Täydellistä hammasharjaa etsimässä Wednesday, June 4, 2008
Posted by Sami Oinonen in design, kuluttaminen.2 comments
Tapasimme jälleen kerran pienessä “Lounasinnovaatiot, nuo Suomen tulevaisuuden kilpailukyvyn kulmakivet”-ryhmässämme. Tällä kertaa pohdimme ihon- ja suunhoitoon liittyvien henkilökohtaisten hygieniatuotteiden kertakäyttöistymistä.
Näinä muovisina päivinä mikään juuri ei kestä mitään. Ennen, Rajamäen Rykmentin aikoihin, esimerkiksi partaveitsi ja jopa partavaahtokin siirtyivät isältä pojalle, sukupolvelta toiselle, miehisyysriittinä juhlallisin olalleläpsyttelymenoin. Nyt hyvä jos partakoneen tinamoottori kestää sirisemättä vuottakaan.
Ja entäs hammasharjat. Ne ovat aina olleet kertakäyttötuotteita. Niiden kehitys on ollut yhtä evoluution lähtökuopissa kituuttamisen juhlaa.
Hammasharja on tuotekategoria, jota ei ole juurikaan innovoitu tuhanteen vuoteen. On lähdetty siitä olettamuksesta, että varsi ja nippu harjaksia riittänee ja kestää aikansa, jonka jälkeen väline kierrätetään mopon hienoharjaksiseksi puhdistuvälineeksi sinne vanhojen mattojen ja t-paitojen joukkoon. Niinpä hammasharjoissa on nähty aikojen saatossa vain näennäisiä parannuksia. Varsissa on siirrytty sormista, puutikun kautta muovijohdannaisiin ja harjaksista kynsien ja nailonin kautta jopa titaaniin.
Näennäisinnovointia on toki hieman tapahtunut. Tässä kategoriassa oma lukunsa on nuo värkkifriikkien värisevät sauvat, sähköhammasharjat, joissa on käyttö- ja konfigurointiopasta tiiliskivellinen ja vähintään tuhat ja yksi ominaisuutta vaikka vain tarvitaan yksi. Se, joka tähtää hampaiden puhdistamiseen käden koukistajalihasta kramppaamatta.
Mutta mikseivät hammasharjatkin voisi siirtyä isältä pojalle? Miksei kukaan valmistaja ole tuonut markkinoille sellaista hammasharjaa, jonka metallisen varren voisi lahjoittaa isältä pojalle niin kuin silloin ennen ja johon tarvitsisi ostaa kestävää kulutusta hyvin sietäviä harjapäitä vain yksi vuosikymmeneen? Ja mikä parasta, tätä vartta pitäisi voida toki käytää muuhunkin kuin suuhygieniaan. Ruuvimeisselinä, partaveitsenä, radio-ohjattavan auton kauko-ohjaimen katkenneen antennin korvikkeena jne. Yksi varsi ja vaihdettavin kärkikappalein mitä moninaisempia käyttötarkoituksia. Periaate, joka toimii.
Ja olisihan tietysti hyvä, että varsi kommunikoisi optimiharjauskulmat ja indikoisi kärjen vaihtovälin lähestymisestä pienin herkin äänimerkein ja että sitä varattaisiin harjaus- ja kiertoliikkeellä.
Toimii. Tarvetta on. Tuotantoon!
–
Aiemmin: Sami etsii täydellistä t-paitaa, läppärilaukkua, rannekelloa
Ekoluksusta Sunday, June 1, 2008
Posted by Sami Oinonen in design, kuluttaminen, tee-se-itse.add a comment
Olen viime aikoina palannut kertakäyttöisten kahvinsekoittimien keräämisen kiehtovaan maailmaan.
Tämä harrastuksistani parhain kuihtui taannoin samaa tahtia kuin rakas kansallinen lentoyhtiömme napsi natsoja lojaliteettikortistani. Sillä kyllähän sitä maailmaa piti kiertämän, jos mieli mitä moninaisempia sekoittimia kerätä. Niin on köyhää kertakäyttöinen kahvilakulttuuri koto-Suomessamme.
Ja kahvinsekoittimiahan ei kannata kerätä tyhjänpantiksi. Niistä on monien käyttöesineiden raaka-aineeksi, himmeleistä kauniisiin valaisimiin.
Kuvan lievästi sanottuna ekopäheä Spoon-kattokruunu on portugalilaisen Studio Verissimon näkemys siitä, mitä muutaman vispauksen jälkeen hukkaan heitetyillä sekoittimilla voi parhaimmillaan tehdä. Toinen vaihtoehtohan olisi sekoittaa kahvi sormin tai lopettaa kahvinjuonti tykkänään. [via]
—
Aiemmin sarjassamme “Tyylivalaisin se lämmön tuo”:
Avaruusmeduusa, Sydän, Kukka, Steampunk, Enkeli, Titanic, Ase, Imuri, Lampputuoli
Elonkorjuu, valo ja tv Monday, March 31, 2008
Posted by Sami Oinonen in brändit, kuluttaminen.3 comments
Minulla ei ole sinänsä mitään markkinointia vastaan niin kuin se manifestoi itseään näppärän mainonnan avulla. Mutta harvoin tulee vastaan yhtä hämmentävää keitosta kuin Philipsin webmainos, jossa arvatenkin yritetään kaupitella jotain nykyistä pyhän lehmän korviketta olkkarin valonlähteeksi.
Olen jo tässä vaiheessa vuotta vakuuttunut siitä, että tämän parempaa huuruista mainosta ei voi tulla enää tänä vuonna vastaan. Mahdotonta. Vaikka onhan tässä tangomarkkinat ja Pekingin olympialaiset vielä edesssä. Mainos galvanoi kuupan jokaisella ruudullaan:
Philips Aurea, sinänsä erittäin eteerisjumalallinen nimilöydös. Jälleen kerran. Mutta mitä tuo kaikki tarkoittaa? Sen lisäksi siis sitä, että Philips ottaa kantaa näinä maallisina aikoina sielun olemassaoloon. Sopii minkä tahansa kulutuselektroniikkayrityksen virkaa toimittavan henkisen kasvattajan agendaan. Aivan siihen tähtitavoitteeksi yhteiskuntavastuun rinnalle vuosikertomusta komistuttamaan.
Miksei mainonta voi olla kuten ennen? Suoraviivaista ja absoluuttisen tehokasta. Maitoajanoon-Ostalelulapselle-Mämmiätuskaan-tyylistä. Miksi asiat pitää verhota niin kryptisiin sanaleikkeihin ja pseudoälyllisiin mukamasmerkityksiin, että päähän koskee jo ilman sitä mahdottoman säkenöivää tv-vastaanotinta?
Miksei mainonta voi olla yksinkertaisesti sellaista kuten kuvassa:
“Pirun pelloilta – Marijuana, Helvetin Pötkylä – Syntiä, hulluutta ja kiimaista irstailua. ”
Kaartelematonta, totta ja jännittävää. Toimii.
Pieni suuri maailma Sunday, January 13, 2008
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen, musiikki, status quo.2 comments
No yritä tässä nyt sitten ostaa digitaalista musiikkia Amazon.comista:
We are sorry… We could not process your order because of geographical restrictions on the product which you were attempting to purchase. Please refer to the terms of use for this product to determine the geographical restrictions. We apologize for any inconvenience this may have caused you.
Blaa, blaa, blaa. Maapallohan on vain pieni piste maailmankaikkeudessa, miksi siis tällaisia keinotekoisia rajoitteita. Ma tahdon olla vapaa!
Käyttöehdot paljastavat syyn:
5. Territorial Restrictions: As required by our Digital Content providers, Digital Content will, unless otherwise designated, be available only to customers located in the United States.
No mutta tämähän selvensi, kyllä tuli heti parempi olo. Alas harvainvalta. Barrikaadeille!
Tylsä värkkikonservatiivi Tuesday, October 9, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.2 comments
Täydellisten farkkujen etsiminen on todella turhauttavaa puuhaa. Mistään ei tunnu löytyvän sellaisia farkkuja, jotka ovat tyköistuvat, hivenen tyylikkäät ja kestävät. Sellaiset farkut, joihin suhahtaa kevyesti, jotka kestävät vähintään viisi vuotta arkikäytössä, ja ennen kaikkea sellaiset, jotka saavat minut näyttämään rokkaavalta muskelisurffaajalta. Eikä siis omalta todelliselta itseltäni, tylsältä värkkikonservatiivilta.
Täydelliset farkut ovat sattuneet eteeni ehkä vain pari kertaa. Ja tyhmä kun olen, olen tajunnut vasta jälkikäteen että olisi heti pitänyt kahdet parit ostaa. Koska farkkujen ostaminen, kuten muukin shoppailu on varsin alentavaa puuhaa, olen turvautunut viime vuosina lähinnä Suomenojan Intersportin minimalistiseen farkkuvalikoimaan.
Mutta onneksi meitä miehiäkin tulee kohta auttamaan paras farkkukauppa päällä maan, Zafu.com. Sen ekstensiivisen profiloinnin ja valikoiman perusteella on satavarma, että saan juuri sellaiset farkut mitä haluan.
Varmasti voin kohta todeta yhtä tyytyväisenä kuin muuan Rebecca, Zafu.comin tyytyväinen asiakas:
Thank you so much for helping me fit into the best jeans ever!!! I just got a pair of Goldsign jeans, as suggested by your website and they fit absolutely perfect! My butt looks great! I am hooked on your website!
—
Aiemmin: Sami etsii täydellistä t-paitaa, läppärilaukkua, rannekelloa
Polkupyöriä automaatista Tuesday, August 14, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.add a comment
No miksen tullut tätäkään ajatelleeksi? Hollantilainen suunnittelutoimisto Springtime on kehittänyt valloittavan konseptin, jolla kaupunkien ylläpitämiin vuokrapyöräviidakoihin saadaan jotain rotia. Perusongelmahan nykyisissä vuokraussysteemeissä on yleisesti se, että pyöriä jätellään sinne tänne ja palautellaan sikinsokin vaikka missä kunnossa virallisen pyörätelineen liepeille tai joissain poikkeustapauksissa jopa itse telineeseen.
Springtimen yltiöautomaattisen systeemin myötä pyörien elämästä tulee oikein mallikelpoista. Polkupyörässä oleva RFID-siru monitoroi pyörän käyttöä ja palautus tapahtuu pullonpalatuksen lailla. Pyöräautomaatti vaikuttaa tosin hiukan kalliilta investoinnilta, jos niitä on tarkoitus sirotella samalla peitolla kuin nykyisiä ja auttamatta vanhanaikaisia pyörätelineversioitaan.
Mutta ehkä noita automaatteja kannattaisi sijoittaa ruokakauppojen pullonpalautusautomaattien viereen. Näin kaupungit voisivat ulkoistaa kätevästi polkupyörien välttämättömän huoltamisen kauppaketjuille. Ystävällinen lähikaupan henkilökunta puunaisi pyörän vuokrauskuntoon, noukkisi automaatin sisälle väistämättä takertuneet pojankoltiaiset ja voisipa marketti koplata vuokraukseen myös alennuskupongin päivän fileestä ja nötkötistä.
Verkkokauppojen aatelia Tuesday, June 5, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.5 comments
Tapasin tänään eriskummallisen hauskoja ihmisiä ja siinä mielessä mukavia, että vain minuutin jutustelun jälkeen olimme kehitelleet aivan loistavan liikeidean. Olkoon se vaikka työnimeltään “Vintage Plastic Bag Emporium” legendaarisen New Delhissä sijaitsevan Central Cottage Industries Emporiumin innoittamana.
Tämän verkkokaupan idea olisi yksinkertaisuudessaan myydä muovikasseja: Sekä ostosparatiisien klassikkoja vuosikymmenten takaa uustuotantona että naapurikateuden maksimoimiseksi harvinaisia kaukomatkojen kohteiden ja lentokenttien tax free-myymälöiden muovipusseja.
Kassikauppamme olisi tarpeellinen piristysruiske ympäristövouhotuksen ristitulessa painiskelevalle muovikassiteollisuudelle. Valmistaisimme kassit käyttömukavuuden ja pitkäikäisyyden takaamiseksi vain parhaimmista polymeereistä ja jämäkästi millimetrin paksuisina. Keveyttä ja joustavuutta kuitenkaan vaarantamatta.
Meidän mielestämme tyylikäs muovikassi, tai mielummin kymmenkunta, on yhtä oleellinen osa vaatekomeron varustusta kuin purkkarit ja pikeepaita. Asukokonaisuutta piristää kummasti niin askeettinen KOP:in vaalea kassi kurrella kuin hieman snobahtavakin harvinaisuus, Vetelin Urheilijoiden tunnuksella varustettu kiireettömien kalaretkien verkkokassi.
Kellä on jotain, jotain punaista? Monday, June 4, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen, taide.3 comments
“Team Colors is meant to show how the marketing of crude commodities (gas, soft drinks, cheeseburgers) results in a choice between various color schemes, or ‘teams’. ”
Kierrätä rojut tuoliksi Friday, May 25, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen, tee-se-itse.11 comments
Käsite “sisäinen kauneus” saa tässä chileläisen Rodrigo Alonso Schrammin työssä uuden ulottuvuuden. “N+ew: No More Electronic Waste”-penkki on epoksimuoviin valettu ja erittäin persoonallisen näköinen elektroniikkajäteteos. Penkki on kyllä tavattoman ruma, mutta se toimii ainakin muistutuksena jätteen valtavasta määrästä. [via Uncrate]
Uuteen nousuun? Monday, April 2, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen, musiikki, trendit.4 comments
Apple ja EMI julkaisivat tänään ensiaskeleen kohti maailmaa, jossa digitaalinen musiikki laukkaa soittimesta toiseen kivuttomasti ilman mitään monimutkaisia digitaalisia käyttöoikeuksien rajoituksia. Ihanaa. Voin tästä lähtien ostella EMI:n katalogin A:sta Ö:hön ja siirrellä musiikkia laitteesta toiseen miettimättä sen kummemmin epäolennaisia omistajuuskysymyksiä. Kyllä meni musiikinkuuntelijan moniongelmainen elämä helpoksi.
Se tietysti korpeaa, että lehdistötiedotteen mukaan DRM-vapaa kappale on kalliimpi (€1,29) kuin DRM-suojattu kaimansa (€0,99). EMI perustelee tätä sillä, että DRM-vapaa eli “premium download” on kaksi kertaa laadukkaampaa kuin nykyiset rampautetut digibiisit. Hieman nurinkurista luomulogiikkaa.
Mutta se on mukavaa, että kokonaiset albumilataukset tarjotaan jatkossakin nykyisen hintaisina, mutta vapaina ja mikä tärkeintä korkealaatuisina.
Tähän mennessä olen tyytynyt lähinnä rippaamaan cd:ni iTunesiin, ehkä jatkossa ostan sieltä jopa jonkin albuminkin. Joskus sitten. Myöhemmin. Ja oliskohan niitä kiinnostavia EMI:n artisteja sitten vielä…?
Joka tapauksessa, kolminkertainen Eläköön-huuto Steve Jobsille ja EMI:lle, jotka palauttivat uskon albumiformaattiin ja samalla napauttivat yksittäisen digitaalisen kappaleen hinnan ikään kuin huomaamatta ylöspäin n. 30%. Aika fiksu veto.
–
kuva: (c) Philippe Halsman, Champion diver Lynn Morrison, 1954
A(nkeus) => D(igitaalitaivas) Tuesday, March 27, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.12 comments
Kotihifin uudistamisen hyödyt ovat selkeät. Vasemmalla vanhat romut matkalla hifi-hautuumaalle. Oikealla kotoisan kliiniset aktiivikaiuttimet yhdistettynä mp3-soittimeen ja tilan tuntua kera kivan naisen kuunteluelämystä elävöittämässä. Elämä helpommaks’ yks-kaks.
Tölkkikimara Friday, March 23, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen, taide.4 comments
Seesteisen kesäpäivän idylli koostettuna 106 000 juomatölkistä. Yhdysvalloissa käytetään tuo määrä tölkkejä joka 30. sekunti.
[Chris Jordan, Running the Numbers – An American Self-Portrait ]
Minne sukat katoavat? Wednesday, February 28, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.13 comments
Vaikka olenkin hyvin säntillistä sorttia, niin kaikesta huolimatta olen huomannut, että vaikka kuinka yritän pitää sukkani pareittain siistissä rivissä sukkakorissani väreittän lajiteltuina valkoisesta nilkkasukasta aina mustaan lentokonetukisukkaan saakka, niin jonnekin niitä sukkia aina mystisesti häviää.
Ja kun yksi sukka häviää, niin ei sillä toisellakaan enää mitään tee. Nytkin sukkakorissa on neljä orpoa vasemman tahi oikean jalan sukkaa surullisen näköisessä mytyssä odottamassa kauan kadoksissa olleita parejaan. Eivät ne sinne koriin koskaan palaa, olen ne ikiajoiksi menettänyt. Mutta minne? Kuka ne vie? Käsittämätöntä.
Olen hieman ymmällä, sillä olen mielestäni pystynyt täysin aukottomasti jäljittämään mahdollisia reikiä sukkieni elinkaaressa, josko jossain välissä sukka jos toinen pääsisi livahtamaan piiloon tahi kadoksiin huomaamattani. Toisaalta ymmärrän sukkia, jos ne siis osaisivat ajatella, sillä kyllähän niiden harmaa arki hikisten jalkojeni ja kengän ristipaineessa saa kenet tahansa miettimään äärimmäisiä toimenpiteitä.
Kadonneiden sukkien jäljittäminen on hauskaa salapoliisintyötä. Se on lähes yhtä hauskaa kuin sitä kuvaavan blogipostauksen kirjoittaminen. Olen mallintanut sukkieni elinkaaren jatkuvaksi prosessiksi, jota kutsun kuvaavasti” Sukasta Trasseliksi – sukkien käyttämisen ja pesemisen ja puhkikulumisen kautta moottoripyörän puhdistusvälineeksi”.
Olen myös pitkään tarkkaillut sukkieni kulkeutumista jaloistani pesukoriin, valvonut niiden pyörimistä pesukoneessa, laittanut sukkani kuivaustelineelle (aina pareittain), sieltä ottanut ne pois (aina pareittain ja rullalle varresta) ja viikannut kiltisti sukkakoriin. Tästä kaikesta huolimatta orpoutuminen on liian monen sukan kohtalo.
Ainoa järkevä lopputulema on se, että sukkia häviää joko niiden ollessa jaloissani tai sitten vaatekaapin pimeimpinä hetkinä. Pitäisikö tässä seuraavaksi teipata sukat jalkaan roudariteipillä tai asentaa webbikamerat vaatekaappiin?
No ehkä ei. Osittainen ratkaisu on varmasti se mitä Financial Times aukottomasti osoittaa. Minulla pitää olla vain yhdentyyppisiä sukkia. Niitä katoaa silloinkin, mutta mitäs sen on väliä kun kaikki sukat ovat samanlaisia. Ja aamullakin on valintaprosessi astetta helpompi. Vetää vain jalkaan oranssit polvisukat kesät talvet. Tehokkuutta pukemiseen.
Täydellistä t-paitaa etsimässä Monday, February 26, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.27 comments
(Threadless: The Optical Illusion Kid by Barak Hardley)
Kesä lähestyy vähitellen. Haluan uskoa niin. On siis aika aloittaa parin uuden t-paidan katselmointi tulevia suven hetkiä varten. Mielestäni en vaadi kohtuuttomia, haluan vain paidan joka kestää ehjänä ja kuosissa vuosien käytössä ja joka kertoo kaikille ja myös muistuttaa itseäni siitä, että olen vielä erilainen nuori enkä mikään myötäkarvaan hipsuttava hissukka – eli joku kiva kuva pitää olla.
Mutta…täydellisen t-paidan metsästäminen on työlästä puuhaa, samanlaista sähköpaimeneen kuseskelua kuin täydellisen läppärilaukun ikuinen haeskelu. Sitä saa kahlata kaikenmaailman t-paitakaupat (#1, #2, #3, #4) läpi, mutta vastaan tulee valtava joukko huonoja ja vain muutama erinomainen, täydellisiä vain hyvin harvoin. Pitäisiköhän tyytyä ihan vaan johonkin mustaan tai valkoiseen kuvattomaan? Olisi helpompaa.
—
Pikatarkastelussa hyllystäni näyttäisi löytyvän 20 t-paitaa, joista puolet on kuvallisia mustia ja loput joko valkoisia, oransseja, ruskeita tai vihreitä. Vanhin on vuodelta 1993 (se on täydellinen) ja uusin tältä vuodelta.
Jos kierrättäisin kaikkia paitojani käytössä tasavahvasti, käyttäisin kutakin 18 päivää vuodessa. (Tai jos lasketaan vain kesän t-paitakelit, eli max. 20 päivää, niin päivän kutakin.) Mutta enhän tietenkään tee niin, vaan vain muutamaa käyttelen. Loput miettivät julmaa kohtaloaan hyllyssä suurimman osan elämästään, ennen kuin päätyvät moottoripyörän puhdistusräteiksi. Sinänsä hyvin kunniallinen toinen elämä.
Talo vai luonto? Sunday, February 25, 2007
Posted by Sami Oinonen in design, kuluttaminen.add a comment
On välillä virkistävää lukea sunnuntaisten pöhöttyneiden asuntosivujen sijaan “asunnoista” jotka ovat hieman toisenlaisia – ekoesteettisiä ja minimaalisia. New York Timesissa on juttu näistä esivalmistetuista pienoisasunnoista.
Kuvassa muuan Matthew Adams tiluksillaan yksitoistaneliöisen töllinsä edessä. Hän halusi asunnon, josta on vähiten haittaa ympäristölle. Esimerkki vapaa-ajanasunnosta, joka pakottaa miettimään mitä todella tarvitsee ja mitä ei ja miten suuren tai pienen tilan tarvitsee ympärilleen. Jos olisin kuvan Matthew, saattaisin tosin pohtia, että tuollainen tönö on yhtä helppo yösydännä kiikutttaa pois kuin se oli plantaasille tuodakin.
Mutta pienuus on kaikesta huolimatta olennaista. Kuten yksi artikkelissa haastatelluista pikkutöllin omistajista kertoo:
The smaller the footprint of the house, the greater the footprint of the land.
Niin, mennäänkö mökille mökissä hönöttämisen vai luonnon takia. Hyvä kysymys? Tätä pohdin ja jatkan saarikaupunkini suunnittelua.
—
Design Forum Finlandin Fennia Prize 2007:n pokanneella PlusArkkitehdeilla on vähän samaa prefab-henkeä kuin Ny Timesin jutun tai Inhabitat-blogin Prefab Fridayn puutaloilla.
Perusmättöä, ihan jees Friday, February 23, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.add a comment
Tapahtumapaikka: Ravintola Sandeep, Hki.
Tehtävä: Syö nälkä pois.
Suorituksen kesto: 52 minuuttia, josta
-ruoan odotteluun 10 min.
-syömisfunktioon 32 min.
-hölönpölöön 3 min.
-wc-vierailuun 3 min.
-yleiseen fiilistelyyn 2 min.
-laskun prosessointiin 2 min.
Raportti tapahtuneesta:
Jaaha, mitäs sitä ottaisi. No, otetaas taas tuttua ja turvallista Malai Koftaa, vihannespyöryköitä kermaisessa tomaattikastikkeessa. Basmatiriisiä, linssisosetta ja raitakastiketta…ja naan-leivällä massu turvoksiin. Ja kokista, tosimiehen ruokajuomaa. Tyypilliseen tapaan olen valinnut ruoan, ennen kuin muut ovat päässeet menusta etusivua pidemmälle. Se hyvä puoli vegemiehenä olemisessa on, että ruoanvalinta on eritäin helppoa. Vaihtoehtoja ei yleensä tarvitse arpoa, koska niitä ei ole.
Intialainen miestarjoilija on miellyttävä. No, en ole koskaan tavannut veemäistä intialaista, en edes Suomessa, vaikka ehkä syytä olisi. On täällä sen verran kylmää ja kolkkoa.
Olen valinnut taktisesti kypsästi päivällisajankohdaksi klo 17, eipähän ole ruuhkaa ja hölinää. Intiassa käynyt lapsiperhe sukkuloi vauvanruoan lämmittämisen ja vessan väliä. Viisikymppinen pariskunta tulee sauvakävelemästä, nainen on käynyt Intiassa ja neuvoo hukassa olevan näköistä miestään intialaisen ruokakulttuurin saloihin. Parin pöydän päässä kaksi lentoemäntää, joista kumpikaan ei ole käynyt Intiassa, keskustelee erittäin äänekkäästi jostain erittäin olennaisesta ja tuhannesta muusta asiasta. Ei haittaa, sillä taomaisen valikoivan kuuloni ansiosta pystyn ignooraamaan heidän älämölönsä tehokkaasti.
Ruoka tulee nopsaan ja se tarjoillaan perinteisellä thalilautasella. Tehokasta ja käytännöllistä. Miestarjoilija hymyilee kuin hangonkeksi. Tuntuisi pahalta, jos hän olisi suomalainen. Me kun emme osaa olla aidosti miellyttäviä.
Ruoka on sopivan tulista meikäläiselle, eli ei siis juuri ollenkaan. Muutenhan sitä pönttö sekoaisi jo pelkästä nuuhkimisesta. Nuorna poikana Mount Abulla käydessäni leikin sankaria ja otin paikallisen standardin mukaista keskitulista, eli sellaista joka syövyttää Enfield-mopon sylinterinkannen sekunnissa kuin Alien-mökö avaruusaluksen rungon kuunaan. Tarjoilija katsoi minua hulluksi turistiksi, mutta kun sanoin, että “My grandpa fought in WWII”, hän nyökkäsi hyväksyvästi. Sherpa-miehiä. Mutta keskitulinen oli virhe, ihoni itki chilipippureita seuraavan päivän.
Sandeepin vessa on kantakaupungin peruskorjaamattoman kiinteistön keskikastia, eli siis kuvottava. En ihan pysty paikallistamaan vessan tuhatvuotista löyhkää, sillä se on jotain mitä en ole koskaan aiemmin kokenut. Kuin tuulahdus kalmistosta ryyditettynä kemiallisen vessan ja kompostin eteerisillä tuoksuilla.
Päivällinen oli kaiken kaikkiaan perusvarmaa mättöä. Ihan Jees ja nam. Kupu täyteen. Tehtävä suoritettu. Sisään lipuu lauma lunkeja hippejä. Sitä tullaan näköjään verestämään Goa-reissun muistoja. On siis aika lähteä.
Löysät pois Wednesday, February 21, 2007
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.4 comments
- An average door is closed 79 percent of its lifetime.
- An average person spends six minutes a day in hesitant speech, using words such as “um” or “er”.
- 99.91 percent of ingredients in all hair shampoo sold in the US is the same, despite the over 1000 percent price difference between the least expensive and most expensive brand tested.
- The average number of warning labels per product in the U.S. has increased from 0.18 in 1956 to 17.9 in 2006
- Potato chip makers have out-performed every other sector of the snack food industry in yearly growth since 1932.
- The average female looks at herself in a mirror 9.2 minutes per day. The average male looks at himself in a mirror 1.4 minutes per day.
- A 1908 Ford Model T had higher fuel efficiency than a 2007 Toyota Prius, though it only had a top speed of 45 MPH.
- Watching an hour-long soap opera burns more calories than watching a three-hour baseball game.
- 18 percent of blog posts indexed by Google blog search begin with the word “so”.
- An average Christmas tree will be transported 125 miles from where it is grown to where it is sold.
- There have been over 3.5 million patent applications submitted for mousetraps. Of these, 97 percent are rejected as being too similar to an existing product.
- 94 percent of websites have not been updated during the past week.
Kahvinjuojan taivas ja ikiluuppi Sunday, January 21, 2007
Posted by Sami Oinonen in brändit, kuluttaminen.2 comments
Manhattanilla on nyt, tällä hetkellä, tasan 197 Starbucks-kahvilaa. Joka korttelissa yksi, parhaimmissa useampia. Ja Lontoon ydinkeskustassakin nyt, tällä hetkellä, 168 kappaletta. Ihanaa.
Ei ole juuri mitään parempaa kuin käyskennellä kaupungilla kädessään höyryävä Cinnamon Double Tall Dolce Latte, tuudittautua hetkeksi hardcore-ikkunashoppailuun ja kävellä kulman taakse seuraavaan Starbucksiin ja tilata toinen samanlainen, mutta tällä kertaa ehkä kyytipojaksi vielä mustikkamuffinssi, tuudittautua hetkeksi hardcore-ikkunashoppailuun ja kävellä kulman taakse seuraavaan Starbucksiin ja tilata kolmas samanlainen, mutta tällä kertaa ehkä jäädä pläräilemään kahvilan musiikkitarjontaa, nousta ja kävellä kulman taakse seuraavaan ja…
“Nyt, tällä hetkellä”, on Starbucks-invaasiossa olennainen määritelmä, sillä yhtiö julkaisi juuri suunnitelman, jolla se aikoo tökätä nuppineulojaan esim. Lontooseen yhden kahdessa viikossa seuraavan kymmenen vuoden ajan.
Kauniimman tuulivoiman puolesta II Friday, December 1, 2006
Posted by Sami Oinonen in design, innovaatiot, kuluttaminen.6 comments
Näinä sähkönkuluttamisen epävarmoina aikoina jokaisen lienee parasta miettiä vaihtoehtoisia sähkönhankkimisen tapoja. Japanilainen Loopwing tarjoaa katonharjaan käyvän tuuliturbiinin, joka on myös aivan sairaan päheän näköinen gaudimainen taideteos.
Kaunis, kuten hollantilainen puuturbiinikaimansa.
[LoopWing via Treehugger]
Aistikkaan lihainen tuulahdus Thursday, November 30, 2006
Posted by Sami Oinonen in kuluttaminen.6 comments
Stockmannin jouluesite napsahti kotiin. Ihanaa. Olenkin odottanut vanhaa tuttua jo vuodenpäivät. Laskimoverenpunainen brosarin kansi ja teksti “Rakkaudesta Jouluun” saavat minut sulamaan. Uskon, että asia on juuri niin, vain rakkaudesta Jouluun se Stokka meikäläistäkin lähestyy. Tapani mukaan selaan suoraan naisten hajuvesiaukeamalle, sillä se ei petä koskaan. Se on oikeaa lyyrisen Joulun surrealistista hurmosta. Esimerkkejä:
Kenzo Amour – Tuoksu, joka on syntynyt sademetsien siimeksessä ja matkustaa rakastavaisten mukana.
100 ml, 99,-
Määritelmähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kenzo Amour on jonkinsortin masokistikemistien aivoituksia, sillä minä en ainakaan haluaisi roiskia persikkaiholleni mitään sellaista, jolla on sademetsän vainua. Onkohan copywriter koskaan käynyt edes sademetsässä? No minäpä olen, ja siellä ei tuoksu paratiisi vaan mädäntynyt kyssäkaali. Sehän on _sade_metsä jumanklavita.
Eipä paljon motivoi sellaista naista halailla, joka tervehtii eltaantuneet kyssäkaalit poskillaan. Ja miten voi olla, että valmistuskustannuksiltaan rasvatonta maitoa halvempi hajuvesi maksaa satoja kertoja enemmän? En ymmärrä. Kyllä on mielikuvalla hintaa. Kenzon pullotkin näyttävät ihan sulaneilta keiloilta.
No entäs sitten tämä:
Lacoste Inspiration – Pursuavan iloinen, naisellinen ja aistillinen tuoksu monisärmäisille elämää rakastaville naisille, 30 ml, 39,-
Tuosta puuttuu enää “pirskahteleva”, “hyvin säilynyt” ja “kulmikas” niin kävisi viinin kuvauksesta.
Ja:
Burberry London – Yhdistelmä klassista englantilaisuutta ja modernina sykkivän Lontoon uudistusmieltä.
Eli säkkikankaisia jakkupukuja ja pvc-hameita. Yhdistelmä, joka ei petä. Kuin tuoksu, jossa viipyy pionin kevyt kuiskaus, majesteetillinen amaryllis ja häivähdys uuniomenaa. Viettelyvoimaa absoluuttisen naiselliselle naiselle. Kuin viesti salaperäiseltä ja voimakasrakenteiselta ihailijalta, jonka “Liverpool FC – You’ll never walk alone” -tatska helmeilee raukeiden huokausten rytmittäminä.
Kenelle nuo markkinointitekstit on tarkoitettu? Ostaako joku todella noiden perusteella yhtään mitään? Minä en ainakaan, sillä minun hajuvesiostoksiani määrää pakkauksen muoto. Ei niinkään tuoksu, sillä jo muutaman nuuhkaisun jälkeen on yleensä kuuppa niin turvoksissa, että sen jälkeen kaikki tuoksuu seitsemänkymppisen sikhimiehen kainalohieltä.
Mitä enemmän hajuvesipullo näyttää joko männältä tai alasimelta, niin sitä todennäköisemmin se päätyy mukaani ja lahjaksi. Niitä pakkauksia voi uusiokäyttää vaikka mihin. Niin helppoa se on. Niin, ja kauneudenhoitotuotteiden litrahinnan pitää olla kyllä korkeintaan kevytmaidon tasoa. Tämän olen oppinut kantapään kautta.
ÜBERKUUL. 