta palaa mummolassa…

Ja sitten tämä. Tori Amosin keikka perjantaina. Olipa mahtavaa. Harmi sinänsä, ettei aikatauluissa ollut joustoa ilmeisesti piiruakaan. Jäi yleisön mylvinnästä huolimatta encore kokematta. Plääh.

Viikon kauniiksi aluksi Monday, May 28, 2007

Posted by Sami Oinonen in überkuul, musiikki.
add a comment

mike-patton-mondo-cane.jpgElämäni valo, Mike Patton, kävi viime viikolla Italiassa heittämässä pari keikkaa 50- ja 60-lukujen italialaista iskelmämusiikkia kera orkesterin ja kuoron. Viikon aloittaa kivasti hänen svengaava tulkintansa Nicola Ariglianon kappaleesta “20 km al giorno” (Youtube-video).

Näkemäni muutaman klipin ja Pattonin sähköpostilistalla keikkoja todistaneiden hurmoshenkisten vuodatusten perusteella täytyy sanoa, että harmittaa vietävästi etten ollut paikalla. Keikat on kuulemma äänitetty, joten toivottavasti albumia olisi luvassa.

Suomi-Italia-Seura paheksuu Thursday, May 24, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
6 comments

bent-out-of-shape.jpg
Pettymyksen syvä kaivoskuilu on häämöttänyt kraaterina edessämme muutaman tunnin, sillä suomalaisen musiikkiviennin nopealiikkeinen betonipaalu, pehmo-oopperametallikone Nightwish, julkisti tänään uuden laulajattarensa. No hän ei ole Apenniinien niemimaan tulisieluinen lyyrinen sopraano Cristina Scabbia, niin kuin tässä blogissa reilu vuosi sitten aprikoin vaan joku ruotsalainen, muuan Anette Olzon taiteilijanimeltään. On tuskallista olla väärässä, mutta kerta se on ensimmäinen. Tähän lienee totuttava.

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan saa päähänsä vetää tästä valinnasta mitään sen suurempia johtopäätöksiä suomalais-ruotsalaisen yhteistyön tilasta. Pohjoismaiden neuvosto toimikoon kuten tähän asti, kaukana toiminnasta. Ja ei tässä ole mitään syytä lähteä nyt hamuilemaan ystävyyskaupunkeja ja kummeja Taalainmaata myöten. Se että suomalainen rockyhtye valitsee perusruotsalaisen näköisen ruotsalaisen laulajakseen on vain hyvin outo ja todennäköisesti juhannussalon ympäripyörimisrituaalin humalluttamana syntynyt päätös.

Ruotsalaistunut Nightwish ei tarkoita sitä, että suomalaiset ja ruotsalaiset olisivat nyt jollain tavalla bestiksiä niin kuin silloin joskus 1700-luvulla. On kaikkien suomalaisten etu, että tämä rajoja rikkova ja harhainen kädenojennus jää kertaluontoiseksi harjoitukseksi, sillä ilman eripuraa, kateutta ja leikkimielistä nokkapokkaa meille jäisi vain…vain…Niin mitä meille jäisikään? Ei niin ketään kelle vinoilla.

Nightwishin hyvinvointi on meidän kaikkien suomalaisten asia. Ehkä olisi kuitenkin parempi, että yhtye hajoaisi piakkoin apokalyptisiin erimielisyyksiin ettei tarvitsisi kuunnella ruotsalaisten diipadaapaa siitä kuinka “tarvittiin ruotsalainen viemään suomirock maailmankartalle”. Yhtye narikkaan vain, se olisi isänmaallinen teko. Silloin voitaisiin todeta ylpeästi, että “ei niiden ruotsalaisten kanssa kissanpolkkakaan taitu”.

Se on ihan jees jos epäonnistuu Wednesday, May 9, 2007

Posted by Sami Oinonen in bizarre, musiikki.
add a comment

katie-lee.jpgKatie Lee (s. 1919) on amerikkalainen folklaulaja, joka loi kahdella kulttialbumillaan Life is Just a Bed of Neuroses ja Songs of Couch and Consultation folkmusiikkiin oman punaisen viivansa, freudilaisen folkin.

“The Ballad for Group Therapy”, “Shrinker Man”, “Repressed Hostility Blues” ja “It Must Be Something Psychological” ovat hänen tunnetuimpia laulujaan. Modernin ihmisen hätä ja psyykeen mieletön karuselli olivat hänen lauluissaan tuttuja teemoja.

Kaikkein ikimuistoisin ja mestarillisin on kuitenkin hänen hilpeän epätoivoinen tilityksensä “Will to Fail” (mp3). Epäilemättä kaikille oravanpyörässä leijaileville megasuorittajille hyvinkin terapeuttista kuunneltavaa. Hän kujeilee seuraavasti:

…I have a little quirk, a pattern, so to speak
I rarely or ever hold a job, I never finished my work
I am an affable kind of a slob
a highly disorganized kind of a classic sort of a jerk

I’ve got the will to fail, will to fail
I have talents that I never use
I try to win but I love to lose
because I’ve got the will to fail

Tralalaa.

[WFMU Day #128]

Tule, älä pelkää! Sunday, May 6, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki.
5 comments

messer-chups-bela-and-zombie-girl.jpg
Pietarilainen Messer Chups soittaa surffirokkia höysteenään sämplejä ja vanhoja scifi- ja kauhufilkkoja. He esiintyivät Korjaamolla lauantaina. Duon toinen jäsen, Zombie Girl, on kuvassa Béla-sedän kanssa. Kitaristi Oleg Gitarkin ei mahtunut kuvaan, ei niin sitten millään. Mike P:n levymerkiltä. Tietysti.

Hei Rubik, pois päästäni! Thursday, May 3, 2007

Posted by Sami Oinonen in überkuul, musiikki.
add a comment

Viime lauantaina suomalaisen musiikkitaivaan kirkkain toivo, Rubik, soitti Tavastialla aivan käsittämättömän tiukan keikan. Vyöryvää leijailua.

Aarrghh! Ei olisi pitänyt lähteä. Juuri kun olin saanut itseni vieroitettua bändin City and The Street-biisistä eroon, niin nyt se on soinut joka aamu herätessäni hypnoottisesti pääkopassani.

Että kiitti helvetisti. Näin hienoa fiilistä ei saa tuottaa kellekään. Ei, ei, ei. Ja kukaan ei saa soittaa bassoa niin elastisesti kuin bändin basisti Arvi Hasu. Minä kiellän.

Ei haittaa kevätviimat ei.

Pelataan musiikissa ja elokuvissa Wednesday, April 25, 2007

Posted by Sami Oinonen in überkuul, musiikki.
6 comments

leonidas-is-off-to-battle.jpg
Populaarikulttuuriin sijoittaminen on kohdaltani saavuttanut tämänvuotisen lakipisteensä, näin luulen. Tarkastelin tuossa elämystilastoani ja tämän vuoden saldo on kertakaikkisen mykistävää luettavaa. Tänä vuonna ostettu:

1 populaarimusiikkikonsertti: Nine Inch Nails, jäähalli
1 cd-levy: Nine Inch Nails: Year Zero
1 elokuvateatterikäynti: 300

Onneksi kaikki ovat olleet nappivalintoja. Nine Inch Nailsin musiikkihan on sinällään nyt sellaista kirskuntaa ja möykkää, että eihän sitä kuuntele kuin nauloja päässään. Tajusinkin konsertissa, että enpä taida jaksaa enää tällaiseen pöhinään lähteä. Se oli hieno havainto.

Mitä tulee yhtyeen Year Zero-albumiin, niin sen arvo on kehystarinassa ja siinä miten fanit sen paljastivat. Suurta peliä. Ja siinä miten Year Zero tulee olemaan suunnannäyttäjänä sille, millaista musiikinkokeminen voi tulevaisuudessa olla. Jotkut puhuvat Year Zerosta vain viraalimarkkinointitapauksena. Kiitos näistä visionääreistä. Ai niin ja se cd-levy, joka on kylmänä musta ja lämpimänä vaalea paljastaen lisää kehystarinaa. Siistiä.

No entäs sitten 300, spartalaisten talvisodasta kertova kaksituntinen “Hakkaa päälle Spartanpoika”-pläjäys. Se oli mahtava. Valitsin tuon leffan ainoastaan Frank Millerin takia ja kyllä kannatti. Välillä oli tietysti vähän herkistelyä ja epäolennaista henkilöhahmojen rakentelua, mutta onneksi mäiskeelle oli varattu ykkössija. No eihän leffa mikään eurooppalainen taide-elokuva ole, jossa kotona sotureitaaan surevat naiset viiltelevät rystysiään kaupunginmuuriin lasittunein katsein ja jumalaansa itkien.

Ei tietenkään, vaan yksinkertainen, vauhdikas ja värikylläinen kuvaus siitä, miten valkoihoiset, oikeamieliset ja täydellisen marmorivartaloiset miehet taistelevat yhtenä rintaman kodin, respektin ja vapauden puolesta mustia ja likaisia persialaisöykkäreitä, örkkejä ja sekasikiöitä vastaan, joita johtaa kaiken lisäksi vielä kolmimetrinen selkeästi homoseksuaalisuuteen henkisessä tyhjyydessään taipuvainen maagikko ja jumalkuningas KsrötKsröt.

Elokuvassa oli oikeastaan vain kaksi huonoa puolta. Ensinnäkin taistelukohtausten siivittäjänä kajareista lasahdellut metallimusiikki olisi saanut olla aggressiivisempaa ja toisekseen kyllähän ne taistelut olisi pitänyt pysäyttää ja antaa elokuvayleisön pelata ne omin käsin loppuun massiivisena joukkopelitapahtumana….vaikka kännyköillään. No ehkä joskus tulevaisuudessa.

Ai niin, ja olisi se Lynchin Inland Empire saanut alkaa heti 300:n perään. Möisivät edes meille laiskoille jotain elokuvailtapakettia “2 leffaa yhden hinnalla putkeen”. Nyt pitää näköjään käydä toisenkin kerran tänä vuonna leffassa. Hurjaa.

Taivasradio Monday, April 16, 2007

Posted by Sami Oinonen in musiikki, status quo.
15 comments

Puhelin soi.

“Suomen Gallupista Pirkko Kysyy-Teiltä päivää. Teemme tutkimusta radion kuunteluun liittyen…”

“No mutta, mutta”, ajattelen. “Tämähän on asia, josta tiedän. Taidanpa osallistua. Ehkä opin jotain.”

“Haastattelu kestää noin 30 minuuttia…”

“Oho, no hyvän asian puolesta. Mutta hoidetaas homma tehokkaasti, sovitaanko nyt maksimissaan kaksikymmentä minuuttia. Minulla on nähkääs tässä erittäin tärkeää ja täysin päätöntä ns. webbisurffailua käynnissä.”

Haastattelija kysyy selkeästi artikuloiden radioasemiin liittyviä mieltymyksiäni.

“Mitä radioasemaa kuuntelet arkiaamuisin klo 9-13?” – Radio Helsinki
“Mitä radioasemaa kuuntelet viikonloppuaamuisin klo 9-13?” – Radio Helsinki
“Millä radioasemalla on napakimmat aamujuontajat?” – Radio Helsinki
“Millä radioasemalla on älykästä debattia päivät pääksytysten?” – Radio Helsinki
“Millä radioasemalla on paras mix puhetta, gonzojournalismia ja musiikkia?” – Radio Helsinki
“Mikä radioasema soittaa hipahtavan monipuolista musiikkia rahisevista vinyyleistä?” – Radio Helsinki
“Minkä radioaseman toimittajista valtaosa on omasta mielestään erittäin sofistikoituneita musiikin monitietäjiä ja jotka myös tekevät sen kuulijoilleen tiettäväksi?” – Radio Helsinki
“Mikä on se ainoa suomalainen radioasema, jolla soitetaan musiikillisen jumalan, Mike Pattonin, musiikkia moninkertaiseen kaupalliseen itsemurhaan oikeuttava määrä?” – Radio Helsinki jippii!

jne.

Eikä minun mielestäni Radio Helsinki ole edes millään tavalla poikkeuksellinen radioasema. Se vain nyt sattuu olemaan paras niistä mitä on Suomenmaassa tarjolla. Miksei koskaan kysytä suoraan millaista kanavaa ihmiset oikeasti haluavat? Täydellinen radioasema olisi sellainen, joka esittäisi radiokuunnelmia klo 08-24 ja erittäin vaikeaa jazzia klo 24-08. Tasatunnein kuunneltaisiin kolmen minuutin ajan viikon urbaaneja luontoääniä lamppuharjakoskelosta, halkisinisentaivaanvuoheen ja kalliokyyhkyyn. Keskiyöllä lausuttaisiin kuuntelijoiden rustaamia kännykkärunoja minuutin ajan.

No joka tapauksessa, noin sataa Radio Helsinki-vastausta myöhemmin olikin aika kuunnella musiikkinäytteitä eri kanavilta. “Vau, tämähän tuntuu jännältä”, ajattelin. Kerrankin saan läpileikkauksen suomalaisista paikallisradioista kunnon pikapurskeena. Antaa palaa.

Mutta, mutta. Ne kaikki ääninäytteet olivat kammottavaa tuubaa. Tasapäistävän hittitaivaan junnaavaa lokomotiivia. Sellaista mitä parturini kuunteluttaa minulla ja jota vienosti snobahtavat kuuloluuni kestävät tasan 20 minuuttia joka kuudes perjantai.

Olin haastattelijan ihannepoka, sillä vastasin jokaiseen ääninäytteeseen noin sekunnin kuuntelun perusteella napakasti. Kritisoin kärkevästi kanavien samankaltaisuutta mannermaisen lyhyin ja pisteliäin sanakääntein “Minulla on elämä”, “Onko tässä elämää?”, “Haluan elää”, “Tämä on julmaa”, “Raakalaiset”, “Vallankumous”, “Minä vapisen”, “Jalkani eivät enää kanna”, jne.

Tasan 11 minuuttia myöhemmin, haastattelija kysyi minulta korvinkuullen selkeästi helpottuneena viimeisen kysymyksen. Kysymyksen, jota olin odottanut. Kysymys, jonka vastauksista on koko Suomen kansa kiinnostunut.

“Olisitteko kiinnostuneet radioasemasta, joka keskittyisi metallimusiikkiin, yhtyeisiin kuten Audioslave, Metallica ja Kotiteollisuus?”

Radio Tuskaa pukkaa.