Jeesuksen toinen tuleminen

Steve Jobs, digitaalisen aikamme ikivalo, luki eilen madonluvut suurien ja pirullisten levy-yhtiöiden peukaloruuville. Hänen avoimen elämän hengessä sivauttama manifestinsa “Thoughts on Music” on messiaanista tekstiä. Ja koko digiuniversumi on polvillaan. Hän visioi maailman jossa kuluttajat danssahtelevat kuin kesäpellolla mehiläiset kuunaan levittäen musiikkia kukasta kukkaan, ilman mitään piratismin estomekanismeja.

Imagine a world where every online store sells DRM-free music encoded in open licensable formats. In such a world, any player can play music purchased from any store, and any store can sell music which is playable on all players. This is clearly the best alternative for consumers, and Apple would embrace it in a heartbeat.

Tässä vaiheessa täytyy tietysti kunnon blogisuckup-tyylin mukaisesti korostaaa, että näinhän minäkin olen aina visioinut ja itse asiassa minun esseeni vuodelta 1997, “The rise and fall of evil empire – How to dethrone and decapitate the blood-sucking major labels in three simple steps”, käsitteli jo hyvin pitkälti maailmaa, jossa digitaalinen sisältö liikkuu vapaasti paikasta toiseen, kunhan se on ensin vain jostain ostettu ja tekijöille korvaukset kilahtaneet. Että vanhaa proosaa siis.

Mutta kaiken kaikkiaan mahtavaa. Vapaudestahan me kuluttajat tykkäämme. Ja Stevekin, varsinkin nyt kun Applen dominanssi on digimusiikin saralla kiistaton.

—
Kuvaselitys. Kuvassa neljä suurta levy-yhtiötä + ÄKT kurittavat kuluttajapoloa ja yrittävät vääntää häneltä viimeisenkin pennin tarjoamillaan Greatest Hits-kokoelmilla. Kuvassa vasemmalla vapahtaja Jobs yllättää heidät pahki itseteosta pysäyttäen yhtiöiden pirullisen verenjuoksutusoperaation.

“Sinä tulit, Steve”, huoahtaa kuluttajapoloinen.
“Ällös pelkää kurja, kyllä elo on iloa ja valoa jos mukaani lähdet sä.”
“Tokihan minä, nuo ruojat ovat vain minut skalpeeranneet jööttihiteillään.”
“Ällös huoli, käykäämme iTunes-kaupan kautta kotiin.”
“Huraa, saanhan myös oranssin iPodin, saanhan?”
“Toki toki, lapseni.”

—
Tämä kirjoitus on tämän blogin noin neljässadas joko Steve Jobsia kuolaava tai suuria levy-yhtiöitä teilaava. Sinänsä kunnioitettava saavutus, varsinkin ottaen huomioon että tämä kirjoitus on vasta blogini #709.